Muistoja lapsuudesta

Lapsuudella ja lapsuusajan muistoilla on suuri merkitys. Muistot ovat tärkeitä ja ne vaikuttavat tekemiseemme elämän varrella. Myös huonot muistot kuuluvat asiaan, vaikka ne haluaisikin usein unohtaa. Minä ainakin yleensä haluan unohtaa huonot muistot ja siirtää ne taka-alalle. Ikäviä muistoja tulee kuitenkin työstää ja yrittää hyväksyä ne osaksi elämää. Myönteisiä muistoja voi sitten vastaavasti vahvistaa jatkuvasti elämän edetessä.  

Olen huomannut, että iän karttuessa lapsuuden merkitys korostuu ja lapsuuden sekä elämän muistelu yleensäkin lisääntyy. Voi muistella ihmisiä ja heidän kanssaan koettuja ainutlaatuisia ja ikimuistoisia hetkiä, vaikka yhdessä valokuvia katsomalla tai kuuntelemalla nostalgista musiikkia. Valokuvista välittyy usein monenlaisia tunteita. Voi muistella miltä itsestään jossain valokuvassa tuntui tai mikä oli oma suhde kuvassa oleviin ihmisiin. Muistan, kuinka mummon kanssa katsoimme piirongin päällä olevia valokuvia yhdessä. Kuvissa oli sukulaisia ja mummo kertoi kuviin liittyviä tarinoita sekä tietoa siitä, keitä kuvissa on. Voi myös pohtia, miksi joku kuva on tärkeämpi kuin muut eli mitä erityistä kuvassa on. Minulle se tärkeä valokuva oli minua vanhemman serkkuni Kirsin rippikuva, jota ihailin lapsena. Tämä oli mukavaa puuhaa yhdessä mummon kanssa, siitä jäi minulle mukava ja lämmin muistijälki. Muistot jäivät elämään ja niitä kerrottiin moneen kertaan vuosien kuluessa. 

Monesti lapsuus vaikuttaa omiin valintoihin ja kannattelee meitä aikuisena. Lapsuusmuistot luovat turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta meihin positiivisesti vaikuttaneisiin ihmisiin. On tärkeää saada yhteenkuuluvuuden tunteen kokemuksia. Monesti sukulaisia ajaa erilleen kiinnostuksen kohteiden muutokset ja polut eriytyvät. Aina ei yhteydenpito sukulaisiin ole aikuisena yhtä helppoa kuin lapsena ja on erityisen vaikeaa, jos välissä on useita vuosia, kuten minulla oli. Jopa melkein mahdotonta. 

Lapsuus ja lapsuuden traumat vaikuttavat siihen, miten päätämme toimia aikuisena. Pystymmekö pysäyttämään sukupolvien välisen negatiivisen ketjun ja toimimme toisin kuin on tehty meidän lapsuudessamme. Menneisyyden haikailu tai menneeseen takertuminen estää meitä olemassa läsnä tässä hetkessä ja vie paljon turhaa energiaa. Kenenkään ei tarvitse olla menneisyytensä vanki, ainoa mihin voi vaikuttaa on nykyhetki. Uusi koettu myös täydentää mennyttä. Käymällä elämäänsä läpi oivaltaa itsestään asioita syvällisemmin. Voi esimerkiksi kirjoittaa elämäkertaa tai tehdä sukututkimusta. Tämä onkin nyt ihan pintajuttua.  

Mukavaa kevään odotusta! 

Teksti ja kuva: Tarja Ruusunen