Liikunta voimavarana
Elämäni pisin rakkaussuhde on ollut ehdottomasti liikunta. Se alkoi pienenä Elannon voimistelijoiden jumppasalista. Muistan harmaan puuvillaisen jumppapuvun ja kovan puulattian, jonka päällä juoksimme. Jumpan jälkeen joimme pillillä Sörnäisten rantatien ylittävällä sillalla Milkkistä (kaakaota) pahvitetrasta. Lapsuuteni huippuhetkiä!
Pidin koululiikunnasta ja kokeilin eri lajeja. Aloin harrastamaan säännöllisesti jalkapalloa ja myöhemmin myös tanssia. Liikunnan parissa kuuluin aina johonkin ryhmään, mikä oli tärkeää. Mutta itse liikkumisesta tuli hyvä olo. Treenin jälkeinen lihaskipu tuntui jo nuorena hyvältä.
Lukion puolivälissä sairastuin syömishäiriöön. Silloin sairaus vei liikunnan ilon. Liikunta muuttui keinoksi kutistua. Onnekseni sain ilon myöhemmin takaisin. Sain elää vuosia toimintakykyistä aikuisuutta liikunnan ollessa tärkeä osa elämääni. Kuljimme koiran kanssa, tanssin nykytanssia, kävin kuntotunneilla ja pelasin taas jalkapalloa.
Kun nykyinen sairasjaksoni alkoi, jäin kotiin enkä liikkunut, mikä ei ainakaan auttanut asiaa. Kuntoutumisessani liike on ollut minulle se paras lääke. Fysioterapeutti sanoi: “vie ruumiisi jonnekin ja mieli tulee perässä”.
Olen viime vuosina oppinut paljon uutta liikunnasta. Sekin on liikuntaa, kun kävelee rappusia. Kun on sellainen päivä, etten pääse ulos kotoa mutta saan imuroitua, olen liikkunut. Joskus liikuntaa on se, että käyn kävelemässä korttelin ympäri. Olen kiitollinen toimivasta kehosta. Mielelleni on erityisen haastavaa, kun on jokin fyysinen kremppa, sillä liikunta toimii minulle niin hyvin esimerkiksi ahdistukseen, etten ole riittävästi harjoitellut muita keinoja. Liike voi olla hyvin pientä. Voin ottaa jumppamaton ja käydä selinmakuulle. Laittaa käden pallean päälle ja tuntea, kuinka hengitykseni tuo kehoon liikettä, vaikka en itse tee mitään. Liikunnassa tärkeä osa hyvinvointiani on kehotietoisuus.
On erilaisia päiviä. Joskus on kiva treenata kovaa. Hyvän treenin jälkeen tunnen selkeämmin janon, nälän ja väsymyksen. Väsyneenä riittää vähempi. En pakota itseäni vaan kuuntelen, mitä kehoni kaipaa. Hälyisellä kuntosalilla se on haastavampaa, mutta luontopolulla helpompaa. Myös luonto liikkuu koko ajan. Puut huojuvat tuulessa, kukat avautuvat ja sulkeutuvat. Jokaisen hengenvedon myötä myös minä avaudun ja sulkeudun.
Haluaisin kannustaa sinua, joka luet tämän, kokeilemaan jotain uutta: ehkä leikkimään hieman. Milloin viimeksi roikuit jossain? Vieritit tai heitit palloa? Keskustelit toisen kanssa käyttäen vain jalkapohjia? Kirjoitit nimesi ilmaan kädelläsi? Entä osaatko tehdä sen isovarpaalla?
Satu Mäkinen