Toisinaan tunteet sattuu
Tunteitaan ei voi mennä karkuun, jostain syystä meidän kuuluu kokea ne.
Tunnemme ja koemme joka päivä suuren määrän erilaisia tunteita. Iloa ja onnellisuutta, surua ja huolta. Monesti tunteet menevät ja tulevat ilman, että kiinnitämme niihin sen suurempaa huomiota. Tunteet kertovat paljon meistä ja meidän reaktioista. Auttavat meitä tutkimaan ja tutustumaan itseemme. Toisinaan tunteet tuntuvat niin, että sattuu. Tuntuvat meidän kehossamme voimakkaana, aiheuttaen jopa fyysistä kipua. Positiivista kuplintaa vatsassa, kuumottavaa jomotusta otsassa, kaikkea siltä väliltä. Meillä jokaisella on oma herkkyytemme kokea ja tuntea. Tunteita ja niiden voimakkuutta on mahdotonta vertailla ihmisten kesken, jokaisella on oma kokemuksensa tunteista ja ne ovat aina oikeita. Kenenkään tunteita ja kokemusta ei saa koskaan vähätellä.
Kuulun ihmisiin, jonka kehossa tunteet tuntuvat niin, että helposti sattuu. Aiemmin koin tämän haastavana, kunnes ymmärsin, kuinka kehoni auttaa minua tutkimaan tunteitani. Ollessani masentunut tunteet aiheuttivat niin voimakasta kipua, että pelkäsin kuolevani. Mieleni ei kestänyt enempää ja antoi osan kuormasta keholleni käsiteltäväksi. Ahdistus sai lähes oksentamaan ja halkeamaan vatsan kohdalta kahtia. Pelot saivat vapisemaan kauttaaltaan. Tuska nosti kurkkuun palan, vaikeuttaen syömistä ja hengittämistä. Riittämättömyys ja huonommuus laukaisivat viikkojen migreenejä. Koko olemukseni vetäytyi kyyryyn. Olon helpottaessa, koko fyysinen olemukseni muuttui ja avautui. Keho antoi mahdollisuuden käsitellä asioita, edes jossain määrin pienissä erissä. Meni vuosia ymmärtää kuinka paljon kuormaa olin kuljettanut kehossani.
Ajattelen huolieni ja murheideni kertyvän vasemmalle puolelle kehoani. Harrastan joogaa ja aina kun olen levoton tai huolestunut, yhden jalan tasapainoharjoitteet eivät meinaa millään onnistua. Koen ajoittaiset jäsenieni puutumisten olevan myös yhteydessä vaikeisiin tunteisiin. Tälle tuskin on tieteellistä näyttöä. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että noissa tilanteissa löydän itsestäni ahdistustuntemuksia. Olen oppinut koko ajan paremmaksi itseni kuuntelijaksi ja sitä kautta löytämään syyn näille. Keho antaa käskyn pysähtyä ja tarttua tilanteeseen.
Tunteitaan ei voi mennä karkuun, jostain syystä meidän kuuluu kokea ne. On hyvä pohtia, mistä tunteet nousevat, miksi reagoimme niin kuin reagoimme. Uskon, että kehoomme jää kokemamme traumat ja huonot kokemukset, onneksi myös hyvät ja ihanat. Kehomme tuntee ja muistaa. Päästäksemme irti ikävistä kokemuksista ja niihin liittyvistä tunteista, meidän käsiteltävä ne tavalla tai toisella.
Kipeät, kehossa tuntuvat tunteet voivat saada meidät tuottamaan itsellemme fyysistä kipua. Itsensä viiltely voi olla keino ahdistuksen helpotukseen. Kun ahdistus on täysin hallitsemattomissa, viiltäminen voi tuoda hallinnan tunnetta. Kivun aiheuttaa itse itselleen. Helpottaa hetkeksi, kunnes kipu palaa. Tai pyrimme hallitsemaan tunteitamme syömistä säätelemällä. Koemme hallitsevamme itseämme ja tunteitamme, vaikka sysäämme ne vain hetkeksi syrjään ja aiheutamme itsellemme lisää tuskaa.
Tunteet tuntuvat, joskus sattuu ja haluaisi juosta karkuun. Näihin hetkiin kannattaa kuitenkin tarttua omien voimavarojen mukaan. Mitä tunteet haluavat meille kertoa? Tartutaan niihin rohkeasti. Annetaan kaikkien tunteiden kukkia, vaikka niihin negatiivisiin helpommin tarttuu. Annetaan hersyvän onnentunteen kutittaa vatsaamme. Kiitollisuuden ja onnistumisen lämmittää mieltämme ja kehoamme. Rakkauden kulkea päästä varpaisiin.
Tunnetaan suuresti.
Saila Turkka