Elli-koira on koulutettu Rapsu-Ransu
Poronkokoinen ilopilleri Elli tuo hyvää mieltä Helmi-talolle
Suomessa on useita tahoja, joiden kautta saa tilattua karvaisen kaverin ilostuttamaan esimerkiksi palvelutaloissa ja ryhmäkodeissa asuvien ihmisten päivää.
Kaverikoiratoiminnan on aloittanut Kennelliitto vuonna 2001 ja sen myötä on tullut muitakin toimijoita. Hieman myöhemmin Lohjan mielenterveysseura on kehittänyt tukikoirakkotoiminnan ja he myös kouluttavat uusia tukikoirakkoja. Koulutus kestää 35 tuntia ja antaa valmiudet toimia tukikoirakkona mielenterveyskuntoutujalle. Lohjan toimintaan kuuluu mm. koirakahvila ja myös koirakävelyt joihin kuntoutuja voi osallistua joko oman koiran kanssa tai olla tukikoirakon seurana.
Kennelliitolla, Suomen karvakavereilla ja Tukikoirakoilla on jokaisella hieman erilaiset kriteerit koirakolle mutta tärkeintä on koiran soveltuvuus ajoittain stressaavaankin toimintaan. Tukikoirakkotoiminnassa koira saa olla minkä ikäinen tahansa, kunhan se tulee toimeen ihmisten ja toisten eläinten kanssa ja on terve. Ohjaajalla täytyy olla aito kiinnostus toimia vapaaehtoistehtävässä ja koiran täytyy olla ohjaajan omistama. Myös vaitiolovelvollisuus on ehdoton edellytys.
Elli, irlannisusikoiraneito, joka täyttää tätä kirjoittaessani 8,5 vuotta, on ollut Suomen irlanninsusikoirayhdistyksen omassa epävirallisessa koirakaveritoiminnassa muutamia vuosia. Irlanninsusikoirat saivat kutsumanimen ”Rapsu-Ransut” ja kävimme lyhyen briiffauksen tukikoiratoiminnasta Lohjan mielenterveysseuran koirakko-ohjaaja Karoliina Lindgrenin johdolla.
Elli on ollut nuorempana varsinainen turbokoira, jolla tuntui olevan vain yksi suunta: eteenpäin ja mahdollisimman lujaa. Jos vastaan tuli toinen koira, Elli singahti ilmaan kuin tuulen riepottelema ilmapallo ja minä naama punaisena hihna kireällä yritin saada hullu-Ellin asettumaan. Ja voitte vaan uskoa miten hävetti. Tavallisesti irlanninsusikoira on leppoisa ja rauhallinen jättiläinen, joka ei juurikaan piittaa ohikulkijoista. Ainoa mikä niitä aktivoi, on jääkaapin oven aukaisu. Elli on ollut aina hieman erilainen ja hermot on siis olleet varsin tiukalla ajoittain.
Edellisen irlikseni, Frejan, kanssa aloitin vierailut vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa kunnes sen oli aika lähteä vihreimmille niityille. Frejan poismenon jälkeen oli luontevaa jatkaa toimintaa Ellin kanssa ja Ellin eloisuudesta huolimatta siitä on kehittynyt varsin hyvä Rapsu-Ransu. Elli rakastaa rapsutuksia ja viihtyy ihmisten seurassa.
Ennen Helmi-taloon tutustumista olimme käyneet vanhainkodeissa, joissa vanhukset nauttivat ison koiran seurasta. Heidän ei tarvinnut kumartua pystyäkseen silittämään koiraa. Ja joka kerran heitä nauratti, että tuleeko sieltä koira vai poro. Irlanninsusikoira kun on korkea ja kookas otus.
Yksi koskettavimmista tapaamisista oli sairaalan saattohoito-osastolla, jossa oli elämänsä ehtoopuolella oleva entinen koirankasvattaja. Menimme sairaanhoitajan kanssa huoneeseen, jossa potilas makasi hyvin uupuneena mutta kun hoitaja kertoi, että hänelle tuli koiravieras, käänsi hän päätään Ellin suuntaan. Laitoimme potilaan käden Ellin päälle ja hän sai tuntea koiran lämmön ja turkin karheuden. Kun lähdimme kotiin, sain sairaanhoitajalta viestin, että kyseinen potilas nukkui hetki sitten pois. Elli oli viimeinen, jota hän sai koskea. Se oli koskettava hetki ja kotimatka oli erilainen kuin aiemmin.
Irlanninsusikoiran kanssa liikkuessa ihmiset tulevat herkästi juttelemaan ja nautin siitä todella paljon mutta tällä kertaa toivoin, että saisimme kulkea rauhassa. Onneksi bussissa tuli nuoria, elämäniloa puhkuvia nuoria istumaan viereemme ja vaikka edelliseen kohtaamisen kontrasti oli mitä suurin, se myös kevensi tunnekuohua, jota se aiheutti.
Helmi-taloon tutustuimme onnekkaiden sattumien kautta. Olimme muuttaneet Länsi-Pasilaan vastikään ja Ellin kanssa kävelyllä ollessamme näimme että nainen haluaa tulla rapsuttamaan Elliä. Kävi ilmi, että tämä henkilö, Christina, tekee vapaaehtoistyötä Helmi-talolla ja siitä se ajatus sitten lähti. Olin itse harkinnut jo pidempään vapaaehtoistyötä ja näin löytyi Helmi-talo.
Olemme olleet Ellin kanssa perjantaikahvilassa pari kertaa ja on ollut hienoa huomata miten koira toimii yhdistävänä tekijänä kahden vieraan ihmisen välillä, jolloin kohtaamisista voi syntyä hyvinkin mieleenpainuvia syvällisine keskusteluineen, joskus hyvin rankoistakin aiheista.
Kuljemme lenkeillä usein Helmi-talon vierestä ja lähes poikkeuksetta Elli vaatii päästä talon pihaan tarkistamaan, onko ystäviä paikalla. Elli seisahtaa paikoilleen kuin patsas eikä hievahdakaan, kunnes joudun antamaan periksi ja niin taas kierretään Helmin pihan kautta.
Elli on oppinut katsomaan myös Helmi-talon keittiön ikkunaa, josta usein ihanat hymytytöt Johanna, Christina ja Tuulia vilkuttavat. Elli tietää, että talolta saa rapsutuksia tai joskus jopa herkkuja. On ollut hienoa nähdä, miten Elli on otettu vastaan Helmin porukoissa ja kuinka kävijät lähes poikkeuksetta kysyvät Ellin kuulumisia ja milloin Elli taas tulee.
Tarja Holmberg
vapari, Ellin piika, lähihoitaja
Tukikoirakkokursseista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä oman alueensa mielenterveysseuraan, jonka kautta saa tietoa kursseista www.mielenterveysseurat.fi.