Mistä rohkeus muutoksiin?
Muutoksen tarkoituksena on yleensä tuoda parannusta tai korjausta olemassa oleviin olosuhteisiin. Näin ainakin muutoksen käynnistäjien näkökulmasta. Muutoksen kohderyhmän taholta nousee puolestaan usein pelkoa siitä, tuoko suunniteltu muutos omaan tilanteeseen jotain huononnusta, mihin ei voi vaikuttaa. Pelko on ymmärrettävää, koska muutoksen ympärillä leijuu yleensä epävarmuutta, asioiden konkretia on usein etukäteen auki, eikä kukaan voi tietää, miltä uusi tilanne tulee kustakin ihmisestä tuntumaan. Muutosvastarinta onkin yhteiskunnassamme tuttu sana.
Muutoksen aiheuttajina voivat olla myös ihmisestä riippumattomat “luonnonlait”. Tämä nähtiin mm. kevään koronaepidemiassa. Luonnonlakeihin kuuluvat myös ihmisen normaaliin elämään ja mm. ikääntymiseen liittyvät muutokset ja luopumiset entisestä. Myös ennustamattomat vaikeudet, sairastumiset tai vain “huono onni” voivat tulla eteen. Nämä ovat tilanteita, joiden kohdalla ymmärretään, että vastustus ei auta, vaan tilanteeseen joudutaan sopeutumaan ja löytämään selviytymiskeinoja. Tilanteiden helpottamiseksi on tarpeen hankkia niin paljon apuvoimia kuin mahdollista, sekä etsittävä yhdessä toisten kanssa uusia ratkaisuja ja mahdollisuuksia.
Aloite muutoksesta voi lähteä liikkeelle myös ihmisestä itsestään. Silloin toiveena on poikkeuksetta nykyistä parempi elämä. Muutoksen kohteena voivat olla mm. elinympäristö, elämäntavat, uusi työ, ihmiskontaktit tai harrastukset. Myös tällaiseen muutokseen liittyy usein pelkoja: pystynkö, onnistunko, mitä elämäni sitten tulee olemaan ja olenko tyytyväinen? Tutusta ja turvallisesta luopuminen ei ole helppoa. Uskallanko heittäytyä uuteen?
Sisältä päin lähtenyt muutoksen tarve ei yleensä tapahdu äkillisestä mielijohteesta. Todennäköisesti ajatus siitä on muhinut mielessä pidemmän aikaa. Se on saattanut olla aluksi vailla muotoa ja tunnistettavissa vain hienoisena tyytymättömyytenä nykytilanteeseen. Tai se voi näyttäytyä haikeuden tuokioina “tällaiseenko koko elämäni kuluu?”, tai “tätäkö elämäni sitten oli?”.
Tavoiteltu muutos voi olla jonkin vanhan haaveen tai unelman toteuttaminen. Haave voi kohdistua johonkin, jonka kokee olevan aitoa ominta itseä, paluuta johonkin alkuperäiseen, jollainen kokee olleensa tai olevansa. Se voi edustaa sitä puolta omasta itsestä, joka ei ole nykyisessä elämäntilanteessa koskaan päässyt toteutumaan.
Miksi sitten emme ole alun perin tehneet “oikeita” valintoja, niin ettei tarvitsisi haikailla niiden perään vaiheessa, jolloin niitä saattaa olla liian myöhäistä toteuttaa? Usein on niin, että elämän valinnat menevät ikään kuin “itsestään” tiettyyn suuntaan. Olosuhteet vievät meitä eteenpäin ja saatamme löytää itsemme jostakin, jota emme ole koskaan tietoisesti valinneet emmekä tunnista halunneemme. Ammattivalinnat tehdään usein niin nuorena, ettei omista kiinnostuksista ole vielä tietoa. Tai mennään “varman päälle” alalle, johon satutaan pääsemään tai missä tiedetään olevan työtä tarjolla tai saatetaan juuttua tilapäiseksi ajateltuun nuoruuden kesätyöpaikkaan. Valintaan ovat voineet aikanaan vaikuttaa ratkaisevasti myös ulkopuoliset tahot, suvun mallit, vanhempien toiveet, koulutoverit tai ystävät.
Kun jokin valinta on kerran tehty, siinä saatetaan jatkaa hyvinkin pitkään, koska jokaisesta valinnasta löytyy yleensä myös itselle sopivia puolia. Ihminen on myös usein yllättävän sopeutuva perustellen tilannettaan “järki” syillä. On myös helppoa ja turvallista olla siinä, mihin on jo tottunut. Oma elämäntilanne saattaa myös ruokkia halua pysyä paikoillaan.
Vähitellen halu muuttaa jotain omassa elämässä voi kuitenkin alkaa toistuvasti ja sitkeästi nousta pintaan. Jos arki alkaa muuttua liian kuormittuneeksi ja voimia vieväksi, tai jos elämästä katoaa mielihyvä ja merkityksen tuntu, ajatus muutoksesta voi alkaa oikeasti nousta esille. Myös elämän kriisit ja mahdollinen masennus niiden seurauksena voivat laukaista sisäisen tarpeen muuttaa jotain keskeistä tekijää omassa elämässä.
Myös olosuhteet itsessään voivat vauhdittaa muutosratkaisua: työ voi loppua, perhe- tai asuntotilanne muuttuu tai terveys asettaa uusia vaatimuksia. Myös onnekkaita tilannetekijöitä voi ilmestyä eteen, voi tulla uusia kontakteja, uusien harrastusten tuomia näkymiä, mahdollisuuksia kouluttautumiseen, joskus jopa rahtilanteen muutos. Silloin voi tulla mahdolliseksi miettiä, “entä jos todella teen isomman muutoksen”: käyn kurssin, opiskelen uuden ammatin, lähden mukaan jonkin tärkeän asian ajamiseen, muutan toiselle paikkakunnalle, perustan yrityksen, alan käyttää luovuuttani tai tehdä käsilläni jotain konkreettista jne.
Kun tällainen muutos tulee mieleen, se voi saada aikaan innostuksen ja uuden toiveikkuuden. Siitä puolestaan seuraa, että aletaan pikkuhiljaa, ikään kuin “huvikseen” kerätä tietoa erilaisista vaihtoehdoista, jotka liittyvät tähän mahdollisuuteen. Talletetaan asiaan liittyviä lehtileikkeitä, etsitään tietoa netistä, tutkitaan opinto-oppaita ja esitteitä.
Vähitellen vaihtoehdot saavat konkreettisempia muotoja ja niiden välillä tehdään vertailuja ja valintoja. Mietittäväksi nousee mahdolliseen valintaan liittyvät hyödyt ja haitat, uhat ja mahdollisuudet. Huomaa harkitsevansa, mitä voittaa ja mitä menettää jäädessään entiseen tai aloittaessaan uuden. Millaista elämä olisi ilman uutta vaihtoehtoa tai vaihtoehdon kanssa.
Lopulta tulee eteen ratkaisu puoleen tai toiseen. Jos päätyy muutokseen, alkaa realiteettien tutkiminen: mikä olisi ajoitus, mitä toimenpiteitä tarvitaan ja milloin?
Kun ihminen päättää tehdä tällaisen, usein pitkänkin prosessin jälkeen tapahtuvan mittavan muutoksen, hän ehkä tekee ensimmäisen suuren tietoisen valintansa elämässään. Kun valinta on harkittu ja se toteutetaan, tulee usein tunne, että se oli välttämätöntä kokea. Seurasipa valinnasta enemmän tai vähemmän hyvää ei kuitenkaan tarvitse jäädä loppuiäkseen jossittelemaan ja suremaan lopullisesti menetettyjä mahdollisuuksia.
Eija Honkala
