Samalla viivalla – “Kyllä se siitä, kyllä sä osaat”

Arjen olemus, rakenne on käsikirjoitus, jonka huomaamatta kirjoitamme itse. Näytelmä, jossa on paljon rooleja, mutta vain yksi pääosan esittäjä: SINÄ. Arjesta on todettu, että mitä muuta tahansa siitä voidaan sanoa, yksi on varmaa: siitä ei saa otetta, koska se pakenee. Arki on liukas käsite – yhtäältä itsestään selvä, toisaalta sumea ja vaikea hahmottaa, tavoittaa. 

Ben Highmore on konkretisoinut arjen monitulkintaisuutta tähän tapaan: Yhtäältä se viittaa päivittäisiin tiheimmin toistuviin puuhiin ja useimmin kuljettuihin reitteihin sekä paikkoihin, joissa vietämme eniten aikaa. Tämä on se maisema, jonka välittömästi kohtaamme. Mutta tämän useuteen ja paljouteen perustuvan merkityksen rinnalle hiipii toinen: nimittäin arkisuus arvostelmana ja laatuna. Useimmin kuljetut reitit muuttuvat tylsiksi, arjen paikat vankilaksi ja tiheään toistuvat puuhat orjuuttaviksi rutiineiksi. Arki voi olla turvapaikka; se voi hämmentää tai tuottaa mielihyvää, ilahduttaa tai masentaa. Sitä voi myös leimata mitäänsanomattomuus. Mikään siinä ei herätä huomiota, pistä silmään tai häiritse. Arki on yhtä aikaa turvallisuuden ja tylsyyden lähde, samalla kertaa välttämätöntä ja terrorisoivaa. 

Arjessa on monta ulottuvuutta: Hetki, toisto, rytmi, kodin tuntu, tavanmukaisuus, suoritus. Elämän merkitys. Todellisuus, jossa olemme kiinni; omassa roolissamme. Käsikirjoitus on valmis. Nimi: Arki. Osaanko nyt esittää. Katselijat ovat paikoillaan, esirippu avautuu. Näytelmä alkaa. Muistanko vuorosanat, roolini. Harjoiteltu on paljon. Toistoja, toistoja. 

Meillä on tarve osata elää hyvä elämä. Ihminen iästä riippumatta pyrkii pääsääntöisesti löytämään tavan elää merkityksellistä arkielämää. Jos emme itse siihen aina jaksa tai pysty iän, sairauden tai muun seikan vuoksi, tarvitsemme ”kuiskaajia”. 

Ei vuorosanoja tarvitse aina muistaa. Meillä on työkaluja arkeen paljon. Tärkeää on hyväksyä itsensä ja olla itsensä paras ohjaaja. Yksinäisyys on jollekin valinta, monelle ei. Vertaistuki, puhuminen ja kirjoittaminenkin tuovat vahvistusta arkeen. Yhdistykset tarjoavat paljon eri mahdollisuuksia. Ryhmät, vapaaehtoistoiminta, retket… Ja uuden oppiminen, taide, musiikki, teatteri tai kasvien hoito tuovat lisäarvoa ja vaihtelua elämään. 

Sosiaalinen media voi tarjota uusia kontakteja, mutta toisinaan virtuaalinen maailma voi myös lisätä yksinäisyyttä, sillä siitä puuttuu fyysinen kohtaaminen. 

Sinulla on kuitenkin vain yksi rooli ja repliikki: Kumarrus ja Kiitos! Esirippu laskeutuu ja taas avautuu. Raikuvat aplodit. Sama uudestaan. On juhlan aika. 

”Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava.” (Søren Kierkegaard) 

Teksti ja kuva: Juha Porkola