Muutos ja vastarinta terapiassa

Minulla on tällä hetkellä toimiva terapiasuhde. Terapiaprosessini on vielä kuitenkin kesken. Ajattelen tosin, että ihmisen mieli ei ole koskaan valmis vaan se on alati muuttuvassa tilassa. Hetkellisesti, tasapainoisessa elämänvaiheessa mieli saattaa tuntua ”pysyvämmältä”, mutta elämässä joutuu kohtaamaan paljon asioita, jotka kuohuttavat ja muokkaavat mieltä. Osa tutkijoista on myös sitä mieltä, että mieli muokkautuu muutenkin alati suhteessa toisiin ihmisiin; kaikki kohtaamiset ovat jollakin tavalla muokkaamassa meitä siksi, mitä kullakin hetkellä olemme.  

Oman terapiani aikana olen huomannut, että mieleni välillä vastustaa joidenkin asioiden tai tunteiden kohtaamista tosi hanakasti. Olen myös ihmetellyt, että miksi ”vanhassa ja huonommassa” pysyminen voikin tuntua mukavammalta kuin ”uuteen ja parempaan” siirtyminen. Tuttu on turvallista – vaikka se tarkoittaisikin epämukavassa pysymistä. Olen myös saanut tähän myös ymmärrystä matkan varrella; olen huomannut, että joidenkin varhaisten kokemusten ja tunteiden kohtaaminen voi tuntua jopa kipuna kehossa, niin voimakkaita ja haastavia nuo tunteet ovat. Olen kuitenkin opetellut ajattelemaan, että ”kestän nämä kaikki tunteet” – tuntuu, että lapsena olisin kaivannut tuollaista kannustusta! Kuitenkin yksin lapsena isojen tunteiden kohtaaminen on usein ollut mahdotonta, siksi me monet olemme sulkeneet aikuisen tuen puuttuessa noita tunteita syvälle itseemme.  

Haluan lisäksi, tällä kertaa hieman pintapuolisesti, tutustua yleisellä tasolla ilmiöön muutosvastarinta sekä vastarintaan terapiassa.  

Robert Keganin ja Lisa Laheyn mukaan muutosvastarinnaksi kutsuttu ilmiö on tärkeä osa kehon henkistä immuniteettijärjestelmää. Myös suomalainen Petri Niskanen on pohtinut paljon muutosta. Näemme muutoksen usein enemmän uhkana kuin mahdollisuutena, siksi ihminen monesti valitsee muutosvastarinnan. Muutokseen tarvitaan usein uusia tapoja ajatella, ja se on ihmiselle suuri haaste.  Muutos vaatii myös poistumista omalta mukavuusalueelta. Toisaalta oma mukavuusalue pienenee, jos sieltä ei koskaan poistu. Samalla myös valmius kohdata uusia asioita vähenee koko ajan. Muutosvastarinta esiintyy usein työpaikan kahvihuoneessa tai taloyhtiön kokouksessa (Ks. Alivaltiosihteerin video ”Muutosvastarinta” 😀). 

On havaittu myös yleisesti, että terapiassa ihmisillä esiintyy usein vastarintaa. Varhaisen vuorovaikutuksen ongelmat ovat lapselle kipeitä kokemuksia, joten niitä työnnetään eri tavoin pois tietoisuudesta. Kokemusten ja tunteiden tietoisuudesta poistyöntäminen vie paljon voimia, eikä se onnistu aivan kokonaan. Tämän seurauksena – psykodynaamisen terapiasuuntauksen mukaan – syntyvät erilaiset psyykkiset ongelmat. Terapiassa on mahdollista palauttaa mieleen noita kipeitä kokemuksia ja tunteita sekä tutkia niiden kohtaamisen aiheuttamaa vastarintaa. Ihmisen mieli voi ”säilöä” ja tuottaa mitä erilaisempia ahdistavia ja pelottavia asioita. Positiivista on, että samalla ihmisen mielessä piilee myös suuri voima ongelmista selviämiseen. Terapiassa ihminen ei joudu kohtaamaan menneisyytensä kipeitä ja haastavia asioita yksin, vaan saa terapeutilta tukea. Terapiassa voi myös työstää vääristyneitä ajatusmalleja, jotka pitävät yllä esim. huonoa itsetuntoa. Toiset ajatusmallit voivat muuttua terapiassa nopeastikin, mutta osa saattaa edellyttää pitkääkin psykoterapiaa, juuri yllä mainituista syistä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että menneiden asioiden ja tunteiden kohtaaminen on rankkaa, mutta palkitsevaa; se vapauttaa paljon energiaa ja voimavaroja elämään tässä hetkessä.  

Jaana Rantakokko 

Lähteet:  

http://www.psykoterapia.com/ 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paulivuorio1/121234-muutosvastarinta-on-hyva-ja-huono-asia/