Teknologia ja muutos

Muutoksia tapahtuu, mutta silti vanhalla tekniikalla on paikkansa.

Muutoksia tapahtuu ihmiselämässä aina kun niihin on valmis heittäytymään. Kuitenkin selvästi voimakkain muutoksen osa-alue nykyisessä globaalissa kuten myös suomalaisessakin elämänmallissa tapahtuu ja on jo pitkään tapahtunut teknologian saralla. Jos raha on ihmisten luoman järjestelmän elämänveri, niin ehkäpä teknologia on juuri se verisuonisto, jossa tuo veri virtaa, etsii uomansa, ylläpitää ulkoisia elämänpuitteita yhteiskunnallisessa mielessä ja ylipäänsä rajaa ne toiminnan mahdollisuudet ja pitkälti myös yhteiskunnalliset kehitysnäkökulmat. Näin katsoisin

asiain laidan olevan ulkonaisessa systeemissämme, joka näennäisesti on erillään siitä mitä ihmisten sisällä tapahtuu, mutta kuitenkin heijastelee sitä kaikessa.

Ihminen vertailee kaikkien asioiden mittakaavaa suhteessa siihen, mitä hän voi tehdä. Niinpä arkipäiväinen tiedonkulun nopeutuminen on vaikuttanut niin, että maailma näyttää pienentyvän. Kun viesti Suomesta Uuteen-Seelantiin kulkee sähköisesti sekunneissa, ja se on käytännössä sama nopeus kuin sähköpostin lähettäminen tuttavalle Suomessa, niin silloin tuo matka Suomen ja Uuden-Seelannin välillä on drastillisesti pienentynyt siitä mitä se oli aikanaan: etanapostin valtakaudella. Tuo etäisyys on yksinkertaisen sanoman lähettämisen osalta muuttunut lähes nollaksi.

Teknologian kehitys tuo monille epäselvyyttä tulevaisuudesta, juuri sen takia, että se laittaa muutosten eteen. Posti vähentää palveluitaan ja hinnat nousevat, koska niin sanotun vanhanaikaisen postin käyttö harvenee ja skaalautuu pienempimuotoiseksi.

Silti vanhalla tekniikalla on paikkansa: pakettien lähettäminen tapahtuu jatkossakin varmasti pitkälti postilla ja ehkäpä pitkälti nykyisenkaltaisella logistiikalla myös.

Vaikkapa pikakirjoittajan ammatillinen kysyntä on käytännössä tyrehtynyt, jo aikoja sitten. Tämä taito oli aikanaan varsin hyödyllinen monissa erilaisissa yhteyksissä: oikeussaleissa, yritysten kokouksissa, eduskunnassa ja muissa tilaisuuksissa, mutta alkaa olla auttamattomasti vanhentunut. Henkilökohtaisessa käytössä se voi olla silti hyödyllinen, kuten vaikkapa opiskelijalle luentomuistiinpanojen tekemisessä.

Teknologia on siis väline, joka antaa ihmiselle enemmän vaikutusvaltaa luonnollisen maailman ylitse. Nämä muutokset voivat olla henkilökohtaisia ja helpottaa ihmisen elämää tietyillä tavoin, mutta samalla myös yhteiskunnallisesti ja talouden kannalta ne mahdollistavat tehokkaampaa toimintaa ja alhaisempia kuluttajahintoja. Robotiikka on osa tätä kehitystä myös. Se mahdollistaa tuotteiden massatuotannon tehokkaasti ja halvalla, tai ainakin tehokkaammin ja halvemmalla kuin ennen.

Tehokkuus väistämättä alentaa kuluttajahintoja, jos suhteellisen sama tehokkuus on myös riittävän monien tuottajien käytössä ja heidän välilleen syntyy kilpailua. Ihminen varsin usein valitsee sen mitä saa halvemmalla ja tukee näin rahallisesti samalla sitä tuottajaa, joka tuottaa halvemmalla.

Monet materialistisesti ajattelevat taikka ateistisesti suuntautuneet ajattelevat, että kun saamme riittävän tehokkaan tietokoneen, tulee siitä jollain tapaa tietoinen lopulta. Tähän pätee sama (epä)logiikka kuin evoluutioteoriaan: kun jotakin alun perin ei-tietoista kehittyy jonkin tietyn prosessin mukaan, siitä voi jossain vaiheessa tulla tietoista – eli esimerkiksi niin, että jossain meressä oli jokin alkusolu tai ihan vain orgaanista materiaalia (ei-tietoinen) ja siitä syntyy erilaisten kehitysvaiheiden kautta ihminen (tietoinen).

Tietokoneesta ei kuitenkaan voi koskaan tulla tietoista, vaikka se kuinka oppisi matkimaan ihmistä tai jopa ylittämään hänen älyllisiä kykyjään – näinhän on käynyt tietyssä rajallisessa asiassa eli laskuopissa silloin kun keksittiin mekaaniset laskimet. Se on kuitenkin ihminen, joka niitä käyttelee. Se on ihminen, joka koneet ohjelmoi.

Myös tekoälyllä ja uudenaikaisilla roboteilla pätee sama lähtökohta nyt ja tulevaisuudessakin: koneen oppimisen rajat on määritellyt ihminen sen mukaan, mihin on itse kyennyt ohjelmoinnin saralla.

Teksti ja kuva: Marko Syvänen