Lapsuuden traumoilla on kauaskantoiset seuraamukset
Lehdissä kerrotaan usein henkeä uhkaavista tapahtumista, joiden aiheuttajana ovat olleet esimerkiksi onnettomuudet, tulipalot, koulusurmat sekä muut järkyttävät tilanteet. Tällaisia tilanteita kutsutaan ykköstyypin traumoiksi ja ne pyritään nykyisin hoitamaan hyvin kriisiavulla.
Sota-ajan sukupolvi sai omat traumakokemuksensa mm. jatkuvan pelon keskellä elämisestä, pommituksista, sota-orpoudesta, sota-lapsena perheestä erottamisesta. Tuohon aikaan traumoja ei käsitelty eikä hoidettu vaan, ne haudattiin hiljaa ihmisten mieliin.
Perheen sisäiset traumat
Ongelmallisimpina pidetään tutkijoiden mielestä kuitenkin traumakokemuksia, jotka syntyvät lapsuudessa perheen sisäpuolella. Lapsi voi joutua henkisen tai fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi tai todistamaan väkivaltaisia tekoja. Kaikista traumatisoivinta lapsen kannalta on seksuaalinen hyväksikäyttö. Luottamus turvan tuottajaan rikkoutuu ja se vie luottamuksen muihinkin ihmisiin ja elämään myös tulevaisuudessa. Näihin kokemuksiin luetaan mukaan myös koulukiusaaminen.
Lähipiirissä syntyneet traumatyypit tekee vaikeasti hoidettaviksi se, että ne pyritään salaamaan, koska ne koetaan paitsi järkyttäviksi myös häpeällisiksi. Ne kätkeytyvät aktiivisesta muistista ja saattavat paljastua vasta kymmenien vuosien kuluttua muun oireilun yhteydessä. Lapsuudessa koettu trauma ei koskaan poistu mielestä, sanoo traumapsykoterapeutti Merja Munnukka-Dahlqvist.
Traumaattisissa kokemuksissa ihminen kokee niin suurta hätää ja avuttomuutta, että hänen normaalit selviytymisreaktionsa eivät riitä. Mieli ei pysty jäsentämään kokemusta normaaleilla keinoilla, vaan säilöö tapahtumat tiedostamattomaan, ei-kielelliseen kehomuistiin.
Tunnekokemukset jäävät elämään aivoissa ja kehossa, josta ne tulevat esiin yllättävissä tilanteissa sirpaleisina muistikuvina: ääninä, kuvina, hajuina ja kehon kokemuksina.
Vauriot kiintymyssuhteeseen
Perheessä jatkunut kaltoinkohtelu aiheuttaa kiintymyssuhteen vaurion. Lapsi tarvitsee vanhemman, joka tarjoaa turvaa ja lohdutusta. Jos vanhempi pahoinpitelee, lapsen turvamekanismit murtuvat. Lapsella ei ole kuitenkaan muuta keinoa kuin turvautua edelleen vanhempaansa. Seurauksena on ristiriitainen, disorganisoitunut kiintymyssuhde, joka aiheuttaa sen, että mieli joutuu jakautumaan sisäisesti kahteen osaan. Normaali persoonan osa jatkaa tavallista elämäänsä, käy koulua, leikkii, ja sulkee traumapuolen pois tietoisuudestaan.
Aikuisena ihminen saattaa jatkaa tätä eriyttämistään uppoutumalla intensiivisesti töihin ja toimintoihin irrottaen itsestään traumapuolen. Päältäpäin katsottuna hän saattaa pärjätä tässä toisessa olotilassaan hyvin. Sisäisenä kokemuksena, erityisesti yksin ollessa, voi kuitenkin olla ahdistusta, itsestään irrallaan olemista ja epätodellista oloa.
Emotionaalinen persoonan osa kätkee ja kantaa mielen muistot. Ne voivat laueta sinänsä tavanomaisissa tilanteissa ”pahana olona”, ahdistuksena, paniikkituntemuksina ja pelkona, joille asianomainen ei löydä syytä. Henkilö saattaa tiedostamattaan välttää tiettyjä paikkoja ja ottaa etäisyyttä omiin tunteisiinsa käyttäytymällä itseään yllättävällä tavalla.
Lapsuuden traumatisoitumiseen on joskus vaikeaa saada oikeaa diagnoosia. Usein käy niin, että aletaan hoitaa traumatisoitumisen seurauksia ja diagnoosiksi saattaa tulla masennus tai ahdistus. Häiriön varsinainen syy ja alkuperä voi jäädä pimentoon.
Traumojen hoito
Traumaterapiassa hoidon keskeinen tavoite on mielen sisältöjen integroiminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Pyritään saavuttamaan mielen sisäinen yhteys ja ymmärrys, jossa ajatukset ja tuntemukset muuttuvat ehyeksi muistoksi. Traumojen hoito keskittyy kolmeen vaiheeseen: vakauttamiseen, trauman käsittelyvaiheeseen ja uudelleensuuntautumiseen.
Vakauttamisvaiheessa potilasta autetaan näkemään, kuinka hän kokemansa trauman seurauksena elää ikään kuin ”kahdessa maailmassa” ja häntä ohjataan taantumavaiheista yhä enemmän kohti nykyhetkeä. Tunnetta turvallisesta nykyhetkestä pyritään lisäämään.
Trauman käsittelyvaiheessa traumatapahtumaa pyritään palauttamaan mieleen vähä vähältä ja sanoittamaan siihen liittyviä tunnekokemuksia. Näin pyritään saamaan traumaattiset muistot yhteen nykytodellisuuden kanssa. Potilasta ohjataan ymmärtämään sitä, mitä hänelle on tapahtunut sekä kokemaan myötätuntoa kärsivää puoltaan kohtaan.
Uudelleensuuntautumisessa on tavoitteena, että hoidettava näkee tapahtumaprosessin kokonaisuudessaan: mitä hänelle on tapahtunut ja mitä siitä on seurannut. Menneet tapahtumat realisoituvat ja tulevat sidotuksi aikaan ja paikkaan. Samalla ne integroituvat osaksi elämänkerrallista muistia ja yhdistyvät muuhun elämään. Toiveena on, että hoidettava voisi tämän jälkeen jättää tämän elämänvaiheensa ”loppuun puituna” taakseen ja keskittymään hyvään elämään tässä ja nyt.
Traumojen hoito vaatii asiaan perehtynyttä ja ammattitaitoista ammattilaista. Terapeuttisen hoitoprosessin yhtenä osana käytetään usein myös silmänliiketerapiaa (EMDR). Tässä menetelmässä hyödynnetään aivojen molemminpuolisuutta ja muistikuvia neutraloidaan ja muutetaan ohjattujen silmäliikesarjojen avulla. Jumittunut informaation työstäminen saadaan liikkeelle ja aivot alkavat järjestää tapahtumaa osaksi elämänhistoriaa.
Myös erilaiset rentoutus- ja mindfulness-tekniikat auttavat ihmistä luomaan yhteyttä omaan kehoonsa ja myös niitä on käytetty osana traumahoitoa.
Eija Honkala