Mistä keräilypakossa on kysymys
Keräilypakko on usein jo nuorena alkava ja iän mukana paheneva mielenterveyden häiriö. Se luokitellaan yhdeksi pakko-oireisen häiriön alalajiksi, mutta toisaalta sitä pidetään myös myös erillisenä oireyhtymänä, koska keräilypakosta kärsivällä saattavat puuttua muut pakko-oireisille tyypilliset piirteet. Se voi esiintyä myös liittyneenä masennukseen tai joihinkin muihin mielenterveysongelmiin. Arviot keräilypakon yleisyydestä vaihtelevat, mutta 1-2 %:lla väestöstä sen arvellaan haittaavan jokapäiväistä elämää.
Tälle häiriölle on tyypillistä hallitsematon ja pakonomainen tavaran keruu. Tavara voi olla periaatteessa mitä tahansa: vaatteita, astioita, rikkinäisiä kodinkoneita, lehtiä, lippuja ja lappuja. Tavara täyttää yleensä asunnon tilat hallitsemattomina röykkiöinä ja asianomaiselle tuottaa suurta ahdistusta esineiden pois heittäminen. Keräilijä voi myös asuttaa talonsa lukemattomilla kissoilla, kaneilla tai muilla eläimillä. Keräilijä itse ei tunne olevansa sairas, vaan puolustaa usein aggressiivisesti keräilyoikeuttaan eikä päästä mielellään kotiinsa ketään tilannetta kauhistelemaan. Jos ilmiö liittyy masennukseen, kaaoksen voi selittää voimien puute tavaroiden järjestelyyn.
HYKS:in ylilääkäri Sami Pirkola sanoo Hesarin haastattelussaan (v 2014), että keräiltävillä tavaroilla ei näissä tapauksissa ole enää alkuperäistä merkitystä, vaan toiminta on automatisoitunut täyttämään jotain muuta psyykkistä tarvetta. Se voi olla eräänlaista turvallisuudentunteen hakemista tavaroista. Keräilijä saattaa tuntea suojautuvansa näin potentiaalisia uhkia vastaan ja yrittää tavaroita keräämällä hallita kaoottiseksi kokemaansa elämäntilannettaan. Keräilypakon on havaittu usein alkaneen tai voimistuneen jostakin vaikeasta tapahtumasta tai elämänmuutoksesta.
Keräilypakko johtaa usein ympäristön huoleen asianomaisen turvallisuudesta, koska tavarapaljous aiheuttaa kaatumisia, epähygieniaa ja jopa tulipalon vaaraa.
Keräilypakkoa on pyritty hoitamaan sekä lääkityksellä että terapialla. Kognitiivinen terapia on havaittu hyödyllisimmäksi. Siinä pyritään kartoittamaan ja sanoittamaan potilaan ajatuksia ja tunteita keräilytapahtumaan liittyen. Oman ajattelulogiikkansa löytäessään potilas saattaa pystyä kyseenalaistamaan keräilytoimintansa hyödyt. Häntä autetaan myös siedättämään asteittaista tavaroista luopumista. Keräilypakkoon on olemassa myös itsehoidollinen opaskirja ”Keräilypakko – aarteidensa vankina” (Prometheus-kustantamo).
Järjestelmällinen keräilyharrastus poikkeaa ratkaisevasti keräilypakosta. Monet ihmiset harrastavat tiettyjen kokoelmien, kuten esimerkiksi postimerkkien keräilyä suunnitelmallisesti ja tarkoitushakuisesti. Kokoelmista aiemmin puuttuneen esineen löytäminen tuottaa löytäjälleen iloa ja mielihyvää. Tässä ei ole kysymys häiriöstä vaan elämää rikastuttavasta harrastuksesta.
Hamstraus on yleisesti tuttu ja normaali ilmiö. Meistä monella on halu saada varmuuden vuoksi tuotetta, jota on mainostettu edullisena tai jota on normaalisti vaikea saada. Saaminen halutaan varmistaa ennen kuin muut ehtivät tai tavara loppuu. Kyseessä lienee vanha, ihmiskunnan geeniperimään tallentunut ominaisuus lajin eloonjäämisen turvaamiseksi.
Eija Honkala