Pelkäätkö koronavirusta?

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #19248
    tuikku
    Osallistuja

    Tälläinen viesti tuli
    Ei tosikoille😲

    Ohjeita ja havaintoja Korona kevääseen 2020 😷

    1. Kotoa ei saa lähteä minnekään paitsi jos lähtee niin sitten saa.

    2. Kyläillä ei saa, mutta se ei ole kiellettyä.

    3. Maskeista ei ole tutkittua hyötyä, mutta niitä pitää kuitenkin käyttää.

    4. Kangasmaskien käyttöä suositellaan eikä niistä ole tutkitusti hyötyä.

    5. Apteekissa myytävät sairaalamaskit pitää säästää terveydenhoidon työntekijöille.

    6. Kaupat ovat kiinni paitsi ne, jotka ovat auki.

    7. Kuntosalit ovat kiinni paitsi ne, jotka ovat auki.

    8. Ruuat pitää tilata verkosta. Jos nyt jättää tilauksen, ruokaa voi vielä saada juhannukseksi.

    10. Korona on vaarallista vain vanhoille ja vaivaisille ja niille perusterveille nuoremmille, jotka siihen kuolevat.

    11. Käsineitä ei tarvitse käyttää, mutta mihinkään ei pidä koskea paljain käsin.

    12. Paras keino pitää korona kurissa on testaaminen. Siksi ketään ei nyt testata.

    13. Mökille ei saa lähteä eikä se ole kielletty.

    14. Uudenmaan sulku purettiin, mutta sieltä ei saa lähteä minnekään eikä sinne saa mennä.

    15. Ulkomailta palaaville ei ole karanteenia, mutta heidän pitää odottaa kaksi viikkoa ennen kuin he ovat kontaktissa kehenkään.

    16. Pandemia kestää kolme kuukautta tai kolme vuotta tai ehkä se ei pääty koskaan.

    17. Hopeavedestä, kalaöljystä ja C-vitamiinista ei ole hyötyä koronan hoidossa, koska Juhani Knuuti sanoo. Maria Nordinin mielestä taas on.

    18. Suomen tartuntakäyrä on laskenut tavoitetasolle ja siksi pahin on vielä edessä.

    19. Virus elää pinnoilla tunnin tai kaksi tai viisi päivää ja koronan voi saada maitopurkista tai sitten ehkä ei, koska virus ei näköjään pysy kauaa toimintakykyisenä, joten kaikki ostokset pitää pestä eikä niihin saa koskea paljain käsin.

    19. Sanna Marin tekee koko ajan huonoja päätöksiä, minkä takia hänen kannatuksensa on yli 80 prosenttia.

    20. Sitten on myös WHO, Bill Gates, 5 G-mastot, pakkorokotukset, huoltovarmuusvirasto, Tiina Jylhä ja hesalaiset mökkeilijät.

    😂😂😂

    #19249
    veijo
    Osallistuja

    Hyvä, että Tuikun hengitystieoireet paranivat. Kävin eilen aamulla kävelyllä. Tuli käveltyä vähän yli puoli tuntia. Oli mukavan tilavaa kävellä, muutamia ihmisiä tuli vastaan. Eräs mies kiersi minut viiden metrin etäisyydeltä, väistäen kadun puolelle. Hänellä vaikutti olevan myös paremmanlaatuinen hengityssuojain kasvoillaan. Muilla kävelijöillä ei ollut kasvomaskia. Täytyy mennä tänäänkin kävelylle, vaikka ei niin innosta. Tulee hyvä olo kun liikkuu ja näkee muutakin kuin kodin.

    Eilen illalla kymmenen aikaan ruokakaupassa oli vain muutamia ihmisiä. Olin ainoa asiakas kassalla, eikä kukaan tullut vierelle. Ostin pullaa ja tummaa suklaata ja sipsejä tavanomaisten ruokaostosten lisäksi. Täytyy ostaa jotain herkkuja, ettei elämä ole pelkkää kieltäytymistä.

    Olen kaivanut esiin hyllystäni kirjan ’Toista maata?’. Kyseessä on paksu kirja, jonka aiheena on johdatus antropologiaan. En usko, että tulee kokonaan luettua. Olen nyt lueskellut siitä lukuja sieltä täältä. Saa ajatuksiinsa muutakin kuin tätä uutisten koronaa.

    Aurinko paistaa ulkona! Hyvää viikon alkua kaikille palstan kirjoittajille ja lukijoille!

    Veijo E

    #19271
    saintrose
    Osallistuja

    Vapun tienoilla aion ylittää Uudenmaan rajan ensimmäistä kertaa aikoihin. Ihanaa, että maalla voi ulkoilla vapaasti, eikä tarvitse miettiä virustartuntojen mahdollisuutta! Lämmin sääkin hellii, ja kevätkin alkaa edistyä todenteolla. Ehkä tässä on sittenkin vielä jotain toivoa.

    Katselin vanhan elokuvan Franciscus Assisilaisesta ja olen lukenut Karamazovin veljeksiä. Olen myös sinnikkäästi yrittänyt keskustella Helmin Facebook-ryhmässä, vaikka tunnenkin itseni sopeutumattomaksi. Assisilaista miettiessäni olen tullut aivan vakavasti puhuen synnintuntoon ja koen itseni liian itseriittoiseksi ja kärsimättömäksi ihmisten suhteen. Rakastan tietenkin läheisiäni, mutta kristillisessä katsannossa se ei ole juuri mitään, ellei ihminen astu omavoimaisuutensa ja pelkojensa ulkopuolelle ja rakasta kaikkia ihmisiä. Tässäpä minulle onkin vakava ja kipeä haaste.

    Olen yrittänyt suojautua hyvin voidakseni tavata äitini lähiaikoina. Eilen kävin sentään lähikaupassa hengityssuojaimen kanssa, tunnelma oli väljä. Toivorikasta kevättä kaikille foorumilaisille!

    #19280
    tuikku
    Osallistuja

    Hyvää tiistaipäivää kaikille ja kesän tuloa. Se ainakin on suuri onni tässä onnettomuudessa vaikka nyt onkin aika kylmää ja pilvistä.

    Minulla on ollut surua ja murhetta kun hyvä ystäväni ja tämän paikan isäntä on kääntänyt minulle selkänsä. Olen ihan lohduton. Hän on ollut paras tsemppaajani mutta nyt etäinen ja muodollinen ja välillä sanoo ilkeästi. Olemme tehneet hengellistä työtä yhdessä ja käytännössä pyörittäneet seurakunnan toimintaa. Tämä on todella kurjaa ja olo täällä on lohduttoman yksinäistä. Lisäksi yksi asukas täällä on narsisti ja öykkäri joka painostaa ja täyttää kaiken tilan ja totuuden nimessä en voi sietää häntä. Joutuu hankauksiin ihmisten kanssa joka puolella muttei näe mitään syytä ja aihetta itsessään.

    Flunssan jälkeen en ole juuri käynyt ulkosalla vaan olen vetäytynyt neljän seinän sisään. Tänään ajattelin käydä lenkillä ja yritän jaksaa kirjoitustyö kanssa. Onneksi on some ja nettimaailma ja livestriimauksia joita seurata.
    Viime rukouskokouksen jälkeen Jumala paransi allergisen yskäni ja nyt on taas hyvä hengittää.

    Hienoa että Veijo on monipuolisesti kiinnostunut maailmasta ja lukee antropologiaa. Ei ole ihan kevyt aihe mutta varmasti mielenkiintoinen.
    Saintrosea kehottaisin olemaan murehtimatta liikaa asioita, ei me itseämme voida muuttaa mutta Jumala voi hoitaa meitä sisältä päin ja vaikuttaa ihmissuhteissamme myönteisesti. Uskon että sinulla on kuitenkin pyrkimys hyvään ja se on otollista.

    Olen myös huomannut sen ettei mielenterveyskuntoutujaisuus ole välttämättä se yhteinen nimittäjä ihmisten välillä joka yhdistää. Varsinkin jos on muutakin elämänkokemusta ja esim. korkeampaa koulutusta yhteistä säveltä voi olla vaikea löytää.
    Minäkin tapasin yhden tämän foorumin kirjoittajan livenä ja täytyy kyllä sanoa että se oli melkoinen pettymys.

    Seurakunnassa on ollut hyviä kohtaamisia ja usko on kyllä sellainen tekijä joka yhdistää hyvin erilaisiakin ihmisiä.

    Mitä olette siitä mieltä että yhä useampi tiedemies on astunut esiin väitteellään että korona olisi laboratoriossa kehitetty ja siinä mm. AIDS virusta❓
    Bill Gates joka on puhunut maailman väestön pienentämisen puolesta on nyt mukana kehittämässä korona-rokotetta.
    En kyllä uskaltaisi sellaista ottaa ja toivon ettei se tule pakolliseksi.
    Tuoreessa muistissa on nämä narkolepsiatapaukset rokotteen seurauksena.

    Kaikille hyvää mieltä karanteenin keskellä, tsemppiä ja voimia.
    Ja Saintroselle ihanaa lomaa maaseudun rauhassa ja puhtaassa ilmassa.♥️👍

    #19298
    veijo
    Osallistuja

    Hyvää vappuaattoa palstalaisille!

    Ihmisten käytös vaihtelee. Joskus he ovat etäisempiä ja joskus ystävällisempiä. Ihmisillä saattaa olla ongelmia, jota eivät halua kertoa. Ja ovat etäisiä ja ärtyisiä tämän ongelmansa vuoksi.

    Minusta on ollut mukava käydä Helmi-talolla. Siellä on mukava jutella jäsenten kanssa ja kuunnella heitä. Itselläni on kehno kuormituskyky, jonka vuoksi en ole antanut kellekään siellä puhelinnumeroani. Näin vältän liikaa ihmissuhdekuormitusta. Minulle tärkeintä ihmisessä on se, miten hän ottaa huomioon toisen ihmisen(minut). Tämän asian huomaa vasta reaalimaailman kontaktissa.

    Helmi-talolla on voinut myös jutella ihmisten kanssa, joilla on samankaltaista mielenterveysongelmaa kuin itsellä. Se on tuntunut mieluisalta. Sellaista vertaiskeskustelua.

    Uskonnollista keskustelua olen pyrkinyt välttämään Helmi-talolla. Minusta uskossaolo tuo turvallisuutta ja toivoa ihmisille. En halua horjuttaa mielenterveyshäiriöisten ihmisten uskoa uskonnollisella väittelyllä. (Itse en ole uskovainen.)

    Keneen luottaa koronatiedon lähteinä? Itse viime kädessä luotan suomalaisten asiantuntijoiden tietoihin, yliopiston virologian professori tai muu vastaava.

    Minä ottaisin koronarokotuksen, jos sellainen tulee.

    Veijo E

    #19299
    tuikku
    Osallistuja

    Hienoa että Veijo on saanut vertaistukea Helmi talolta. Parhaimmillaan nämä mielenterveyskuntoutujien yhdistykset toimivat juuri näin. Ja parhaimmillaan voi löytää jopa sydänystäviä eikä ainakaan tarvitse yksin asioitansa miettiä.

    Eilen korkkasin skumppapullon ja nautin lasillisen hyvää ja edullista kuohuviiniä kesäkauden avajaisiksi. Minulle toukokuu on yhtä kuin kesä, toivottavasti sää tästä vielä lämpenee. Ainakin on luvattu jälleen hyvää lämmintä kesää.

    Olin eilen kaupassa iltaseltaan pyörällä ja toivoin että olisi ollut vähän väljempää asioida mutta Lidlissä oli ruuhkaa vielä kuuden jälkeenkin.
    Tänään on aurinkoista ja ajattelin grillata pihalla.
    Postissa tuli eilen monta viikkoa odottamani kasvomaskit. Tulivatkin yllättäen Kiinasta: toivottavasti ovat kelvollisia.

    Iloista waputtelua kaikille. Olen kiitollinen tästä keskustelufoorumista ja kaikista teistä jotka jaksatte kirjoitella tänne.♥️

    #19304
    saintrose
    Osallistuja

    Joo, ei minua vaivaa se, jos en voi tuputtaa uskonnollisia aiheita keskusteluun Helmi-yhteisöissä. Kuvasin edellä vain sitä lähtökohtaa omassa toiminnassani, jossa yritän löytää itsestäni edes hitusen kristillistä lähimmäisenrakkautta. Tämä korona-ajan sosiaalinen eristys ei nimittäin ole minua juuri haitannut. Kenties erheellisesti olen halunnut myös nähdä Helmin jonkinlaisena kasvualustana itsenäiselle ja omaehtoiselle harrastustoiminnalle pikemminkin kuin jonkinlaisena päiväsairaalan korvikkeena.

    Olen nyt siirtynyt maaseudun rauhaan. Täällä on turvallista ulkoilla, koronaa on seudulla muutenkin paljon vähemmän kuin Helsingissä, eikä vastaantulijoita ole. Joka päivä pääsee ilmaiskonserttiin, jonka linnut tarjoavat, eikä turvaväleistä ole huolta. Teen pieniä patikkaretkiä metsään, enkä tiedä, milloin palaan Helsinkiin, kun voin tehdä etätöitä täältäkin käsin. Luen Laura Kolben ja Samu Nyströmin kirjaa nimeltä Helsinki 1918. Siitä käy ilmi, että espanjantauti koettiin aika pienenä vitsauksena sisällissodan melskeissä, vaikka sen väestövaikutukset olivat yhtä rajut kuin sodankin. Helsinki sai elintarvikeapua Saksasta, mutta pelastukseksi muodostui kuulemma merestä kalastettu silakka. Nyt korona-aikaan hedelmien ja marjojen hinnat saattavat nousta ja saatavuus jopa vaikeutua, jos kausityöntekijöistä on pulaa. Pysytään siis terveinä ja toivotaan, että tauti saataisiin aisoihin niin, että toinen tai kolmas aalto jäisivät tulematta ainakaan kovin kohtalokkaina. Hyvää toukokuuta palstalaisille!

    #19324
    KaihoKaiho
    Osallistuja

    Hyvää äitienpäivää ja toukokuuta muutoinkin!

    Olette tässä ketjussa keskustelleet koronasta. Minuun ei ole korona kovin paljoa vaikuttanut. Jotkut ovat sanoneet, että koronaa on kaikkialla, mutta toisaalta melko valtava enemmistö koronakuolemista on tapahtunut Uudellamaalla, jonne on täältä pitkä matka. Tyttäreni kyllä asuu Helsingissä ja hän on pysytellyt kotonaan lähes koko koronaisen ajan. Tekee etätöitä. Vaimoni on hoitoalalla, hän käy urheasti töissä. Jonkin verran olen ajatellut vaimoni ja tyttäreni elämäntilannetta, mutta taidan olla niin itsekeskeinen, että palaan nopeasti omien asioitteni pariin.

    Meillä pitäisi alkaa piharemontti, se on tuottanut minulle päänvaivaa ja toivon, että se saataisiin sujuvasti tehdyksi eikä ikäviä yllätyksiä ilmenisi. Äsken kävin irrottamassa talotikkaat, poika oli apuna. Kohta menen vähän jatkamaan valmistelevia puuhia. Tänään on hyvä keli tehdä niitä. Huomenna on luvassa vettä ja räntää, varsinainen sää kaivaa talon reunat auki.

    Olen lueskellut, mutta nyt on jotenkin siinäkin suhteessa puhti poissa. Elokuvia on kertynyt kovalevylle, saahan tiedä milloin niitä kehtaa katsella. Eilen katselin Woody Allenin elokuvan Manhattan. Kyllähän oli selätystä ja selitystä. ”Tieto on yliarvostettua” jäi mieleen. Se on jännä ajatus, minun pitää jossain vaiheessa alkaa miettiä mitä se minun elämässäni tarkoittaa.

    #19347
    tuikku
    Osallistuja

    Seinältä: ”Korona ei olekaan virus vaan bakteeri. Italia teki ruumiinavauksia WHO:n kielloista huolimatta.
    He leikkasivat ruumiin ja muut kehon osat ja ymmärsivät, että suonet olivat laajentuneet ja veri hyyty-nyt, ja että kaikki suonet ja valtimot olivat täynnä hyytymiä estäen veren kiertämistä normaalisti ja tuo-malla happea kaikille elimille pääasiassa aivot, sydän ja keuhkot ja lopulta potilas kuoli.
    Italian terveysministeriö muutti välittömästi Covid-19:n hoitoprotokollia ja alettiin antamaan 100 mg aspi-riinia ja Apranaxia positiivisille potilaille.
    Tulos: potilaat alkoivat toipua ja osoittaa paranemista ja terveysministeriö lähetti yli 14 000 potilasta kotiin yhdessä päivässä.
    Translate and spread !.
    Italiassa löydettiin TOTUUS CORONASTA ! Se ei ole virus! Nyt WHO on tosi pulassa. Tämä on erittäin tärkeä info.”

    Mitä mieltä olette tästä kirjoituksesta❓Aika yllättävä väite.

    #19348
    veijo
    Osallistuja

    Muistelen jostain kuulleeni tai lukeneeni, että Suomessa annetaan teho-osastolla koronapotilaille verenohennuslääkettä. Luin äsken amerikkalaisesta tutkimuksesta (tätä kommenttia varten). Siinä tutkittiin verenohennuslääkkeen tehoa koronapotilaaseen. Verenohennuslääkettä saavat toipuivat todennäköisemmin koronataudista.

    En löytänyt tietoa netistä, että korona olisi bakteeri. Ei ollut Italiaa koskevilla englanninkielisillä uutissivustoilla sellaista tietoa.

    Kiinalaiset, amerikkalaiset ja saksalaiset tutkijat ovat tehneet ruumiinavauksia useille koronapotilaille. Käsittääkseni ruumiinavaus tehdään, jos tutkija haluaa tietää tarkemmin kuolemansyyn.

    #19382
    tuikku
    Osallistuja

    Luin että Italian Terveysministeriö olisi julkaissut uutiset.
    Jos se pitää paikkansa niin tämä bakteeri aiheuttaisi veren hyytymistä niin että sydän ja keuhkot eivät saisi enää happea ja Aspiriinin kaltaiset lääkkeet olisivat tässä apuna.

    Mutta en osaa sanoa varmasti onko tämä totta.

    #19388
    veijo
    Osallistuja

    Kävin eilen kahvilan terassilla syömässä sämpylän ja juomassa kupin teetä. Oli kahvilan ainoa asiakas. Pieni kahvila Helsingin Alppilassa. Join teen pahvimukista. Tuli mukavan tavallinen olo, kun pääsi taas kahvilaan.

    #19389
    saintrose
    Osallistuja

    Aion poiketa terassilla ja ravintolassa syömässä, kun koronarajoituksia on nyt lievennetty. Pitää myös käydä katsomassa Helmin uudet tilat Vallilassa. Mikään kiire tässä kuitenkaan ei ole kaupungin rientoihin, olen edelleen maalla ja viihdyn täällä hyvin. Vaikka etätöitä on riittänyt vanhaan malliin, on jotenkin rauhoittavaa, kun heti ovesta astuttua pääsee luonnon helmaan. Olen myös saunonut ahkerasti, siihen ei kaupungissa ole niinkään mahdollisuutta.

    Matkakärpäsen puremalle ei voi mitään, olen siinä suhteessa parantumaton ja haaveilen edelleen ulkomaanmatkoista. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole järkevää tehdä varauksia. Ehkä sitten, kun pandemia on julistettu voitetuksi, jos minussa siinä vaiheessa vielä henki pihisee. Mukavaa alkukesää ja aurinkoisia päiviä foorumilaisille!

    #19804
    Donnamobile06
    Osallistuja

    Minä pelkään tuota coronavirusta.
    En uskalla lähteä mihinkään.

    #19807
    Elsukka
    Osallistuja

    Itse en pahemmin pelkää oikein mitään. Enkä taida edes Vapaavuoren tapaan hävetäkkään. On elämä sen verran opettanut tähän ikään mennessä.

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 35)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.