Kristian Meurman – laulaja ja henkisen hyvinvoinnin lähettiläs

Kristian Meurman, 41, on mm. suositusta Idols-ohjelmasta tuttu laulaja ja esiintyjä. Meurman esiintyi perjantaina 9.10. Vallilan Helmi-talon kävijöille Maailman mielenterveyspäivän kunniaksi. Meurman on musiikkiuransa ohella toiminut ahkerasti myös mielenterveyden puolestapuhujana. Mielenterveyden keskusliitto onkin nimennyt hänet Hyvän mielen lähettilääksi vuonna 2011. Pyysimme Meurmania pieneen haastatteluun koskien mielenterveyttä ja taiteen merkitystä.

Miten musiikki vaikuttaa sinusta henkiseen hyvinvointiin?

Itselleni musiikki on edellytys henkiselle hyvinvoinnille. Musiikilla on valtava voima sekä itse soitettuna, laulettuna että kuunneltuna. Myös tanssiminen voi olla todella terapeuttinen tapa nauttia musiikista, vaikken itse mikään tanssija ole.

Kuinka tärkeää musiikki ja esittävä taide on henkiselle tasapainolle etenkin nyt koronan aikaan?

Nyt kun fyysiset kontaktit ovat minimissään, korostuu muiden henkistä hyvinvointia tukevien asioiden merkitys. Toki on ikävää, että on rajoituksia, mutta ainakin itse olen käynyt konserteissa ja aion jatkossakin käydä, jos niitä vain järjestetään. Itselläni on kova luotto kulttuuri- ja viihdealan tekijöihin ja siihen, että he osaavat kantaa vastuunsa tilaisuuksien turvallisessa järjestämisessä. Mielelläni kävisin enemmänkin kulttuuririennoissa, kuten teatterissa. Kaikki kulttuuri- ja viihde-elämykset ja taide ylipäänsä tukevat henkistä hyvinvointia.

Mitkä ovat terveisesi helmiläisille?

Toivon kaikille hyvää mielenterveyttä ja voimia etenkin niille, joilla mielenterveys järkkyy. Muistakaa, että ette ole yksin vaan meitä kohtalotovereita on paljon. Jos tänään on huono päivä niin eiköhän huominen ole parempi. Kiitokset kaikille helmiläisille siitä, että sain vierailla luonanne. Yhteinen hetkemme todella todisti, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Teksti: Johanna Norring ja Veera Henriksson