Apua – kaappaako masennus lapseni
Masennuksesta kirjoitetaan ja keskustellaan paljon. Yksi mielenkiintoinen teema on masennuksen periytyminen sukupolvelta toiselle. Toisinaan nostetaan esiin masennuksen siirtyminen geenien tai toisinaan käyttäytymismallien mukana. Tärkeää tutkimusta ja havaintoja, muttei siitä pitäisi tehdä suoranaisia päätöksiä kuka tulee kärsimään masennuksesta kuka ei. Minulle on jopa sanottu, että tulen lopun elämääni kärsimään erimittaisista masennusjaksoista, koska aivoni toimivat niin. Täytyykö tämä vain uskoa?
Maailmani kääntyi päälaelleen, kun äitini kertoi loppuun palamisestaan ja masennuksestaan. Olin teini-ikäinen ja olisin halunnut ymmärtää mitä tapahtuu. Tarkalleen en muista mitä termejä äitini käytti, toki olin jo aiemmin aavistanut, ettei kaikki ollut kunnossa. Muistan kuinka tuli sellainen olo, että minun täytyy huolehtia äidistä, eikä äiti voi huolehtia minusta. Roolit vaihtuivat.
Vaikea synnytyksen jälkeinen masennus ja uupumus olivat minun diagnoosini noin viisi vuotta äitini diagnoosin jälkeen. Miksi juuri minä, mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän, miksi se ei mene pois. Näitä kysymyksiä pyörittelin kuukausia, jopa vuosia päässäni.
Masennusta ja sen tuomaa tuskaa oli vaikea käsittää. Pelkäsin kuinka masennukseni, pelkoni ja ahdistukseni vaikuttaa lapsiimme. Pelkäsin lääkkeiden kulkeutuvan rintamaidon mukana kuopukselle.
Hieman toivuttuani aloin pelätä masennuksen periytyvän lapsilleni. Kuinka saisin lapset suojattua masennukselta, kuinka kasvattaisin heidät ilman sitä tuskaa. Pitäisin heidät turvassa. Kaappaako masennus myös lapseni jossain vaiheessa? Onko ilmiselvää, että masennus kulkee sukupolvesta toiseen, vai voisiko ketjun katkaista?
Oivallus siitä, ettei minun tarvitse estää lapsia masentumasta helpotti taakkaani huomattavasti. Oman toipumisen kautta lisääntyi ymmärrys masennuksesta, eikä se usein ole pelkästään negatiivinen kokemus. Ymmärsin oman sekä äitini masennuksen rikkaudeksi, meillä on varmasti paremmat välineet kohdata mahdollinen lapseni tai läheisemme masennus. Auttaa ja tukea tarvittaessa oman kokemuksen kautta. Minun on mahdollisuus luoda lapsillemme maailma, jossa masennuksen ei tarvitse olla joku käsittämätön ja pelottava asia, vaan asia josta saa puhua.
Lapsille voi kertoa mielenterveyden olevan osa terveyttä. Masennuksen kanssa voi elää, ehkä hieman toisenlaista elämää, mutta mikä ylipäänsä on normaalia elämää. Mikä ehkä upeinta, jokaisella on mahdollisuus selättää masennus.
Uskon, että jokaisella on mahdollisuus masentua ja olla masentumatta, periytyi masennusominaisuus tai ei.
Masennusta ei pidä pelätä, koska pelkäämällä hukkaa koko ajan energiaa ja mahdollisuuden olla onnellinen.
Pelkäämisen sijaan voi keskittää energiansa hetkeen olla ja elää. Uskon, että meillä on mahdollisuus oppia ja katkaista sukupolvien ketju, vaikka ei sille tarvetta olekaan.
Kuljetetaan iloa ja hyvää mieltä sukupolvelta toiselle.
Saila Turkka