Elämän varrelle kadonneet ystävät
Oletko tuntenut itsesi pohjattoman yksinäiseksi, kun olet nähnyt aurinkoisena kesäpäivänä ihmisten pitävän hauskaa puistoissa ja eläintarhoissa? Heillä on ollut mukanaan korillinen ruokaa ja siideripulloja, ja he ovat nauraneet paljon. Olet tuntenut kaipuuta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Mutta ehkä ohimenevänä kesäpäivänä minunkin elämäni on hetken näyttänyt ystävyyden täyteiseltä, ja joku on kadehtinut sitä minulta. Olenhan istunut puistoissa minäkin niin monta kertaa ihmisten kanssa, joihin olen kadottanut myöhemmin yhteyden. Luulen, että olen keskimääräistä taipuvaisempi kadottamaan ihmisiä.
Olen monta kertaa luullut löytäneeni elämäni ystävät, mutta myöhemmin yhteys on katkennut
Lapsena olin aika yksinäinen. Onneksi minulla oli yksi hyvä ystävä. Kun menetin ystävän kolmannella luokalla tämän muutettua isänsä töiden perässä Ouluun, en saanut uusia ystäviä. Muut tytöt olivat jo löytäneet parhaan ystävänsä ja viettivät välitunnit tämän kanssa. En voinut tuppautua kahden tytön väliin. Aikuiset eivät käsittäneet tätä. Vaikka minut hyväksyttiin luokassa, sellaista käyttäytymistä ei olisi katsottu hyvällä. Samaan aikaan vanhempani erosivat. Se oli minulle vaikeaa ja yksinäistä aikaa. Äitiäni yksinäisyyteni vaivasi, ja hän valitti ”Olet mukava ja fiksu ja ihan kivan näköinenkin. Miksei sinulla ole ystäviä?” Syytös satutti pahasti. Hänen olisi kannattanut patistaa minua mieluummin harrastuksiin, kun asia vaivasi häntä ja olin itse aika aloitekyvytön. Sillä missä olisin toisiin lapsiin tutustunut, kun en käynyt missään? Onneksi luokalle tuli myöhemmin uusi tyttö, joka otti minuun kontaktia ja ystävystyimme. Mutta kävi uudestaan samalla tavalla – he muuttivat ja hän siirtyi toiseen kouluun. Välillä tuntuu, että huono onni on seurannut minua koko elämän ajan.
Myöhemmin opin aloitekykyisemmäksi ja tutustuin ihmisiin netin välityksellä ja baareissa käydessä. Olen monta kertaa luullut löytäväni itselleni elämän ystävät, mutta jotain on tapahtunut. Lapsuudenystävän kanssa olemme vielä hyvissä väleissä, mutta 700 kilometrin välimatka ja erilaiset perhetilanteet asettavat rajoitteet yhteydenpidolle. Myöhemmät ystävyydet ovat loppuneet paljon pienemmästäkin. Olen miettinyt, onko vika minussa, mutta luulen että netin kautta solmituissa ystävyyksissä yhteistä pinta-alaa on vähän. Perhe, työpaikka, yhteiset harrastukset ja vastaavat tärkeät asiat sitovat ihmisiä tiukemmin yhteen.
Yhteydenpito miespuolisiin ystäviin lopahti, kun seurustelu ei kiinnostanut minua
Kehityin hitaasti seksuaalisesti, ja jokin mikä oli muille luontevaa ja itsestään selvää, oli minulle mutkikasta ja kimuranttia. Miesten kanssa ystävyydet olivat mahdottomia, koska parikymppisellä on niin voimakas vaisto etsiä kumppania. Heidän kiinnostuksensa tuntui loppuvan heti, kun kävi ilmi, etten ollut kiinnostunut seurustelusta. En koskaan päässyt pisteeseen, että olisin kertonut suoraan mikä on ongelmana. Miehet jäivät usein varmaan käsitykseen, etten vaan oikeasti välitä heistä, ja siksi he lopettivat yhteydenpidon. Kaipasin heitä jälkikäteen, mutta olin myös helpottunut hankalan tilanteen päättymisestä.
Opintoaikana meillä oli koossa viiden hengen opiskelijaporukkakin, ja muistan monia hauskoja illanviettoja. Tilanne kuitenkin muuttui, kun muut valmistuivat ja yksi osallistujista sai vauvan. Siiderintäyteiset illanvietot muuttuivat kahvittelutilaisuuksiksi. Hienoissa kahviloissa paniikkihäiriöni alkoi oireilemaan enkä päässyt tapaamisiin aina. Tästä syystä minut potkaistiin ulos koko ryhmästä. Pahoitin siitä mieleni, mutta täytyy myöntää, että cappuccinojen ja tehtyjen gradujen myötä ryhmään oli tullut jotain ahdistavaa ja klaustrofobista.
Kannan sisälläni yksinäisyyttä, joka ei koskaan katoa
Olen kadottanut yhteyden moniin kavereihin. Yhden kanssa meillä oli riitaisa kaveruus, johon ystävän huumeongelma vaikutti. Yksi ystävä menetti kiinnostuksen yhteydenpitoon mentyään naimisiin ja saatuaan lapsen. Hän oli uskovaisesta perheestä ja eli ensin vuosia kaksoiselämää. Perhe ei tiennyt, että hän asui miehen kanssa, sillä he eivät hyväksyneet esiaviollisia suhteita eikä mies puolestaan halunnut naimisiin. Ystäväni tarvitsi jonkun, jolle kertoa avoimesti tilanteestaan. Kun he menivät naimisiin, yhteydenpito katkesi. Myöhemmin tajusin, että tilanteen ratkettua hänellä ei ollut enää käyttöä minulle.
Mielenterveyshäiriöt ovat myös kaksiteräinen miekka. Ne saattavat aluksi tuntua tavatessa yhdistäviltä tekijöiltä. Pystyy avautumaan toiselle kipukohdistakin, ja toinen ymmärtää, miksei ole työelämässä. Mutta myöhemmin mielenterveysongelmiin liittyvät asiat – energiattomuus, herkkänahkaisuus, päihteet, puutteelliset rajat – tulevatkin ystävyyden tielle.
On onneksi yksi ystävyysporukka, jonka olen tuntenut vuosien ajan. Olemme järjestäneet paljon yhteisiä illanviettoja ja juhlistaneet toistemme syntymäpäiviä. Nähdessä on hauskaa, mutta muutaman päivän kuluttua saattaa kuitenkin iskeä yksinäinen olo. Luulen, että lapsuuden kokemukset ja aikuisiän välirikot ovat luoneet sisälläni sellaista yksinäisyyttä. joka on aina olemassa. Mieli on jo omaksunut yksinäisyyden kokemuksen eikä se kokemus enää täysin muutu, vaikka viettäisikin onnellisia kesäpäiviä Kaivopuistossa.
Maija Lindberg