Laineita maljassa 

Helmikuussa minulla oli jälleen mahdollisuus osallistua Magi Viljasen ohjaamalle luovan valokuvauksen kurssille. Ryhdyimme heti työstämään omaa, vapaavalintaista projektia. Toisena tehtävänä oli tuoda nähtäväksi muutamia ulkona kuvattuja kuvia. Lisäksi Magi kehotti meitä katselemaan paljon valokuvateoksia ja hän lähetti myös valokuvaukseen liittyviä YouTube-linkkejä. Etätyöpajana toteutetulla kurssilla kukin näytti muutamia kuvia, joita analysoitiin ja muokattiin. 

Aluksi koin tehtävän vaativana. En tiennyt, mitä kuvata, ja minusta tuntui hankalalta valita kohde. Päädyin kuvaamaan lasissa olevaa jukkapalmun versoa. Magi kehotti mm. menemään lähietäisyydelle ja hyödyntämään valaistusta sekä erivärisiä kankaita tms. kuvauksessa. Hän myös kehotti tavoittelemaan abstraktimpaa ilmaisua, ja koin sen itselleni luontevaksi tyylilajiksi. Päädyin kuvaamaan kuihtuneita lehtiä, mutta maljakkona toiminut lasi särkyi, ja viherkasvi alkoi olla valmis istutettavaksi. 

Yksityiselämässäni tapahtui mieltä kuormittavia asioita, ja välillä jouduin miettimään asioiden tärkeysjärjestystä. Mielessäni myllersi niin, että päätin keskeyttää projektityön ja harkitsin jopa jättäytyväni pois kurssilta. Tunsin jämähtäneeni. En nähnyt kodissani kiinnostavaa kuvattavaa, ja ideat olivat vähissä.  Koin valokuvanoton objektin näkökulmasta, sillä valokuva ikään kuin vangitsee kuvattavan kohteen tiettyyn ajan ja paikan tilaan ja valokuva voi alkaa määrittämään liikaa objektia. Se sai minut suhtautumaan kriittisesti ja aralla mielellä kuvaukseen. En hyväksynyt valokuvauksen armotonta realistisuutta. Kaipasin akvarellimaisempaa otetta. Kuitenkin pohdittuani tarkemmin päädyin seuraavaan: ylipäänsä taide voi muuttaa läsnä olevaa todellisuutta lopulliseksi teokseksi taiteilijan näkökulmasta – oli se sitten valokuva tai vesivärimaalaus. 

Kriisin aikana ainoa mahdollisuuteni oli käydä ulkona napsimassa kuvia. Aluksi tunsin kuvaavani pelkästään velvollisuudesta: fyysinen kuntoni ei ollut kovin hyvä, ja välillä sormia palelsi. Pelkäsin kuvaamista julkisilla paikoilla, mutta ulkona käyminen teki hyvää sekä fyysisesti että psyykkisesti. Vähitellen aloin sietämään stressiä, joka syntyi kameran kanssa vaeltamisesta. Kotiin palatessa yritin vapautua stressistä keskittämällä ajatukset johonkin muuhun kuin valokuvaukseen. 

Selvisin kriisistä ja päätin jatkaa Magin kurssilla käymistä. Aloin suhtautua kuvaamiseen kevyemmin. Koin helpotusta ajatuksesta, ettei tunnilla tarvitse välttämättä näyttää omia kuvia. Tunsin, että vaikka huolia kasaantuu, niin minä tarvitsin kuitenkin harrastuksen ja sen kautta irtioton arjen harmaista hetkistä. Selasin Elina Brotheruksen ”Decisive Days” -kirjaa, joka on kulkenut matkassani monessa muuttokuormassa. Hänen kuvansa ovat mielestäni riipaisevia. Magi onkin useaan otteeseen tuonut esille, että valokuvauksen voimaa voi löytää myös kipeistä asioista. Löytääkseen kuvasta kauneutta kaiken ei tarvitse välttämättä olla perinteisessä mielessä kaunista.  

Magin sanoin “jokainen valokuva on viime kädessä kuvaajan omakuva”. Se antoi oivalluksen, jonka myötä valokuvaus vapautti edes hieman pinttyneitä näkemyksiäni. Magi Viljanen on heittänyt rohkeasti kaikki valokuvaan kuuluvat palikat esiin. Kurssilla olen kokenut aimo annoksen elämyksiä valokuvaukseen liittyen, ja kaiken lisäksi ryhmä on ollut kanssa minulle tärkeä sosiaalinen foorumi. Valokuvauskurssille osallistumisen myötä olen aktivoitunut monella tavalla ja olen alkanut kokea valokuvan myönteisiä vaikutuksia. 

Valokuvaus on hyödyllinen tallennusväline ja ilmaisukeino. Kuvanlukemisen taito on mittaamattoman arvokasta informaatiotulvan äärellä sekä taiteen käyttäjän instrumenttina. 

Minna Mahkonen