Muisti on minuuden perusta
Muistin avulla tiedämme ja ymmärrämme keitä olemme, muistamme menneisyytemme ja ajattelemme tulevaisuutta. Muistiin mahtuu kaikki elämämme varrelta kerätty tieto, taito ja kokemukset. Aivot ovat kiinnostaneet ihmistä vuosituhansia ja tiede ei ole tähän mennessä kyennyt ratkaisemaan, mitä tietoisuus on. On esitetty, ettei sitä tulla koskaan ratkaisemaankaan. Ajattelemalla on mahdotonta ymmärtää, kuinka ajattelee ja muistaa, saati sitten miten miettii itseään miettimässä.
Aivot muuttuvat koko ajan ja niissä on valtava kapasiteetti. Kukaan ei tiedä, paljonko pitkäkestoiseen muistiin mahtuu materiaalia, ilmeisesti rajattomasti. Molekyylitasolla on mahdotonta tarkalleen selvittää miten muistot syntyvät ja missä kohdissa aivoja ne sijaitsevat. Kaikki mitä muistiin painuu, jättää hermoverkostoon muutoksen, niin sanotun muistijäljen. Vanhat aivot ovatkin nuoria, kokemattomia aivoja tehokkaammat. Muistijälkiä syntyy aivoissamme uskomaton määrä. Muisti ei asu aivoissa vain yhdessä paikassa, vaan erilaiset muistitoiminnot ovat yhteydessä toisiinsa. Aivot toimivat kokonaisuutena. Tietyillä aivoalueilla on oma roolinsa muistamisessa ja muistojen syntymisessä. Unohtaminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä muuten hukkuisimme liialliseen informaatioon.
Informaatio siirtyy aivoissamme multimiljardien mahdollisuuksien rykelmässä sadasosasekunnin nopeudella solusta soluun hyvässä järjestyksessä. On yleensä ihme että punainen lanka säilyy! Viestit kulkevat aivoissa ketjuina hermosolusta toiseen siirtäen viestin kemiallisen välittäjäaineen avulla. Yksinkertaistettuna oppiminen ja muistaminen tapahtuu siten, että viestiä tuova solu lähettää seuraavalle solulle tarpeeksi voimakkaan kemiallisen syötteen tai sitten samanlainen syöte toistuu monta kertaa.
Voimakkaat tunteet edistävät vahvojen muistijälkien syntyä. Muistamme hetket ja tapahtumat, jotka ovat olleet meille erityisiä sekä hyvässä että pahassa mielessä. Tunteet myös vahvistavat jonkin asian mieleen painumista. Aivoissa virittyy useampi alue, kun mukana ovat tunteet ja muistiaines kiinnittyy paremmin. Ensimmäinen suudelma jää usein mieleen ja useimmat muistavat missä olivat ja mitä tekivät, kun kuulivat Estonian uppoamisesta. Tuttua on myös, kuinka esimerkiksi jokin tuoksu tai musiikkikappale saa aikaan voimakkaita muistoja.
Mieliala vaikuttaa yleensä siihen, minkä sävyisiä muistoja muistamme tai minkä sävyisen tulkinnan ne saavat. Ahdistuneena ja masentuneena muistaa herkemmin kielteisiä asioita ja muistot ovat negatiivissävytteisiä. Hyväntuulisena ja tasapainoisena esille nousee yleensä hyviä muistoja. Väsyneenä ja alavireisenä myös muistaminen yleensä ja oppiminen on vaikeampaa. Hyvä mieli, ilo ja motivaatio vaikuttavat suotuisasti kuntoutumiseen, muistiin ja oppimiseen.
Terveelliset elämäntavat auttavat muistia toimimaan hyvin, kuten koko kehoakin. Terveellinen ruoka, joka on hyväksi sydämelle, on hyväksi koko kehollekin. Kannattaa yrittää välttää kovaa rasvaa, liiallisista suolan ja sokerin käyttöä sekä syödä paljon kasviksia ja hedelmiä. Uni on tärkeä hyvinvoinnin tekijä. Unen aikana aivot puhdistuvat kuona-aineista ja päivän aikana opitut asiat siirtyvät pitkäkestoiseen muistiin. Hyvät yöunet eivät kaikille ole itsestäänselvyys. Jos huolet ja stressi valvottavat, voi apua saada siitä, että kirjaa huolet ylös paperille tai miettii ne läpi hyvissä ajoin ennen nukkumista. Siihen voi käyttää esimerkiksi muutamia minuutteja aikaa. Listaan voi palata seuraavana päivänä. Illalla ennen nukkumaanmenoa olisi tietysti tärkeää yrittää olla murehtimatta liikaa. Liikunta auttaa parantamaan keskittymiskykyä ja muistia sekä vähentää stressiä. Jo liikuntahetkellä aivojen verenkierto tehostuu ja aivot toimivat paremmin. Yksinäisyys ja toimettomuus nakertavat muistia. Kannattaa yrittää tehdä sitä, mikä kiinnostaa, innostaa ja virkistää. Harrastukset ja sosiaalinen elämä pitävät aivot aktiivisina. Samalla erittyy hyviä välittäjäaineita ja hormoneja. Ihminen oppii uutta niin kauan kuin elää. Tapojaan voi yrittää muuttaa terveellisempään suuntaan missä iässä vaan ja edetä voi pienin askelin. Pienetkin muutokset ja teot ovat enemmän kuin ei mitkään ja ne voivat pikkuhiljaa johtaa suurempiin.
Muistot tallentuvat aivoihimme yksilöllisesti. Muisti ei ole täysin luotettava. Tavallista on, että kaksi ihmistä muistaa jonkun tapahtuman eri tavalla. Muistot saattavat myös muuttua ja jopa vääristyä ajan kuluessa, vaikka luulee muistavansa jonkin tapahtuman tarkalleen. Joskus kyse voi olla jopa valemuistoista. Joissakin terapioissa toimitaan siten, että tuskallisen tapahtuman muisto palautetaan mieleen ja muokataan siedettävämpään muotoon, jolloin suhtautuminenkin siihen vähitellen muuttuu. Muistijälki on hetkellisesti altis muuttumaan. Traumassa on kysymys psyykkisestä tilasta, jossa tunteet ovat niin voimakkaita, ettei ihminen pysty tapahtumahetkellä käsittelemään kokemaansa. Jokin tapahtuma voi unohtua, kun mieli suojaa ihmistä torjumalla muiston.
Ihminen tuntee itsensä sisimmässään ja pohjimmiltaan samaksi niin lapsena kuin keski-ikäisenä sekä vanhuksenakin. Käymällä elämäänsä läpi oivaltaa itsestään asioita syvällisemmin. Nykyään onkin pinnalla tehdä sukututkimusta ja kirjoittaa elämäkertoja. Itsetutkisteluun ja muistojen muistamiseen voi käyttää esimerkiksi valokuvia, vanhoja tavaroita tai vaikka nostalgista musiikkia. Elämänsä tarinaa hahmottelemalla voi lisätä itsetuntemusta sekä ymmärtää omaa kehitystään ihmisenä. Mielenkiintoista voi olla käydä läpi kuvia, joita ei ole laitettu valokuva-albumiin. Miettiä voi esimerkiksi, miltä itsestään jossain valokuvassa tuntui, mikä oli suhde omaan kehoon tai kuvassa oleviin ihmisiin. Pohtia voi myös, miksi jokin kuva on tärkeä ja mitä sanoisi nuorelle itselleen, mitä neuvoja antaisi. Miten niitä voisi soveltaa tähän päivään?
Anteeksiantamisesta puhutaan elämänlaatua kohottavana asiana. Anteeksiantaminen on yllättävän vaikea taito, siinä on pohjimmiltaan kysymys irti päästämisestä. Aidon, vilpittömän anteeksiannon ja -pyynnön jälkeen on mahdollista suunnata kohti tulevaa uudella energialla ja vapautuneemmalla ololla. Katkeruus ja kauna ovat vaikeita kantaa. Anteeksianto ei tarkoita vääryyden hyväksymistä tai sen unohtamista, eikä selitä sitä pois. Aina ei ole korjattavissa se, mikä on mennyt rikki. Väkisin ei voi antaa anteeksi, eikä pidäkään. On olemassa asioita, joiden anteeksiantaminen olisi kohtuutonta, jopa mahdotonta. Myös itselleen on tärkeä yrittää antaa anteeksi. Katumuksen tunteessa ei pidä olla liikaa kiinni, lempeys ja armollisuus itseään kohtaan ovat tärkeitä hyvinvoinnin kannalta.
Menneisyyden haikailu tai menneisyyteen takertuminen ja asioiden vatvominen estää meitä olemasta läsnä tässä hetkessä ja vie paljon psyykkistä energiaa. Kenenkään ei tarvitse olla menneisyytensä vanki, ainoa mihin voi vaikuttaa on nykyhetki. Uusi koettu myös täydentää mennyttä. Elämää voi ajatella niin, että se ei ole tyhjentyvä tiimalasi, vaan täyttyvä. Vuosia ja kokemuksia saadaan lisää. Kielteisiä muistoja voi ikään kuin yrittää häivyttää mielestään, työntää taka-alalle ja myönteisiä vahvistaa. Menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta suhtautumistaan siihen voi. Ikävien muistojen häivyttäminen ei tarkoita sitä, että ne torjutaan tai jätetään käsittelemättä. Myöskin raskailta tuntuvilta kielteisillä tunteilla on tarkoituksensa. Ne tulee yrittää hyväksyä osaksi omaa elämää ja niitä tulee tietysti yrittää työstää.
Eräällä intiaaniheimon naisella oli ”elämän köysi”, joka haudattiin naisen mukana. Nainen solmi köyteensä solmuja, kun hänen elämässään tapahtui jotain tärkeää. Solmujen etäisyydet nainen päätti itse ja solmut jäivät jälkeen jääneille arvoituksiksi. Meillä on jokaisella näitä tärkeitä kohtia elämässä, erilaisia tapahtumia, iloja ja suruja, pieniä ja suuria. Jokaisen elämäntarina on ainutlaatuinen, ainutkertainen ja yhtä arvokas. Oman elämäntarinan hahmottaminen ja hyväksyminen auttaa menemään eteenpäin ja kypsymään ihmisenä. Elämäntarina on saattanut mennä erilailla kuin toivoi, mutta sitä on mahdollista ainakin jossain määrin vielä muuttaa. Hyvissä hetkissä on tärkeää viipyillä kun ne ovat käsillä, sillä silloin ne antavat voimia siinä hetkessä ja muuttuvat vahvemmiksi muistoiksi ja osaksi itseä.
Elisabet Heikkilä, FM (soveltava psykologia)
Kuva: Tarja Ruusunen