Kun palaset loksahtivat paikoilleen
Olen nainen ja biseksuaali. Joillekin ihmisille olen kaapissa seksuaalisesta suuntautumisestani. Tähän juttuun kerron identiteettini, koska se avaa jutun teeman. Kukaan ei valitse seksuaalista suuntautumistaan. Siksi toivoisi, että ihmiset hyväksyisivät heterosta poikkeavan identiteetin. Yhteiskunnassa toimii pitkälti hetero-oletus. Siksi moni on edelleen kaapissa suuntautumisestaan.
Eräässä työpaikassa olin kertonut työtovereilleni, että olen suhteessa miehen kanssa. Kun suhde loppui ja löysin naiskumppanin, en uskaltanut kertoa sitä kaikille. Esimerkiksi tietylle työkaverille en kertonut naissuhteestani, koska olin kuullut häneltä homovastaista puhetta. Suvun puolelta en onneksi ole kohdannut paheksuntaa, vaikka he tietävät biseksuaalisuudestani.
Olen viisikymppinen. Teinivuoteni elin 80-luvulla pikkukaupungissa. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi oli lopetettu vuonna 1971 ja sairausluokitus poistettu 1981. Tätä historiaa vasten oli ehkä luonnollista, että 80-luvulla ei vielä ollut kovinkaan paljon sateenkaarevia roolimalleja. Vietin nuorena suhteellisen paljon aikaa esimerkiksi nuorisotalolla, mutta siellä ei ollut mitään aiheeseen liittyvää tukea tai muuta sellaista, kuten nykyään on.
Vähemmistöstressi ja terveys
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä käytetään lyhennettä HLBTIQ (homot, lesbot, biseksuaalit, transihmiset, intersukupuoliset, queerit). Lääketieteellisessä julkaisusarjassa Duodecimissa julkaistiin tänä vuonna artikkeli vähemmistöstressin uhasta näiden vähemmistöjen terveydelle. Vähemmistöstressillä artikkelin mukaan tarkoitetaan teoriaa, jolla ”selitetään terveyseroja HLBTIQ-ihmisten ja muun väestön välillä”. Artikkelissa kirjoitetaan, että ”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt (HLBTIQ-ihmiset) altistuvat ylimääräiselle krooniselle stressille vähemmistöasemansa takia. Stressiä lisäävät sekä syrjinnän kokemukset että niiden aiheuttama pelko, häpeä ja salaaminen.” Vähemmistöstressi lisää mielenterveys- ja päihdeongelmien riskiä sekä fyysisten sairauksien riskiä. Yhteiskuntamme sosiaalisissa ja rakenteellisissa olosuhteissa on myös vahvat normit liittyen heteroseksuaalisuuteen ja cis-sukupuolisuuteen. (Cis-sukupuolisuus: ihmisen sukupuoli-identiteetti vastaa sitä sukupuolta, johon hänet on syntymässä määrätty.)
Yritys välttää syrjintää voi johtaa siihen, että muille ei kerrota omasta identiteetistä ja sitä yritetään peittää. Tämä taas lisää stressiä ja eristäytymistä muista. Ulostulokin voi olla hyvin stressaavaa.
Artikkelin mukaan ”HLBTIQ-ihmisillä on havaittu lukuisissa tutkimuksissa enemmän mielenterveysongelmia kuin muulla väestöllä”. Selittäjäksi tälle on tarjottu vähemmistöstressiä.
Tutkimusten tulokset eri maissa ovat samansuuntaisia.
Onni Jaskari, joka on Duodecimin artikkelin toinen kirjoittaja, on tehnyt Helsingin yliopistossa vuonna 2020 pro gradu -työn vähemmistöstressistä. Siinä hän nostaa esiin myös sen, että vähemmistöstressistä kärsiviä voidaan auttaa esimerkiksi tukemalla itsensä hyväksymistä sekä ”vaikuttamalla vähemmistöstressin juurisyihin yhteiskunnassa”.
Biseksuaalisuus ja mielenterveys
Haastattelin tätä juttua varten Setan koulutusasiantuntijaa Marita Karvista. Karvisen mukaan Suomessa tehdään todella vähän tutkimusta sateenkaariteemoista. Hänen mukaansa tutkimusta tehdään enemmän nuorten näkökulmasta sekä Suomessa että kansainvälisesti. Biseksuaalisuudesta Karvinen sanoo: ”Yhteiskunnassamme biseksuaalisuus on osittain näkymätöntä. Puhutaan homoliitoista, vaikka pitäisi puhua liitoista samaa sukupuolta olevien välillä tms.” Mielenterveydestä Karvinen sanoo: ”Yhteiskunnan syrjivät asenteet vaikuttavat biseksuaalien mielenterveyteen haitallisemmin kuin homoilla, lesboilla ja heteroilla”.
Omaa pohdintaa
Tehtyäni taustatyötä tätä juttua varten aloin ymmärtää terveysongelmiani. Tuntuu kuin palaset olisivat vihdoin loksahtaneet paikoilleen. Esimerkiksi se, että olin työpaikalla osittain kaapissa vaikeutti omasta elämästä puhumista ja aiheutti stressiä. Vielä enemmän stressiä on esimerkiksi aiheuttanut joidenkin ystävien ja tuttujen vaatimus valita heteroyhteisön tai seksuaalivähemmistön välillä. Molemmilla puolilla on voitu suhtautua negatiivisesti kontakteihini toiseen puoleen ystävä- ja tuttavapiiriäni.
Onneksi ainakin Helsingissä sateenkaari-ihmisiä kohdellaan nykyään paremmin kuin esimerkiksi muutama vuosi sitten. Mediassa on roolimalleja. On tehty paljon elokuvia ja kirjoja aiheesta. Monissa kirjastoissa esimerkiksi Helsingissä on sateenkaarihylly. Tilanne voi kuitenkin tulevaisuudessa muuttua huonommaksi. Itänaapurimme Venäjä on tästä esimerkki. Edes jonkinlaisesta suvaitsevaisuudesta on siirrytty jopa vainoihin.
Työtä sateenkaari-ihmisten hyväksi kannattaa jatkaa, koska se esimerkiksi vähentää terveysongelmia ja samalla yhteiskunnan kuormitusta.
Teksti ja kuva: Nimimerkki Jade
Lähteet:
Onni Jaskari, Anna Keski-Rahkonen, (vastuutoimittaja Jaana Suvisaari): Vähemmistöstressi uhkana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveydelle. Duodecim 2021;137:1781–8
Onni Jaskari: Vähemmistöstressi uhkana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveydelle. Helsingin yliopiston pro gradu, lääketieteellinen tiedekunta 2020.
Setan koulutusasiantuntijan Marita Karvisen sähköpostihaastattelut syyskuussa 2021.
Kirjallisuutta biseksuaalisuudesta:
Janne Ahjopalo ja Olga Palo: Rakastan ihmistä – Keskusteluja biseksuaalisuudesta (2020)
Jenny Kangasvuon väitöskirja: Suomalainen biseksuaalisuus. Käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot (2014)
Annukka Lahden väitöskirja: Bisexuality in relationships: a queer psychosocial approach (2019)
Tukea ja tietoa HLBTIQ-järjestöissä:
Seta ry
Sinuiksi.fi