Metsästä ja luonnosta positiivista energiaa

Näetkö auringon, huomaatko värit, kuuletko linnun laulun, tunnetko tuulen? Meillä Suomessa on upea luonto ja puhdas ympäristö. Talvi muuttaa maiseman valkoiseksi satumaaksi, kevät saa luonnon puhkeamaan kukkaan, kesällä auringon lämpö hellii ja syksyllä saamme nauttia ruskan väriloistosta. Oikeastaan kaikkialla Suomessa on mahdollisuus kulkea luonnossa ja metsässä, jos ei ihan omassa pihapiirissä, niin pienen matkan päässä. Meillä on puhtaat vedet uida, metsät kerätä marjoja sekä luontoa missä olla rauhassa hiljaisuudessa. Aika mahtavaa.

Metsässä liikkumisen tärkeydestä ja positiivisista vaikutuksista on kirjoitettu ja keskusteltu lähivuosina. Mikään uusi keksintöhän kyseessä ei ole, päinvastoin ihminen on tainnut vain unohtaa tämän perinteisen tavan olla ja siinä samalla huolehtia hyvinvoinnistaan. Isovanhemmillamme oli itsestään selvyys olla ja liikkua luonnossa. Metsästä kerättiin marjat sekä sienet, tehtiin polttopuut ja järvestä saatiin kalaa ruokapöytään. Monessa perheessä viljeltiin viljaa, kasvatettiin kasvikset ja hoidettiin karjaa. Luonto oli osa elämää. Nyky-yhteiskunnassa tämä on enää harvalle mahdollisuus, mutta metsään ja luontoon voimme aina mennä nauttimaan. Pieni hetki lähipuistossa voi saada hymyn kasvoille. Joskus voimme vain katsella metsää, maisemataulu, valokuva eläimestä tai metsäaiheinen kortti seinällä voi antaa positiivista energiaa ja hyvän mielen.

Luonnossa liikkuessa saamme raitista ilmaa ja liikuntaa yhtä aikaa. Kaikki aistimme herkistyvät, katselemme oravien puuhia, kuuntelemme lintujen laulua, maistelemme marjoja, haistamme raikkauden ja tunnemme tuulen kasvoillamme. Asun Helsingissä ja keväästä syksyyn harrastan metsäilyä lähes päivittäin yksin, koiran, lasten tai koko perheen kanssa. Luonto on paikka minne menen rauhoittumaan, katselemaan kaunista, valokuvaamaan. lenkkeilemään tai ihan vaan seikkailemaan eväiden kanssa. Olen jopa rohkaistunut joogaamaan metsässä. Kiireen ja stressin vallatessa mieleni nappaan kameran ja lähden metsään liikkumaan. Lasten kanssa luonnossa liikkuessa huomaa kuinka hienoja erilaiset sammalet, jäkälät, kepit ja kivet ovat, lapset ovat opettaneet näkemään upeutta kaikkialla. Luonto muistuttaa kuinka yksinkertaista ja kaunista elämä lopulta onkaan. Luonnossa on helppo pysäyttää aika hetkeksi. Metsästä saamme hengitettyä itseemme raitista ilmaa ja positiivista energiaa. Voimme valuttaa stressin ja huolet metsään, katselemalla kauneutta.

Meissä jokaisessa on positiivista energiaa, joka auttaa suhtautumaan elämään positiivisesti. Ei sillä, etteikö elämään kuuluisi päiviä jolloin mikään ei suju ja kaikki harmittaa. Positiivinen energia saa murheet tuntumaan hieman pienemmiltä ja muistamaan asiat, jotka ovat hyvin. Oikeanlainen energia saa meidät uskomaan itseemme ja unohtamaan rajoituksemme voimmeko, pystymmekö tai saammeko tehdä jotain. Metsä tuulettaa hyvin ajatuksiamme ja aurongossa saamme ladattua oman energiamme esiin.

KEVÄT TEKEE TULOAAN JA LUONTO PUHKEAA KUKKAAN. LÄHDETÄÄN ULOS SEIKKAILEMAAN JA KATSELEMAAN.

Teksti: Saila Turkka