Masennus ja liikunnan riemu

Liputan ehdottomasti kaiken liikunnan puolesta. Masennus ja liikunta keskustelussa saatetaan kuitenkin unohtaa, ettei liikkumaan lähteminen ole kaikille itsestäänselvyys. Moni liikkuisi jos saisi siihen oikeanlaista kannustusta ja ohjausta. Liikunta lisää varmasti ihmisten hyvinvointia, edistää terveyttä ja tuottaa mielihyvää. Liikunnasta voi kuitenkin tulla taakka, jos itseään ja kehoaan ei kuuntele.

Masentuneen ja uupuneen voimat ovat usein vähissä ja liikuntasuoritus voi viedä kaiken energian. Masentunut ei aina jaksa huolehtia hygieniastaan tai jaksa peseytyä riittävän usein, joka on tärkeää hikoilun jälkeen. Liikunta edellyttää kehonhuoltoa, johon voimia ei aina ole itse liikuntasuorituksen jälkeen. Kehonhuollon ja venyttelyn puute voi nopeasti näkyä lihasjumeina ja särkyinä, joka lisää kipuja ja vie liikuntahaluja. Monipuolisella ja säännöllisellä ravinnolla on merkitystä lihaksien palautumisen ja energiatasapainon kannalta, tämä saattaa tuntua liian haastavalta. Masentunutta tulisi tukea liikunnan aloittamisessa, vaikka liikunta olisi kevyttä. Jos ihminen on täysin kuilun pohjalla, eikä jaksa oikeastaan mitään, on hieman turhaa hehkuttaa liikuntaa. Ihmisellä pitää olla riittävästi voimia ja halua liikkua. Väärin aloitettu liikunta saattaa jopa huonontaa oloa.

Aika moni muistaa lapsuuden ja nuoruuden liikuntatunnit kun oli pakko hiihtää, voimistella, uida, pelata pesäpalloa jne., muistot eivät aina ole niitä parhaita. Jollekin naurettiin pukuhuoneessa kun oli kehittynyt hitaammin tai nopeammin kuin ikätoverit. Joku valittiin aina viimeisenä joukkueeseen, haukuttiin lihavaksi tai laihaksi, ehkä kömpelöksi. Pilkattiin epätrendikkäille urheiluvarusteille, jotka olivat kiertäneet jo viidellä vanhemmalla sisarella. Liikuntaan saattaa liittyä monia ikäviä kokemuksia. Näitä kokemuksia tulisi käsitellä ennen kuin ihminen pystyy löytämään uudelleen liikunnanriemun.

Omaa kehoa ei aina tunneta tai hyväksytä sellaisena kuin se on. Taustalla saattaa olla kiusaamista tai vääristynyttä kehonkuvaa. Jos ihminen on rääkännyt kehoaan liikunnalla saadakseen ahdistuksen helpottamaan, täytyy liikunnan kanssa olla varovainen. Liikunnan täytyy tuottaa positiivista energiaa eikä toimia itsensä rankaisun muotona. Liikunnan aloittaminen saattaa aiheuttaa muutoksia kehossa kuten myös masennus. Lääkkeet saattavat turvottaa tai näläntunteen katoamisen aiheuttaa laihtumista. Ihminen voi tarvita apua kehon muutoksiin käsittelyyn.

Meillä on paljon erilaisia terapia- ja vertaisryhmiä.  Tarvetta olisi varmasti erilaisille kokonaisvaltaisille liikuntaryhmille, jossa liikunnan lisäksi pohdittaisiin ihmistä kokonaisuutena, kehoa ja mieltä yhdessä. Toiset tykkäävät liikkua yksin, mutta moni varmasti kaipaa kaveria, ohjausta tai vertaistukea liikunnan aloittamiseen. Liikunta tekee meille hyvää, kehomme kaipaa liikettä, lepoa, ravintoa ja venytystä. Voimme tutustua omaan kehoomme ja oppia ymmärtämään sen viestejä, meidän täytyy vain olla siihen valmiita ja halukkaita. Silloin voimme löytää liikunnanriemun ja hyvinvoinnin tunteen.

Energiaa kesään!

Saila Turkka 

(Kuva: Timo Turkka)