Hyvin eletty

Yhteiskunta ympärillämme kertoo meille mielellään, miten saavutetaan hyvä elämä. Syö ja liiku oikein! Osta itsesi onnelliseksi! Kouluttaudu, työllisty, toteuta itseäsi! Paiski töitä unelmiesi eteen! Ole paras versio itsestäsi, usko itseesi, niin pystyt mihin vain! Jos keskuudessamme on näin valtava joukko asiantuntijoita, jotka tietävät kaiken siitä, miten tullaan onnelliseksi, miksi emme kaikki jo elä unelmaelämäämme? Miksi niin moni yhä voi huonosti, palaa loppuun, masentuu tai ahdistuu? Totuus on, ettei toiselle voi neuvoa avaimia onneen. Oma hyvä elämä täytyy löytää itse. Hyvinvoinnin tavoittelusta on kulttuurissamme tullut suorittamista, jopa lähes kilpailu. Joka löytää suorimman reitin kukoistukseen, palkitaan kunnialla ja ennen kaikkea sillä, mitä me kaikki pohjimmiltamme haluamme: onnellisuudella. Vaikuttajat esittelevät sosiaalisessa mediassa omaa elämäntapaansa korostaen, miten juuri sen tarjoamin keinoin voidaan paremmin ja saadaan lisää virtaa arkeen. Usein hyvinvointipuheesta kuultaakin läpi pyrkimys lisätä yksilön tehokkuutta. Seuraa näitä ohjeita, niin jaksat töissä. Pidä huolta itsestäsi, niin säilyt tuottavana. Ja siihen päälle ihmisen odotetaan panostavan ihmissuhteisiinsa ja vapaa-ajan aktiviteetteihinsa. Mutta onko tällöin todella kyse enää hyvinvoinnista? Jos tavoittelemme jokaisen elämämme osa-alueen optimoimista, jotta niistä rakentuisi täydellinen kokonaisuus, ei tilaa jää virheille, epäonnistumisille, yllättäville sattumuksille ja vastoinkäymisille. Kukaan ei voi ohjelmoida elämäänsä kulkemaan mutkitta ja kitkatta luistavaa rataa. Maailma heittää väistämättä eteemme aina jotain, mitä emme osanneet ennakoida. Ja joskus vastaan tulee asioita, jotka kuormittavat, satuttavat, haavoittavat tai särkevät kokonaan. Osalle elämä näyttää synkän puolensa jo hyvin varhain. Uuvutetulla tai rikotulla ihmisellä ei olekaan enää lainkaan samat edellytykset toteuttaa unelmaelämäänsä kuin vahingoittumattomana säilyneellä.

Ja keitä edes ovat ne, jotka säilyvät ehjinä? Ei meistä kukaan loppujen lopuksi välty kolhuilta. Toiset vain kokevat kovempia kolauksia, jotka vaikuttavat toimintakykyyn voimakkaammin. Usein heikentyneen toimintakyvyn kanssa elävä joutuu kokemaan syyllisyyttä, kun joka puolelta tulvivat viestit, jotka velvoittavat ihmistä viilaamaan tuottavuuttaan yhä paremmaksi. Mitä tehdä, jos meditoi, liikkuu ja syö puhdasta ja ravinteikasta ruokaa, muttei silti jaksa työelämässä? Tai voimat ovat niin vähissä, ettei edes saa tehtyä niitä henkisyysharjoituksia tai lähdettyä ovesta ulos lenkille? Onko silloin huono ihminen? Ei tietenkään. Syyllisyys on täysin turhaa, jos sen aiheuttaa yltämättömyys joihinkin ulkopuolisiin odotuksiin. Emme ole kenellekään velkaa elämämme suorittamista annettuun muottiin sopivaksi. Sen sijaan jokainen on itselleen velkaa sen, että löytää sellaisen tavan elää, joka sopii juuri hänelle. Sillä mitä on ulospäin täydellinen elämä, jos se ei eläjästään tunnu mielekkäältä ja merkitykselliseltä? Ja toisinpäin: jos ihminen kokee oman elämänsä hyväksi ja merkitysrikkaaksi, kenellä silloin on sijaa sanoa, ettei hän elä oikein? Tässä kohden astuu kuvaan omannäköinen elämä. Jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö, ja siksipä kukaan muu ei voikaan toiselle kertoa, miten tehdä elämästä mielekästä. Jokaisella on omat arvonsa, kiinnostuksenkohteensa ja ilonlähteensä sekä voimavaransa, joista ammentaa. Jokaisella on myös omat kykynsä ja mahdollisuutensa. Näistä omista lähtökohdistaan jokainen rakentaa itselleen elämää. Ainoa yleispätevä neuvo hyvän elämän etsimiseen onkin tämä: Löydä ne asiat, jotka juuri sinua kiinnostavat, innostavat, voimauttavat ja ilahduttavat. Pyri lisäämään näiden asioiden osuutta elämässäsi mahdollisuuksien mukaan, kuitenkaan polkematta toisia. Olennaista on myös huolehtia jaksamisestaan, löytää tasapaino työnteon ja ilonpidon välillä. Tässä en tarkoita työnteolla palkkatyötä, vaan niitä kaikkia toimia, jotka teemme, koska meidän syystä tai toisesta täytyy. Tästä ovat esimerkkinä kotityöt, arjen sujumisen kannalta tarpeelliset askareet, joita harvempi tekee huvikseen. Palkkatyö voi toki kuulua omaan hyvään, merkitykselliseen elämään, mutta sen ei tarvitse. Jos terveydentila ei töissä oloa mahdollista, voi oman tasapainonsa saada aikaan jostain muusta. Jollekulle juuri kotitöiden tekeminen ja asunnosta huolta pitäminen on se ainoa työtehtävä, johon voimat riittävät, ja se on täysin hyväksyttävää. Toiselta sekään ei onnistu, vaan voimat täytyy käyttää hengissäpysymiseen ja jokaisesta hetkestä selviytymiseen. Jos hyvän olon pilkahduksen tuottaa se kun huomaa, että selvisin tästäkin päivästä, riittää sekin toisinaan. Ja jos taas jaksamista liikenee kotiaskareiden ulkopuolelle, muttei ihan töihin asti, voi ratkaisu olla vaikkapa vapaaehtoistyö tai muu harrastustoiminta.

Väitän suurella varmuudella, että ihminen, jonka toimintakyky ei riitä yhteiskunnan määrittelemään ”normaaliin” täysipainoiseen elämään, voi silti elää omannäköistään, hyvää elämää. Haastavia aikoja tulee vastaan kaikilla; joillekuille se tarkoittaa hankalaa tilannetta töissä tai perhe-elämässä, toisille taistelua omasta hengestä. Näistä vaikeuksista voi silti selvitä ja työskennellä oman hyvän elämän eteen omista lähtökohdistaan. Emme kuitenkaan aina onnistu kaikissa pyrkimyksissämme. Ei omiin tavoitteisiin ja haaveisiin noin vain marssita, vaikka ne olisivatkin selkeinä mielessä. Mokaamme, alisuoriudumme, jätämme tilaisuuksia käyttämättä. Joskus joudumme luovuttamaan kokonaan. Kaikki tämä kuuluu elämään. Siksi armollisuus ja lempeys itseä kohtaan on äärimmäisen tärkeää. Tässä kiiltopinnan ja menestystarinoiden kyllästämässä maailmassa ei aina tunnu siltä, mutta virheetön on todellisuudessa harvinaista. Näkökulman voi kääntää ympäri ja huomata, että olevaisen kauneus onkin sen epätäydellisyydessä. Sairaudet, vammat, mielenterveysongelmat tai uupumus eivät himmennä elämän mieltä ja merkitystä. Sen loiste on löydettävissä yhtä lailla pienestä ja arkisesta kuin suuresta ja mahtavasta. Täyttymyksen tunne saattaa tulla toisten kohtaamisesta ja vaikkapa avun antamisesta, luovuudesta, uuden kokeilemisesta, oppimisesta tai ihan vain tämän elomme ihmettelystä. Maailmaa muuttavat saavutukset eivät tietenkään kuulu vain niin sanotuille terveille, mutta kenenkään ei tarvitse hyödyttää yhteiskunta- ja talousjärjestelmää ansaitakseen arvon ja merkityksen. Ihmisen perimmäisin tehtävä maailmassa on lopulta elää hyvin, ja hyvän elämän malleja on yhtä monta kuin on meitä eläjiäkin. Neuvoja saa toki kuunnella, ammentaa inspiraatiota ja kokeilla asioita, jotka joku toinen on kokenut mielekkääksi itselleen. Ihmisyhteisö on sitä varten, että sen jäsenet vuorovaikuttavat keskenään, vaikuttuvat ja oppivat toisiltaan. Mutta syyllistämässä toisiamme me emme täällä ole. Niin kauan kuin yksilö pyrkii olemaan vahingoittamatta muita, on hänellä vapaus ja kaikki syyt ohjata oma olemassa oleva fyysinen ja psyykkinen energiansa juuri sellaisiin asioihin, jotka rakentavat hänelle omannäköistä, hyvää elämää.

Roosa Tiensuu

Kuva: Sirkka-Liisa Saariniva