Hallitusehdokkaiden 2024 esittelyt

Helmi ry:n vuosikokouksessa valitaan uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa ovat tänä keväänä varsinaiset jäsenet Timo Krohn, Juha Porkola, Roosa Tiensuu sekä varajäsenet Arja Sihvonen sekä Veera Henriksson.

Helmin hallitustyöskentely tarjoaa mahdollisuuden päästä osaksi merkityksellistä toimintaa ja tilaisuuden vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Hallituksen jäsenet osallistuvat yhdistystä koskevaan päätöksentekoon ja tuovat siihen omaa osaamistaan ja asiantuntijuutta. Yhdistyksen vuosikokouksessa valitaan uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Hallitustyöskentely vaatii monipuolista osaamista yhdistystoiminnasta.


HELMI ry:n vuosikokous järjestetään 2.5.2024 klo 16. Vuosikokouksessa valitaan uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle hallituskaudelle 2024-2025. Hallitusehdokkaat esittäytyvät yhdistyksen jäsenille keskiviikkona 17.4. klo 13.30 Helmi-talolla. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!


Veera Henriksson

Olen 35-vuotias järjestöalan ja vapaaehtoistoiminnan johtamisen ammattilainen. Olen
työskennellyt Helmissä vapaaehtoistoiminnan ohjaajana ja viimeiset kaksi vuotta olen toiminut
Helmin hallituksen varajäsenenä. Pyrin jatkokaudelle hallitukseen, sillä koen osaavani antaa
hyödyllistä näkökulmaa yhdistyksen asioihin niin entisen työntekijän roolini kuin yleisen
ammattiosaamiseni kautta. Hallituksen jäsenenä minulle tärkeintä on varmistaa Helmin kävijöiden
ja henkilöstön tyytyväisyys. On ollut ilo päästä todistamaan Helmin hienoja tuloksia ja toivon
pääseväni vaikuttamaan toimintaan jatkossakin.

Timo Krohn

Olen 67 -vuotias mielenterveyskuntoutuja Helsingin Vuosaaresta. Koulutukseltani olen varatuomari ja
merkonomi. Olen ollut Helmi ry:n hallituksessa vuodesta 2016 alkaen ja suurimman osan aikaa hallituksen 1. tai 2.varapuheenjohtaja. Hallituksessa oloaikanani on Helmi päättänyt liittyä Mielenterveyden
Keskusliittoon, mikä on ollut minusta hyvä asia. Suurin asia on ollut muutto uusiin tiloihin Mäkelänkadulle
ja luopuminen kahdesta eri toimipisteestä. Olen sillä kannalla, että muutto yksiin tiloihin on ollut viisas
päätös. Toimin vapaaehtoisena tukihenkilönä toiselle mielenterveyskuntoutujalle. Tätä toimintaa on jatkunut yli vuosi ja tapaamme tuettavan henkilön kanssa kerran viikossa.
Yksi keskeinen Helmi ry:n toiminta-ajatus on tarjota hyvä ja edullinen lounas jokaisena arkipäivänä. On
erittäin tärkeää säilyttää tämä toiminta.
Hallitustyöskentelyssä olen kiinnittänyt huomiota rahoittajille tehtäviin avustuksiin ja uskallan sanoa Helmi
ry:n avustushakemusten olevan tällä hetkellä korkealaatuisia. Toimintamme on täysin riippuvaista STEA:n ja Helsingin kaupungin rahoituksesta, joten heidän näkemyksiään on kuunneltava herkällä korvalla.
Ääni minulle on ääni kokemukselle.

Roosa Tiensuu

Olen kohta 33-vuotias helsinkiläinen kielitieteen yliopisto-opiskelija ja pitkäaikainen helmiläinen.
Löysin Helmiin 15 vuotta sitten, kun tällainen yhteisö oli se, mitä kipeimmin tarvitsin. Olen vuosien
varrella tutustunut Helmissä useisiin ihaniin ihmisiin sekä osallistunut toimintaan monin tavoin, mm.
luovien ryhmien ohjaajana. Helmistä onkin muodostunut minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä
yhdistys, jonka eteen haluan työskennellä saadaksemme mielenterveystoipujien ääntä kuuluviin ja
elämänlaatua parannettua. Helmin hallituksessa olen ollut vuodesta 2016 lähtien, ja se on tarjonnut
arvokasta näkökulmaa mielenterveyskenttään sekä mahdollisuuden ajaa sydämenasiaani.
Erityisosaamisaluettani on kieli, ja luonteva vastuualueeni hallitustyöskentelyssä on erilaisten
tekstien ja kirjallisten dokumenttien laatiminen, tarkastaminen, hiominen ja tulkitseminen. Olen
myös perehtynyt syvällisesti yhdistyksemme historiaan, sillä kirjoitin Helmistä 40-vuotishistoriikin,
joka julkaistiin juhlavuoden kunniaksi kesällä 2023 Helmi-lehden erikoisnumerona.
Järjestötoiminnasta minulle on karttunut kokemusta ja asiantuntemusta myös kielitieteen
opiskelijajärjestö Aspekti ry:n hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana sekä lavarunousyhdistys
Helsinki Poetry Connection ry:n hallituksessa.

Arja Sihvonen

Olen Arja Sihvonen, koulutukseltani sosionomi, mutta vaikeaan masennukseen
sairastuttuani jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle maahanmuuttajatyöstä.
Nykyään olen koulutettu kokemusasiantuntija. Olen töissä kokemusasiantuntijana nimikkeellä ”Aito
välittäjä” Helsingin kaupungilla. Minä tuon usein asiakkaitani tutustumaan Helmiin, toivoen heidän löytävän paikkansa Helmissä.
Asun yksin pienen koirani Visun kanssa Itä-Helsingissä. Harrastan kulttuurin lisäksi hevostelua — on
voimauttavaa päästä hevosella metsään nauttimaan luonnosta! Ja sählyllä pari kertaa viikossa yritän pitää
kuntoa yllä. Olen tutustunut Helmiin vuonna 2006. Vuosien varrella olen ollut mukana
erilaisissa ryhmissä ja osallistunut monenlaisiin kulttuuritapahtumiin, joihin pääsee edullisesti Helmin
kanssa. Helmissä on parasta, että se on kaikille avoin ja syrjimätön yhteisö. Siellä erilaisuus on rikkaus ja
jokainen saa olla juuri sellainen kuin on.
Olen ollut Helmin hallituksessa nyt kaksi kautta varajäsenenä. Hallitustyöskentely on ollut
mielenkiintoista ja on ollut hieno saada olla vaikuttamassa Helmin asioihin. Toivon, että
saisimme jatkossakin pitää Helmin vakavaraisena kaikille avoimena mielenterveyttä
tukevana järjestönä. Olisi hienoa saada mahdollisuus jatkaa mielenkiintoista tehtävää hallituksessa.



Yhdistyksen hallituksen tehtävät ja vastuu 

Yhdistyslain mukaan yhdistyksellä on oltava johtoelin, eli hallitus. Hallituksen valitsee aina yhdistyksen kokous. Hallituksessa on oltava vähintään kolme jäsentä, joista yksi tulee valita puheenjohtajaksi. Hallituksen perustehtävä on yhdistyksen asioiden huolellinen hoitaminen sekä yhdistyksen edustaminen suhteessa ulkopuolisiin. 

Hallituksen tehtävät 

  • Yhdistyksen asioiden huolellinen hoitaminen lain, sääntöjen ja yhdistyksen päätösten mukaisesti.  
  • Huolehtiminen siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.  
  • Tiliasiakirjojen allekirjoittaminen. 
  • Omaisuuden mahdollinen luovuttaminen konkurssiin, jos yhdistyksen talous on mennyt tappiolle. 
  • Yhdistyksen edustaminen suhteessa ulkopuolisiin.  
  • Yhdistyksen jäsenluettelon pitäminen (YhdL 11§). 
  • Uusien jäsenten hyväksyminen (YhdL 12§). 
  • Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen ja kokousten valmistelu. 
  • Toimiminen yhdistyksen edustajana, esim. sopimusten teko / nimenkirjoitusoikeuden myöntäminen. 
  • Toimintasuunnitelman ja talousarvion toteutumisesta vastaaminen ja seuraaminen. 

Hallituksen vastuut 

  • Hallitus on vastuussa yhdistyksen toiminnan pyörittämisestä ja sille annettujen tehtävien toteuttamisesta. 
  • Hallituksen on toimittava yhdistyksen kannalta tarkoituksenmukaisesti ja nautittava yhdistyksen jäsenten luottamusta. 
  • Hallitus tekee päätöksiä kokouksissaan kollektiivina, ja sillä on vastuu toiminnastaan. Yhdistyksen hallituksen jäsen voi kuitenkin joutua korvausvelvolliseksi aiheuttamastaan vahingosta. Hänellä on vahingonkorvausvelvollisuus, jonka hän on tahallisesti tai huolimattomuuttaan aiheuttanut yhdistykselle, sen jäsenelle tai muille tahoille. 

Opintokeskus Sivis. Keitä ovat luottamushenkilöt ja mitä he tekevät? https://www.ok-sivis.fi/media/ryhdista-yhdistysta/treffi2.pdf 

KSL Opintokeskus. Yhdistystoiminnan avaimet. https://www.ksl.fi/materiaaleja/yhdistystoiminnan-avaimet/5-yhdistyksen-hallinto/ 

AYY Yhdistysopas. Tehtävät, vastuut ja säännöt. https://yhdistysopas.ayy.fi/tehtavat-vastuut-ja-saannot/ 

Yhdistyslaki 26.5.1989/503. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503