Mielenterveyden hoitoon tarvitaan resursseja

Viime viikkojen aikana julkisessa mediassa on kirjoitettu paljon mielenterveyspotilaiden hoidosta tai pikemminkin hoitamatta jättämisestä.

On kuultu useita omaisten puheenvuoroja siitä, kuinka nuori mielenterveyspotilas ei ole saanut tarvitsemaansa apua, ja kuinka omaisten kokemustiedot potilaasta sivuutetaan. On valitettu sitä, kuinka avohoitoon siirtyminen on toteutettu vailla riittävää varmistusta siitä, että myös päiväsairaalahoitoa ja laitospaikkoja olisi saatavissa niitä tarvitseville.

Helsingin Sanomissa (6.8.17) Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck otti aiheellisesti kantaa asiaan. Hän kertoo useammalla mittarilla todetun, että mielenterveyden ongelmat ovat olleet viime aikoina kasvusuunnassa. Hänen mielestään se kertoo perusterveydenhuollon kyvyttömyydestä kohdata ja hoitaa mielenterveysongelmia. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on yksi suurimmista kansanterveysongelmistamme mitattuna inhimillisenä kärsimyksenä, syrjäytymisenä ja liian varhaisena eläköitymisenä. Lisää ongelmia on luvassa, kun alkoholijuomien myyntiä vapautetaan ruokakauppoihin.

Vireillä olevassa Sote – keskustelussakin keskitytään organisaatioihin, hallintoon ja poliittisten eturyhmien välisiin kiistoihin sen sijaan, että kiinnitettäisiin vakavaa huomiota siihen, kuinka mielenterveysongelmat tulevaisuudessa tullaan hoitamaan. Ydinkysymys on, kuinka saadaan kaikille sitä tarvitseville psykiatrinen ja kuntouttava hoito, psykoterapia mukaan luettuna. Wahlbeck kaipaa valtion taholta vahvempaa strategista ohjausta ja uutta laajaa mielenterveysohjelmaa.

Avohoidossa on pääkaupunkiseudulla noin 30 000 mielenterveyspotilasta. Tarjolla olevat palvelut eivät nykyisellään riitä eivätkä ole kaikkien tarvitsevien tavoitettavissa. Sairaalahoidon ja avohoidon välimaastoon ollaan kylläkin kehittämässä uusia palveluita. Auroran sairaalassa on toiminnassa liikkuvan avohoidon palveluyksikkö, joka menee auttamaan mielenterveyspotilasta tarvittaessa hänen kotiinsa. Toiminnasta on saatu hyvää palautetta. Muitakin uusia hoitokokeiluita on vireillä, joissa lääkepainotteisuuden sijaan pyritään liittämään potilaat toisten ihmisten yhteyteen ja yhteiskuntaan. Nämä palvelut eivät kuitenkaan ole levinneet kattavaksi järjestelmäksi.

Terapiamahdollisuuksien puuttuessa apukeinoksi on alettu tarjota myös virtuaalisen hoidon muotoja, mm. nettiterapiaa (Mielenterveystalo.fi) ja asiasta on myös tutkimuksia vireillä. Nettiterapioista on todettu olevan apua tietyntyyppisille ihmisille, jotka hallitsevat nettimaailman ja kykenevät omatoimiseen ja itsenäiseen työskentelyyn. Mutta kysyä sopii, auttaako se kaikkia?

Palvelut ovat pirstoutuneet ja alueelliset erot mielenterveyspalveluiden ja mm. psykoterapian saatavuudessa ovat suuret. Toivokaamme, että Wahlbeckin esille nostama koko maan kattava hoitostrategia hoitoon pääsyn helpottamiseksi ja asiakaslähtöisten palveluiden saamiseksi toteutuisi mahdollisimman pian.

Eija Honkala

psykologi, psykoterapeutti