Muistoja unista

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #19519
    KaihoKaiho
    Osallistuja

    Olen muutamana yönä nähnyt pitkähköjä juonellisia unia. Viime yönä näin niitä ainakin kaksi, joista muistan jotain.

    Ensimmäisessä unessa olin sukukokouksessa. En tosin tunne ketään niistä henkilöistä, joita sukukokouksessa tapasin. Aluksi menimme seuraamaan teatteriesitystä. Muistan esityksestä vain sen että tunnelma lavalla ja yleisön keskuudessa oli oikein mukava. Esityksen päätyttyä halusimme tietenkin jatkoille. Minä ehdotin, että menisimme teatterilaisten kotiin. Ilmeisesti teatteriseurue asui samassa talossa, jossa he pitivät teatteriaan. Teatteriseurue järjesti meille illallista. He tarjoilivat meille ja pyysivät meitä olemaan kuin kotonaan. Loppuillasta kehotin sukuni naisia syömään iltapalaksi omenia. Vaaleat omenat olivat jo vähän mätänemään päin, joten poimin omenavadilta virheettömät punaiset omenat ja tarjosin ne naisille. Kun poistuimme tuli vanhin teatterin naisista luokseni iltapuvussaan, joka vaikutti silkkiseltä yöasulta. Hän sanoi haluavansa kiittää meitä illasta, mutta huomasin, että hän piilotteli jotain selkänsä takana. Äkkiä hän kiskaisi esiin kirveen, jonka huomasin heti alumiinista tai pahvista tehdyksi rekvisiitaksi. Otin kirveen pois hänen kädestään ja hän myönsi että se oli palvellut jo monessa näytelmässä. ”Mutta tämä on aito!” nainen huudahti ja yritti mokartaa minua vanhalla silitysraudalla. Sain senkin helposti pois hänen kädestään.
    ”Kun te ne omenatkin niin tarkkaan valkkasitte! Luuletteko että me olemme rikkaita…!” nainen sopersi minulle.
    Annoin hänelle kaksikymppisen ja läksin tieheni.

    Tässä unessa mukava tunnelma kehittyy lopun epämiellyttävään yhteenottoon. Useampi lyömäase selän takana voisi viitata vaikkapa salaliittoteorioihin, joita on netissä nykyään liikkeellä aika lailla. Ehkä siihen viittaa myös tapa, jolla niistä unessa selviän?

    Toinen uneni tuntui myös koskettelevan ajankohtaista aihetta, nimittäin kuivan kauden päättävää sadetta.

    Vaimoni halusi meidän lähtevän kaupunkireissulle. Minä en ollut aivan varma asiasta, sillä oli lupailtu kovaa sadetta. Vaimon mieliksi läksin kuitenkin. Lapsemme olivat unessa vielä kouluikäisiä. Jätimme auton parkkiin linja-autoasemalle ja kävelimme siitä kaupungille. Jonkin tunnin kierreltyämme hankkiuduimme takaisin kohti linja-autoasemaa. Äkkiä alkoi sataa kaatamalla. Kadut todellakin lainehtivat, vettä velloi melkein polvia myöten. Ihmiset säntäilivät peloissaan kuka minnekin. Minä katselin ympärilleni enkä heti keksinyt mihin veisin perheeni suojaan. Joku vieras naisimmeinen tukeutui minuun hädissään ja jouduin pitämään huolta myös hänestä ja hänen lapsestaan. Lopulta löysimme turvapaikan jostakin kauppaliikkeestä, joka ei ollut vielä kerennyt sulkea oviaan. Kun katujen tulviminen taukosi, jatkoimme matkaa linja-autoasemalle. Heitimme kadulla hyvästejä niille, jotka katsoivat minun pelastaneen heidät, vaikka mielestäni en ollut tehnyt juuri mitään. Ehkä olin jotenkin rauhoittanut heitä? Eräs tuttu nainen halasi minua ja jätti minulle puisen otsapannan, jota hän oli kuulemma pitänyt 60-luvulta asti. Pyysin tytärtäni viemään sen naiselle takaisin, minkä hän tekikin.
    Nousimme linja-autoon, sillä pelkäsin katujen olevan vielä niin veden peitossa, että jalkamme kastuisivat kulkiessamme. Linja-auto oli täynnä hiljaisia, mietteliäitä ihmisiä. Linja-autoasemalta löysimme automme, jonka olin näköjään parkkeerannut komeasti tavaraterminaalin lastauslaiturin eteen. Tuulilasissa lerpatteli sakkolappu.

    Tässä unessa sade tuntuu selvästi liittyvän tulossa olevaan sateeseen, joka onkin jo alkanut varsin maltillisena, mutta jonka aikana odotetaan satavan koko kesäkuun tavanomaista sademäärää vastaava vesimäärä. Katujen tulviminen liittyy osaksi omiin pelkoihini oman pihani suhteen ja varmaan osaksi tsunamimuistoihin (en itse ollut siellä). Jälkimmäiseen liittynee myös se, että naiset turvautuvat unessa minuun, sillä muussa tapauksessa näin ei voisi käydä. Se, että minua pidetään unessa jotenkin tärkeänä, tuntuu tavallaan mukavalta, mutta kyllä siinä vastuun painokin tuntuu. Sakkolappu auton tuulilasissa on ihan vakiopelkoja, samoin kuin se, etten osaakaan toimia liikenteessä oikealla tavalla.

    #19531
    tuikku
    Osallistuja

    En ole mikään unien tulkitsija, mutta myönteisenä asiana koen Kaihon unissa sen, että hän on niissä aktiivinen toimija eikä passiivinen uhri, mikä voisi kertoa hyvästä psyykkisestä tasapainosta ja hyvästä asenteesta elämässä.

    Itse harvoin muistan uniani mutta ne ovat kyllä tapahtumarikkaita. Toisinaan uniini tulee hyviä ystäviä menneisyydestä ja he seikkailevat pitkään kanssani.

    En tiedä kuinka tasapainossa olen menneisyyteni kanssa mutta ainakaan en aktiivisesti ajattele menneisyyttäni.
    Vanhempani tekivät karkeita virheitä joista olen saanut kärsiä elämässäni mutta niiden asioiden murehtiminen ei tuo mitään lisäarvoa elämääni.

    Kysynkin teiltä muilta, ahdistaako eletyn elämän asiat vai onko toivo voittanut ja olette suhteellisen sujut menneisyytenne kanssa❓

    #19535
    KaihoKaiho
    Osallistuja

    Vastaan ensin Tuikun kysymykseen. En ole sujut menneisyyden kanssa, elän jatkuvassa toivottomuudessa, jota koetan peitellä itseltäni eri tavoin. Vanhempiani en syytä, kun ei ole syytä. Tosin olen tajunnut että ihmisen kannattaisi etsiä joku jota syyttää, muuten alkaa tuntea olevansa itse syyllinen omaan tilanteeseensa (kuten yleensä oikeesti onkin!).

    Tuikun huomio unistani on kiinnostava, vaikkakaan en voi pitää sitä oikeana. Olen yksinäinen susi, kaveriton pari, mies ilman merkitystä – niin paitsi omalle perheelleni. Näkemäni unet tuntuivat jälkeenpäin omalta kannaltani hauskoilta vaikka sisältävät vakaviakin sävyjä sivuosissa. Ehkä kirjoitin niistä unista, koska toivoisin olevani jotain sellaista mitä unissani olin? Mutta Tuikku sai minut miettimään näytänkö ulospäin itsevarmalta ja tasapainoiselta (tuskin!). Omapäinen kyllä olen, mutta olen hyvin heikko enkä kestä jatkuvia pettymyksiä ihmisten kanssa.

    Psykologi tulkitsi minun menevän helposti hämilleni ristiriitatilanteissa. Tämä arvio kuvaa minua aika hyvin. Toisaalta kukapa ei jossain määrin joutuisi vaikeuksiin ristiriitoja kohdatessaan.

    #19536
    tuikku
    Osallistuja

    Kurjaa jos kokee itsensä yksinäiseksi kaverittomaksi ja toivottomaksi. Siinä on ihan liikaa taakkaa yhdelle ihmiselle.
    Onneksi Kaiho sinulla on perhe joka sinusta välittää ja joka sinua rakastaa. Et ole täysin yksin.

    Itse ajattelen että on hyvä merkki että unessa näet itsesi pärjäävänä ja suorastaan sankarina. Minusta se kertoo hyvää sinusta, jonkinlaisesta sisäisestä vahvuudesta jota omapäisyytesikin korostaa.

    Yksinäisyys on minullekin tuttua. Minulla on tuttuja ja tämä isäntäperhe tässä pihapiirissä joka on suuri tuki elämässäni mutta kovin läheisiä ystäviä ei ole.
    En kuitenkaan koe itseäni kovin erilaiseksi, ehkä lapsuuden puutteet aikuissuhteissa ja rakkauden kokemisessa ovat vaikuttaneet tämän. Ja herkkä olen minäkin pettymyksille ja tylylle kohtelulle.
    Lapsuudessa ei ole kehittynyt tarpeeksi suojaavia tekijöitä psyyken kehitykseen ja se vaikuttaa nykyhetkessäkin ihmissuhteissa ja niiden puuttumisena.

    Ihminen ei voi kantaa syyllisyyttä kaikesta ei varsinkaan kokemastaan kaltoinkohtelusta. Sellainen syyllisyys latistaa. Oikeampaa on vihastua pahoille ihmisille, mutta pitkittyessään vihantunne helposti kääntyy masennukseksi.

    Olen viime aikoina lukenut Päivi Niemen kirjaa Hyvää mieltä ja tunnetaitoja. Siinä annetaan neuvoja tunteidenkäsittelyyn. Jos ketä kiinnostaa niin löytyy kirjastosta.

    #19538
    KaihoKaiho
    Osallistuja

    En osaa sanoa mitään erityisen yleispätevää ihmisistä. Oma kokemukseni on sellainen, että jos olisin ruvennut samankaltaiseksi muitten kanssa eli nauranut samoille jutuille ja myötäillyt muutenkin toisten kantoja, olisin varmaan päässyt monessa suhteessa helpommalla. Siinä mielessä voisin syyttää itseäni. Tuikun kanssa olen silti samaa mieltä siitä, että itselleen ei saa olla liian rehellinen, koska sitä ei kestä. Aivan ilmeisesti on suorastaan järkevää syyttää omasta onnettomuudestaan niitä ”muita”.

    Minä tunnen eläneeni ihan riittävän turvallisen lapsuuden. Sen sijaan kodin ulkopuolinen elämä – eli koulut ja työelämä – eivät osoittautuneet turvallisiksi eivätkä miellyttäviksi. Pidän tätä suurimpana ristiriitana elämässäni. Turvallinen koti – turvaton ulkomaailma. Mitään suurta yksittäistä kaltoinkohtelua en voi nimetä. Kyse on vain siitä, etten löytänyt työtä enkä kavereita.

    Unista olen sitä mieltä, että niistäkään en voi sanoa paljonkaan vedenpitävästi yleispätevää. Pidän unia jonkinlaisena muistojen vihannessalaattina, johon on raastettu mukaan mitä sattuu. Jos unessa on jotain selkeää rakennetta, kuten noissa edellä kuvaamissani unissa siltä osin, että tunsin tilanteen olevan hallussani, vaikka tilanteissa oli riskinsäkin, saattaa se vain kuvastaa sen yön aikaista mielialaani. Ehkä tunsin jonkin mieltäni raastaneen, tässä tapauksessa piharemontin, olevan voiton puolella ja se aiheutti minulle hetkellisen helpotuksen tunteen, joka näkyi unissani selviytymisen kokemuksena?

    #19539
    KaihoKaiho
    Osallistuja

    Aamulla ennen heräämistäni näin pitkää unta. En edes viitsi kaikkea ruveta siitä selostamaan. Alkupuolella olin olevinani töissä jossain virastossa. Kaksi eri herraa, jotka olivat viraston hierarkiassa huomattavasti minua korkeammalla, kutsuivat minut luokseen talkoisiin kumpikin taholleen. Talkoitten oli määrä tapahtua perjantaina ja maanantaina. Toisen aiheena oli suuren lumiukon tai lumilinnan rakentaminen pihalle. En tiennyt mitä vastaisin ja taisin vain liueta paikalta.

    Sitten siinä oli muita tapahtumia, kävin kävelyllä ja olin olevinani ehkä Helsingissä tai kumminkin jossain kaupungissa matkailijana. Tapasin vaimoni jossain taidemuseossa ja päätimme lähteä yhdessä museokierrokselle. Sitten uni muuttui sulavasti siten, että heräsin omassa sängyssäni. Asuimme viraston katutasossa ja kaikki kaihtimet olivat auki. Olin siis kotonani kuin akvaariossa. Ulkona pikkupakkasessa odottelivat viraston työntekijät jonossa viraston avautumista, kun minä kävelin pyjamassa aamutoimilleni. Jonon laitimmaisena odotteli Petri, joka vastasi iloisesti tervehdykseeni.

    Tässä vaiheessa kuulin kissan naukuvan ja raapivan ovea ja tajusin ihan oikeesti heränneeni.

    Tässä unessa oli monenlaisia arkisia ja hieman noloja tunnelmia, joista ”liukenin” matkoihini siirtyen johonkin toiseen kohtaukseen. On minulla oikeestikin jonkinlaisia kohtauksia, mutta ei niistä sen enempää. Lumiukko voisi viitata siihen, että olen usein hieman ulkona asioista. Aluksi se ei häiritse, mutta siitä on omat seuraamuksensa. Erilaisissa virastoissa olen ollut lyhytaikaisissa töissä, nyt en ole enää työelämässä. Varmaankin akvaariomaiset olosuhteet viittaavat siihen, kun kirjoittelen tänne nettiin omista asioistani, jolloin kuka tahansa ohikulkija voi niihin juttuihin tutustua.

    #19540
    veijo
    Osallistuja

    Tuikku kysyi, ovatko ihmiset sujut menneisyytensä kanssa. Ahdistaako menneisyys? Minua ei menneisyys ahdista. Olen aina unohtanut helposti menneen. Ahdistus ja pelot nousevat tämän hetken tapahtumista minulla. Koen syyllisyyttä helposti. Terapeuttiani sanoi, että minulla liian herkkä syyllisyyden tunne. Tämän pyrin huomioimaan, kun syyllisyyden tunne nousee.

    En tiedä, kasvattiko äitini minua hyvin vai huonosti. Ulkoisesti minusta on huolehdittu lapsuudessa hyvin. Ehkä äitini kohteli minua psykologisesti väärin. Hänelle ei saanut olla vihainen. Äitini käytös on saattanut johtua hänen geeneistään tai hänen kasvuympäristöstään. Mutta mennyttä mikä mennyttä.

    #19560
    tuikku
    Osallistuja

    Ahdistaa. On ahdistanut aina Helsingistä paluun jälkeen. Yritän levätä ja nukkua ja odottelen illan poliisisarjan alkamista joka on päivän henkireikä. Kiinnostaa seurata miten virkavalta ratkoo juttujaan ilman turhaa väkivaltaa.
    Yleensä jos on oikein vaikeaa otan unitabletin ja nukun enemmän kuin mitä lääkäri määrää.
    Viime kesänä pyöräilin ja liikuin paljon. Kävin ulkoilmakonserteissa, rannalla, kirpputoreilla ja kahviloissa sekä kesätapahtumissa.
    Helsingissä tuntui myös luontevalta kävellä paljon ja katsella ympärilleen kauniita maisemia ja rakennuksia.
    Täällä kotosalla olen paljon paikoillani, istun pihalla jos on hyvä ilma ja viikottaiset kaksi kauppareissua katkaisevat arjen.

    Nyt on taas ollut viileämpää ja sateista joten punkit ovat aktivoituneet. Ostin apteekista punkkipihdit mutta toivon ettei minun tarvitse käyttää niitä.
    Ystäväni ei saanut punkinpuremaan apua terveyskeskuksesta vaan hänen piti mennä yksityiselle, josta sai antibioottireseptin.

    Aina välillä kuulee näitä juttuja ettei terveyskeskuksesta saa lähetettä jatkotutkimuksiin ja kuvauksiin vaikka on oireita ja kipuja kärsimykseksi asti.
    Köyhällä ja sairaalla on harvoin ylimääräisiä satasia magneettikuvauksiin kuten erään ystäväni perheenjäsenellä jolla selässä ilmeisesti välilevypullistuma.

    Olen hieman ajatellut ottaa kotiin rescue-kissan elämän iloa ja seuraa tuomaan. Rakastan kissoja yli kaiken ja haluaisin tarjota kodin jo aikuiselle kissalle. Täytyy kehitellä asiaa eteenpäin ja myös miettiä onko minulla siihen todella varaa.

    Mukavaa heinäkuun jatkoa foorumilaisille. Olen kesän lapsi ja syntynyt heinäkuun noin puolessavälissä. Helsingin matka oli oma lahjani itselleni ja iloitsen siitä että ajankohta osui kauniille ilmoille. ♥️ Saintroselta pyydän anteeksi ja toivon etten ollut häntä kohtaan loukkaava. Ajoin jo poliittisella kommentillani yhden aran ihmisen täältä pois enkä halua jatkaa sillä linjalla.

    #19561
    tuikku
    Osallistuja

    Koskemattomat. Ihana, kaunis, hauska ja koskettava elokuva ystävyydestä, elämästä, toivosta.

    Tulee uusintana 5.7 neloskanavalta. Kannattaa ehdottomasti katsoa. Perustuu vielä tositapahtumiin.

    #19563
    KaihoKaiho
    Osallistuja

    Näin taas jotain unta, mutta olen jo onnellisesti unohtanut sen kaiken sisällön. Muistan vain sen, että kun yöllä käännyin vuoteessani, taisin losauttaa vahingossa kissaa kämmenselälläni. Ainakin kissa jossain vaiheessa hävisi vierestäni. Aamulla kun aloin heräillä, kissa ilmestyi taas vierelleni ja kulki mukanani kun vein makuuhuoneessa kuivahtamassa olleen pyyhkeeni kylpyhuoneen naulaan. Tästä on muodostunut meille joka-aamuinen rituaali.

    #19564
    tuikku
    Osallistuja

    Eläimen kiintymys on niin valloittavaa. On upeaa kun on voittanut lemmikkinsä luottamuksen. Kaihon kisuli lienee kiintynyt isäntäänsä kun nukkuukin tämän vieressä.

    Vuosia sitten asuin muutaman kuukauden erään ystäväperheeni luona ja heillä oli kaksi kissaa. Kiinnyin toiseen niistä, Moosekseen. Annoin sille herkkuja, leikitsin sen kanssa ja paijailin.
    Mooses tuli joka iltaa huoneeseeni, hyppäsi sänkyyn rintani päälle ja siinä sitten silmäilimme toisiamme ja minä sille puhelin kaikesta.

    Omasta kissastani Lulusta jouduin luopumaan voimakkaan allergian takia. Lulu oli viisas ja viehkeä leidi, tunsi oman arvonsa eikä oikein koskaan kiintynyt minuun. Mutta tykkäsi olla paijattavana erityisesti kun luin Hesaria tai tein kirjoitustyötä pöydän ääressä. Koirastani ja Lulusta tuli hyvät ystävät ja ne usein lepäsivät kylki kyljessä toisissaan kiinni.
    Lulu ei välittänyt koirani raisuista leikeistä vaan pakeni tai esitti kuollutta.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 päivä, 17 tuntia sitten tuikku.
    • Tätä vastausta muokkasi 1 päivä, 17 tuntia sitten tuikku.
    #19567
    saintrose
    Osallistuja

    En ole käynyt Forssassa ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen, mutta pari yötä sitten vierailin siellä aika viehättävissä tunnelmissa. Siellä oli mm. varsin pittoreski kadunpätkä, jonka varrella kaikki liikkeet alkoivat hauskasti samalla kirjaimella. Kuljeskelin myös punatiilisissä makasiinirakennuksissa ja osuin pienelle sisäpihalle, jossa oli terassi ja siellä istumassa eräs vanha tuttavapariskunta. Heistä mies on jo kuollutkin – mutta siinä he nyt kuitenkin istuivat terveen ja nuorekkaan näköisinä, virvokkeita nauttien ja minua iloisesti tervehtien. Siellä oli myös erään taiteilijan työhuone, ja kurkistaessani ovelta taiteilija oli juuri siivoushommissa heitellen lattialle ämpärikaupalla vettä, maalivanat vain juoksivat pitkin poikin. Uneni ovat usein aika sirpaleisia ja juoneltaan hajanaisia ja poukkoilevia.

    Minusta taas syyllisyydentunto on oikein käytettynä tarpeellinen, ja Karamazovin veljeksiä lukiessani täällä kuvailemani synnintunto suorastaan lahja. Suomen teologinen instituutti tosin on arkkikonservatiivien linnake, mutta tämä kirjoitus avaa aika hyvin sitä, kuinka kristillinen viitekehys voi antaa rauhan ahdistuneelle sielulle: https://sti.fi/luennot/files/mh021024.html. Tavallisen terapian ja kaavaillun terapiatakuun ohella meillä on kirkon puolella myös sielunhoitotakuu, ja uskoisin, että sielunhoidon eettiset pelisäännöt toimivat siellä aika hyvin.

    Älä turhaan pyytele anteeksi, Tuikku. Tietenkin voit esittää täällä omia mielipiteitäsi, ja toimivan keskustelun edellytyksiä on, että tarvittaessa voidaan olla sivistyneesti myös eri mieltä. Olisi lopulta aika tylsää, jos keskenään eriäviä näkökulmia ei esitettäisi ollenkaan. Hyvää tulevaa syntymäpäivää!

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.