Luonnon merkityksellisyys
“Kuinka yksinkertaista on kirjoittaa, että ihminen ja luonto ovat yhtä, ja kuinka vallankumouksellista se samalla on. Väitän, että jos oikeasti ymmärtäisimme ja kokisimme keskinäisriippuvuudet, näkisimme kirkkaasti kestävän hyvinvoinnin kuvan ja samalla pyrkisimme sitä kohti.” (Tuuli Hirvilammi 2021 Kelalle tehdyssä julkaisussa Nuoret ja kestävän hyvinvoinnin ehdot.)
Ote on mukana Miia Pellikaisen opinnäytetyössä Näkökulmia ekososiaaliseen hyvinvointiin – Ihmiskeskeisyydestä kohti laajennettua ymmärrystä hyvinvoinnista. Miia valmistui kesällä sosionomiksi ja hänen työskentelytapansa opinnäytetyössä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuten Miia, niin myös minä pidän Hirvilammen sanomaa merkityksellisenä. Pohdimme Miian kanssa, ymmärtääkö nykyihminen toden teolla luonnon arvon ja elämmekö sen mukaisesti. Luonto antaa kodin, ravinnon, veden, lämmön, kaiken mitä tarvitsemme. Sen lisäksi se tarjoaa elämyksiä, kokemuksia ja yhteisyyden. Muutos minäkeskeisestä/ihmiskeskeisestä ajattelusta luontokeskeisyyteen, “kaikki elävät organismit ovat arvokkaita” -ajatteluun tarjoaa enemmän merkityksellisyyden ja yhteisyyden kokemuksia.
Ekososiaalisuus korostaa sitä, että paikallisella ympäristöllä on suora vaikutus ihmisen sosiaaliseen hyvinvointiin. Ekososiaalinen sivistys tarkoittaa inhimillisen kasvun kautta saavutettua ymmärrystä oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka perustuvat ihmisen riippuvuuteen luonnosta ja toisista ihmisistä.
Kuinka silmiä avaavaa ja hienoa keskustella viisaiden nuorten aikuisten kanssa luonnosta ja sen arvokkuudesta ja siitä, kuinka voimme toimia omilla valinnoillamme luonnon hyväksi.
Miian lisäksi haastattelin Ilona Rautiaista, joka valmistui luonto- ja ympäristöneuvojaksi myös tänä kesänä. Hän työskentelee Lapinlahden Lähteen kaupunkiluontokeskuksessa ohjaajana sekä Kierrätyskeskuksessa kiertävänä ympäristöneuvojana. Ilona on alanvaihtaja. Hänelle oli suuri ilo päästä opiskelemaan luontoalaa. Opiskelu luontoasioihin perehtyen ja luonnossa paljon aikaa viettäen mullisti hänen terveytensä ja hyvinvointinsa. Hän oli kamppaillut nuoruudesta saakka masennuksen kanssa. Luonnossa oleilu, samanhenkisiin koulutovereihin tutustuminen sekä itsetunnon kohoaminen uuden oppimisen ansiosta mm. kasvilajien tuntemuksen kehittyessä teki hänelle hyvää. Ilona on pienestä pitäen ollut eläimiä rakastava luonnonsuojelija, ja maailman pelastaminen on ollut hänelle tärkeää. Hänen äitinsä opetti hänelle kierrätystä jo kotona Keski-Suomessa metsän keskellä elellessään ja lisäoppia aiheesta Ilona sai koulunpenkillä. Ilona kokee että “luontoilu” on kohentanut niin henkistä, psyykkistä, fyysistä kuin sosiaalista toimintakykyä. Luontokoulussa ei ole niin paljon sisällä istumista ja erilaiset retket porukassa olivat todella mieluisia hänelle. Luonto rauhoittaa vähentäen stressiä, tarjoaa elämyksiä ja parantaa vastustuskykyä, kun saa maabakteereja multaa myngätessä. Eritoten lapsille vastustuskyvyn vahvistaminen luonnossa touhuamalla on tärkeää ja voi ennaltaehkäistä allergioiden kehittymistä.
Sain paljon ajateltavaa Miialta ja Ilonalta. Mietin omaa luontosuhdettani. Kierrättämisessäni olisi petrattavaa. Muutenkin pisti mietityttämään, voisiko omalla toiminnallaan edistää luonnon ja meidän kaikkien yhteistä hyvää. Luonnonkauneus on minulle tärkeää sekä ylipäätään raikkaan ilman hengittäminen ja liikkuminen luonnossa. Pääsin tänä keväänä osalliseksi Lapinlahden Lähteen yhteisöviljelykerhoon. Se on ollut henkireikä minulle. En ole varsinaisesti ollut viherihminen aiemmin. Kotonanikaan ei ole viherkasveja, lukuun ottamatta satunnaisia vierailevia tähtiä leikkokukkien muodossa. Syömämiehenä olen ollut lähinnä kurkkutomaattipottu-tyyppiä. On ollut kiva maistella viljelypalstamme satoa. Mieluisimmiksi ovat tulleet pinaatti ja lehtikaali. En ollut edes ajatellut minkä näköisiä pinaatit ovat, kun olin syönyt lähinnä kaupan pakastepinaattisoppaa, jossa pinaattia on pieninä hitusina. On ollut antoisaa ja suorastaan koomistakin touhuta palstalla. Keskellä kaupunkia työnnellä kottikärryjä, pestä kuokkia, istutella taimia, täytellä letkulla vesisaaveja, kastella kasveja ja mitä kaikkea sitä onkaan hommaillut. Olen saanut tutustua mukaviin ihmisiin, on ollut pakko lähteä homehtumasta kotoa. Miellyttävää kiireetöntä puuhastelua ja tietenkin ympäristön viehättävyys, ulkona oleilu ja sadon kehittymisen seuranta. Paljon tärkeitä tekijöitä. Moneen otteeseen olen haavi auki äimistellyt, mihin viidakkoon olen saapunut, kun kasvit ovat viikossa humpsahtaneet pituutta niin roimasti. Tänään oli sadonkorjuujuhlat. Olen kiitollinen kerhosta, kauniista luonnosta ja kivoihin ihmisiin tutustumisista.
Lupaan omalta osaltani olla luontoystävällisempi. En tiedä tykkääkö puut halailuistani, mutta halaan silti. Ei ne karkuun ainakaan ole juosseet.
Teksti ja kuva: Mirka Vuori