Minun Helmini: Retkiä ja ryhmiä, ohjaajana ja osallistujana

Helmi on minulle

  • ryhmiä sekä ohjaajana että osallistujana
  • retkiä lähelle ja hiukan etäämmällekin
  • ystäviä ja kavereita
  • yhteisiä juhlia
  • arkisia aterioita yhdessä

Palattuani kehäkolmosen takaa juurilleni sairaseläkeläisenä etsin itselleni toimintaa, josta saisin päiviini tekemistä, joka tukisi horjuvaa mielenterveyttäni. Kävin Ratakadulla silloisessa Mielenterveyden keskusliiton toimipaikassa Propellissa, jossa kerrottiin Helmistä.  Hertsikan Helmin osoite kiehtoi minua, sillä isopappani asui samassa talossa Siilitiellä talon valmistumisesta aina kuolemaansa saakka.

Soitin Siilitien Helmiin ja tilasin ajan tutustumista varten. Minulle kerrottiin ryhmistä, joita silloin oli viikottain. Erikoisesti taideryhmät kiinnostivat, sillä olin sairastumisestani saakka tehnyt kuvia terapiamielessä eri tekniikoilla.

Toiminnan esittelyn jälkeen minulle näytettiin tilat. Isoimmassa tilassa oli meneillään joku ryhmä ja ensiajatus oli, että tää ei oo mun paikka. En muista mikä ryhmä siellä oli menossa, mutta sen verran oudolta se näytti, että olin valmis luopumaan ja jatkamaan etsiskelyä muualta.

Viikonlopun mietittyäni päätin kuitenkin käydä tutustumassa taideryhmään. Vastaanotto oli ystävällinen eikä väkikään ollut sen kummallisempaa porukkaa.  Hiljalleen tutustuin työntekijöihin ja Helmin jäseniin. Kävin talolla useamman kerran viikossa. Hiljalleen sain kavereita, joista osa sitten kehittyi oikeaksi ystävyydeksi.

Osallistuin ahkerasti Siilitien ryhmiin. Pasilan Helmiin menin lehtiryhmään. Siitä alkoi kirjoittajan urani. Pääsin Luovan kirjoittamisen ryhmään, jota silloin veti Okko Leo ohjaajana. Aloittelijoiden ryhmästä siirryin aika pian pitempään kirjoittaneiden joukkoon, koska terapiani polilla oli samaan aikaan kuin aloittelijoiden kokoontuminen. Vuosien varrella ohjaajat vaihtuivat ja osallistuin kirjoittamiseen tähän kevääseen saakka. Minun oli haikein mielin luovuttava, sillä en jaksanut henkilökohtaisista syistä johtuen osallistua ryhmään.

Olimme Siilitiellä usein keskustelleet siitä kuinka mukavaa olisi laulaa yhdessä. Vuoden 2009 joulun jälkeen sitten perustettiin Helmin Närhet på svenska Helmis närhet ja minulle annettiin ohjaajan pesti. Ensi esiintymisemme oli Helmi-päivän juhla toukokuun seitsemäntenä päivänä Pasilassa. Minulle tuo päivä oli ikimuistettava, sillä sain kun-nian olla Vuoden 2009 helmiläinen.

Hiljalleen Närhien esiintymiset muodostuivat näytelmälliseen suuntaan.  Meillä on ollut esiintymisasut ja lavasteet pienoismusikaaliemme aiheen mukaan.  Esityksiin on saatu sitten vierailevia tähtiä avustajiksi tarvittaessa.  Porkolan Juha on vetänyt tyylikkäästi milloin vieraan miehen milloin kreivin roolia.  Kun Helmi juhlii 35-vuotista taivaltaan tänä vuonna, on Närhillä kymmenes vuosi täynnä.

Olen ollut Helmin hallituksessa sekä vara- että varsinaisena jäsenenä. Olen siis päässyt tutustumaan Helmin toimintaan pintaa syvemmältä. Hallitustyöskentely kävi liian raskaaksi tällaiselle ”vanhus harmajapäälle”, joten erosin itse hallituksesta.

Retket niin kotimaassa kuin Virossa ovat olleet mukavia ja Helmin lomat Raumalla ja Lautsiassa ikimuistoisia.

Mäenlaskijantiellä olen nyt ohjaajana kolmessa ryhmässä ja Lauantaikaffilat on pidetty toveri Tuulan kanssa joka toinen viikko. Suhteeni Helmiin on muodostunut kiinteäksi. Lähes joka arkipäivä tallustelen Hertsikan metroasemalta Helmiin kuin työhön konsanaan. Vapaaehtoistyö on siitä mukavaa, että koska palkkaa ei makseta, niin pakko ei ole lähteä, vaan voimien mukaan osallistuu toimintaan. Toivottavasti jaksan vielä monta, monta vuotta!

Eeva-Kristiina Helameri