Kirjat, filmit, teokset, esitykset, teatteri, ooppera

  • Tämä aihe sisältää 79 vastaukset, 8 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta sitten Nimetön toimesta.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 81)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #6305

    Kirjaston uutuuskirja;

    Pirkko Siltalan juhlakirja; Psykoanalyysi ja taide

    Sivuja vain 104, vuodelta 2014.

    On kiva löytää psykoanalyysista uutta luettavaa. Se on kuitenkin se meidän suuri ajattelu, ”loppukin kaikki”, ikiääretö. Psykoanalyytikot kirjoittavat kyllä paljon, mutta jotenkin kansan käteen tulee harvoin teoksia.

    Kun otus kulke(utuu) omille teilleen, pois, eroon joukosta, hän on oikeammalla tiellä, lähempänä totta ja todessa ja oikeudessa. Ja muualle mennyt joukkoharhassa ja huonoilla poluilla, vaikka saattaa luulla olevansa voiton ja viisauden valtatiellä.

    Nämä omille teilleen ajautuneet otukset saattavat löytää toisiaan, samanlaisia. Syntyy reaaliviisaiden joukkoja. Enää he eivät mistään hinnasta menisi siihen vanhaan joukkoonsa. Parhaillaan tätä tapahtuu.

    Kävin juuri korpifilosofin luona. Hän sanoi huomanneensa, miten ihmiset yhä enemmän ovat lähteneet pääjoukoista omille teilleen, hän itsekin.

    Juha Korkee

    #10897
    tuikku
    Osallistuja

    Voihan sinne korpeen eksyäkin jos ei tiedä minne on menossa. Ei riitä vain se että haluaa pois.

    #10898

    Juuri joukot suunnistavat harhaan useinkin sen takia, että niissä kaikki tekevät samoja ratkaisuja sentakia, että ”muutkin tekevät niin”, ja lopulta kukaan ei käytä tosien harkintaa. Tällaisissa tilanteissa otus-yksilö saattaa kuitenkin käyttää tosien harkintaa, ja huomata joukon menevän ”joukkovoimalla harhaan”. Otus-yksilö puhuu muille järkeä, mutta se hylätään enemmistön valintaan ja enemmistön suuruuteen viitaten. Silloin otus-yksilö lähtee toiseen suuntaan, ja on oikeammalla tiellä, vaikka yksin.

    Hän voi matkallaan tavata samasta ja muista joukoista tällätavoin samaan suuntaan lähteneitä ja he muodostavat reaaliviisaiden joukkoja.

    Tätä tarkoitin. Tuliko tämä nyt paremmin.

    #10901
    Nimetön
    Vieras

    Olen samaa mieltä somesta tehdyn tutkimuksen kanssa, että siellä jakavat ihmiset tykkää klikkauksia lähinnä samoja mielipiteitä kannattavien kanssa. En usko homeopaattisiin hoitoihin ja terveydenhoitoon. Joskus tulee mieleen itseään älykkäisiin lukeutuvan mielipiteestä, että jaaha.

    #10902
    Timo Krohn
    Jäsen

    Terveisiä Mielen avain päätösseminaarista Hotel at Crowne Plazasta (ent. Hotelli Hesperia). Kuuntelin mielenkiintoisia esitelmiä, tapasin pari tuttua, söin ilmaisen maittavan lounaan ja join ilmaisen kupin kahvia ja join ilmaisen lasillisen kuohuviiniä. Kannatti mennä.

    Erittäin mielenkiintoista oli kuulla nettiterapiasta. Siihen voi käydä tutustumassa osoitteessa http://www.nettiterapia. Jan-Henry Stenberg luennoi erittäin hyvin ja asiantuntevasti sähköisistä palveluista osana toimivia mielenterveys- ja päihdepalveluja. Myönnän itselläni olleen suuria, suuria ennakkoluuloja netin käyttömahdollisuuksista mielenterveyskuntoutujien terapiassa. Seminaarin jälkeen itselleni tuli kova into tutkia http://www.mielenterveystalo.fi ja http://www.nettiterapia.fi -sivustot.

    Seminaarin jälkeen luin illalla kotona THL:n julkaiseman pienen kirjasen ”Kuntoutujasta toimijaksi -kokemus asiantuntijuudeksi”. Sain sen ilmaiseksi seminaarista. Kirjanen oli mielenkiintoista luettavaa ja vahvisti oman aktiivisuuden ja innon merkitystä. Lisäksi vertaistuki nousi tärkeään asemaan kuntoutujien kokemuksissa. Kirja oli tehty Mielen avain -hankkeeseen liittyneessä kokemusasiantuntijakoulutuksessa esiin tulleista asioista.

    Aineistosta oli nostettu esiin teemoja, jotka olivat vaikuttaneet positiivisesti toipumiseen ja joista välittyy nimenomaan toipumiseen liittyvä toivo ja onnistumisen kokemukset. Raportin tuloksiksi muodostui neljä kategoriaa, jotka kuvaavat kokemusasiantuntijoiden selviytymis- ja toipumiskokemuksia: 1) ”Pohjakolahdus” -kohti toipumista; 2) ”Kiinnittyminen uuteen” -toipumisprosessi; 3) ”Yhteistyössä eteenpäin” -merkityksellisiä kokemuksia ammattiavusta ja 4) ”elämä haltuun” -kuntoutujasta toimijaksi.

    Kokemusasiantuntijoiden tarinoista välittyy selkeästi, että ne asiat, joita usein pidetään tavalliseen elämään kuuluvina, ovat myös niitä asioita, jotka toipumisen kannalta merkitsevät eniten. Hyvin arkitset asiat, kuten ruuan laitto, kaupassa käynti ja liikunta nousevat tarinoista selkeästi merkittävimmiksi asioiksi silloin, kun ne eivät ole aiemmin kuuluneet ihmisen elämään. Ne ovat asioita, joita toivotaan omassa elämässä olevan, jotka ovat merkityksellisiä toipumiseen vaikuttavia asioita ja joista nautitaan, kun ne ovat osa elämää.

    Toivottu suhtautumineen omaan itseen sisältää myös melko tavanomaisia asioita: arvostusta, aitoa kohtaamista, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista. Tarinoista nousee selkeästi esille halu ja toive tulla kohdelluksi yksilönä ja tasavertaisen ihmisenä. Perustavanlaatuisen toipumiseen vaikuttavana merkityksellisenä asiana tarinoista välittyykin juuri tämä. Se on jotain, jota sekä tavoitellaan toipumisen aikana että jota tarvitaan, jotta toipuminen todella voisi toteutua. Kokemus siitä, että on ihminen siinä missä muutkin eikä marginaalin edustaja tai toimien kohde, vaikuttaa olevan onnistuneen toipumisen ytimessä.

    Yllä olevassa on paljon suoraa lainausta edellä mainitusta kirjasta. Minä en väheksy niin sanottuja vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Isäni edesmennyt Kari Krohn oli lääkäri ja homeopaatti. Sairastuin 16 -vuotiaana munuaistulehdukseen ja minut hoidettiin kuntoon homeopatialla ja akupunktiolla. En ollut sairaalassa vaan kotona.

    On kyllä totta, että vaihtoehtoisissa hoidoissa on monenlaista huuhaan harjoittajaa. Kannattaa olla kriittinen ei uskoa sokeasti asioita.

    No niin, aika paljon tuli kirjoitettua. Kello on kohta kymmene.n Kuuntelen kymmenen uutiset radiosta ja sitten alan tehdä Oiva -hyvinvointiohjelman harjoituksia. Huomenna on taas normaali työpäivä Hetyssä.

    Timo

    #10905
    tuikku
    Osallistuja

    Mielenkiintoisia kuulumisia seminaarista ja tymäkkää asiaa kuntoutumisesta. Oliko se avoin kaikille, maksoiko jotakin ja mistä sait kutsun sinne? Yleensä tuollaiset seminaarit ovat aika hintavia ainakin jos ne on suunnattu ammatti-ihmisille.

    Itsekin olen huomannut miten arkiasioista huolehtiminen ja suorittaminen nostavat itsetuntoa. En silti noudata mitään toistuvaa päivittäistä rutiinia vaikka koen että se resonoisi sisäisen kokemusmaailman kanssa ja edistäisi kuntoutumista. Liikuntakin tuppaa välillä unohtumaan, vaikka pyrin päivittäiseen ulkoiluun ja jumppaan. Laiskuus vaan saa toisinaan ylivallan järjen käyttämisen sijaan.
    Elämääni tuovat ryhtiä tehtäväni seurakunnassa ja tekemäni tutkimustyö oman alani aiheesta.
    Nautin elämästäni eläkeläisenä enkä erityisemmin kaipaa mitään. Arvostan yhteiskuntarauhaa ja pelkään sotaa ja rauhattomuuksia.

    Kello käy jo aamun varhaisia tunteja ja kuuntelen musiikkia ja luen. Toivotan kaikille helmiläisille hyvää päivää sarastuvaa. Perjantaiksi jo luvattiin hyviä ilmoja ja lämpenevää. Toivoisinkin jo kunnon kesäkelien alkamista, hellettä ja aurinkoa.
    Meillä korjataan talon kattoa, kattorakenteita on revitty irti ja sade rummuttaa kuuluvasti pitäen hereillä. Nyt ei kuitenkaan sada kuten edellisyönä. 🙂

    #10906
    Nimetön
    Vieras

    Kyllä arjen toimet ovat minustakin tärkeitä ja ennenkaikkea kohdatuksi tuleminen ihmisenä. Minä toivon teille nuoremmille vireitä vuosia. Itse koen jo luvan olla väsynyt tässä iässä.
    Tänään kävin hammaslääkärissä käynti reissulla myös taidenäyttelyssä, joka oli siinä lähellä. Pidin siitä todella paljon.

    #10907
    Timo Krohn
    Jäsen

    Olin kuullut Miehen avain -hankkesta ja huomasin hankkeen sivuilta, että päätösseminaari pidetään 3.6.
    Siinä oli ilmoittautumislomake eikä sitä oltu mitenkään rajattu. Etupäässä siellä oli terveydenhoito- ja sosiaalialan ihmisiä. Paikalla oli joitakin kokemusasiantuntijoita.

    Seminaari ei maksanut mitään. Ilmeisesti hankkeella oli vielä käyttämättömiä rahoja.

    Terveisiä Kultsa teatterista. Siellä oli reilun tunnin esitys ”Veli puolikuuta” ja kertoi alkoholistin tyttären tarinaa. Ihmissuhdevaikeudet tulivat konkreettisesti esille. Näytelmä puhutteli minua. Helmi -yhdistyksen kautta sai lipun ja hinta oli 4 euroa.

    Tim

    #10938

    Klo 4,03 – 4,08 soitettiin Radio Suomessa heti alusta asti aivan ylivoimaista ja sillä tavoin pysähdyttävää musiikkia. Otin kynän ja paperia esille ja kun kuulutus tuli kirjoitin ylös tietoja. En onnistunut kaikessa oikein, mutta löysin saman esittäjän kuitenkin netistä ja saman laulunkin:

    Geoffrey Gurrumul. Sokea Aboriginaali mies.

    Kappaleen nimi: Yunupingu – Wiuathul

    Kannattaa googlettaa tekijännimi, koska sieltä tulee hänen koko tuotantonsa. Kaikki hienoja kappaleita. Hän soittaa myös kitaraa.

    Laitoin sen alapalkkiin ja se soittelee parhaillaan tässä, kun kirjoittelen. Otaksun, että käytän tätä kirjoittelun taustamusiikkina jatkossa, ja se pitkäjänteistyttää tekstejäni ja ajatteluani. Tämä musiikki tekee länsimaisen ihmisen tärkeilystä ja kiireestä naurettavan erehdyksen.

    Juha Korkee, Hyvinkää

    #10939
    mies58
    Jäsen

    JuhaKoon kirjoituksesta tuli mieleeni musiikin kuuntelun positiiviset vaikutukset itseeni. Musiikinkuuntelu auttaa minua pitämään kontaktia omiin tunteisiini. Musiikinkuuntelu auttaa minua myös erittelemään tunteitani. Eräs musiikkikappale sai minut surulliseksi. Toinen musiikkikappale oli pelottava. Jokin kappale palautti minuun rakkauden tunteen. Milloin minuun vaikuttaa herkkä laulajan ääni, milloin vaikuttavat sanat, milloin taasen tehoava instrumentointi. Hyviä musiikinkuunteluhetkiä foorumilaisille.

    #10940
    mies58
    Jäsen

    Hauska pieni kirja länsimaisen ihmisen elämäntavasta ulkopuolisen silmin on nimeltään Papalagit. Alkuperäiskirja on sata vuotta vanha. Siinä samoalaispäällikkö tulee käymään eurooppaan ja kirjoittaa näkemästään. Kaivoin kirjan esiin hyllystäni. En ole vähään aikaan lukenut kirjaa, olen aiemmin lukenut kirjan parisen kertaa. Kirja saattaa kiinnostaa länsimaisen elämäntavan kriitikkoa.

    Kirjan yksi alaotsikko on ’tavaran paljous köyhdyttää papalagit’.Papalagit tarkoittaa länsimaista ihmistä.

    Kirjaa on saatavilla kirjastosta Helsingissä. Kirjan tiedot:

    Papalagit : samoalaispäällikkö Tuiavii valkoisen miehen maailmassa / suomentanut M. Leikola ; kuvittanut Maxine van Eerd-Schenk

    #10941
    Timo Krohn
    Jäsen

    Oli rohkaisevaa lukea mies58 kertomaa musiikin vaikutuksesta. Itse koetan aktiivisesti löytää parempaa kosketusta tunteisiini. Länsimaisessa kulttuurissa on omat huonot ja hyvät puolensa. Samoin on itämaisessa kulttuurissa. Chigacossa pidettiin 1893 ensimmäinen uskontojen maailmankongressi ja siellä intialaisia uskontoja edusti Vivakandana. Paljolti hänen vaikutuksestaan Intian kulttuuria alettiin joissakin piireissä pitää henkisenä kulttuurina.

    Intian maaseudulla kastilaitos on vielä voimissaan. Miltähän kastittomasta intialaisesta kuulostaisi länsimainen käsitys demokratiasta ja ihmisoikeuksista?

    Olen eri mieltä Juhan kanssa siitä, että kiire olisi länsimaisen ihmisen naurettava erehdys. Joskus on hyvä elämässä kiirehtiä, joskus on hyvä laiskotella ja ottaa rennosti, mietiskellä. Tärkeilyn osalta voidaan kysyä, kuinka paljon tärkeilyä liittyy itämailla vallitseviin suuriin elintasoeroihin? Kuinka monet Intian palatseista on rakennettu pönkittämään eliittiä ja sen asemaa?

    Ihmisellä on hyvä olla terve itsetunto. Se kehittyminen tai kehittäminen ei ole helppoa. Yksi aikamme muotisanoista ja sairauksista on narsismi. Sitä esiintyy varmaan yhtä lailla lännessä kuin idässä.

    Kirjailija Lauri Viita ei pitänyt sanaa mielisairas oikeana. Hän halusi käyttää termiä mielen sairas. Viidan pointti tulee ymmärrettäväksi, kun ajatellaan sanoja kuten mielipaikka, mieliruoka tai mielijuoma. Mielisairas termiä ei enää käytetä vaan nykyisin puhutaan mielenterveyskuntoutujista. Mielenterveyskuntoutujalle on erittäin tärkeää säilyttää terve itsetunto. Hän on ihminen siinä missä muutkin.

    Terve itsetunto ei tarkoita sitä, että löytää jatkuvasti vikoja ympärillään olevista ihmisistä ja kulttuurista. Ihmiset eivät ole täydellisiä, eivät tietenkään. Yhteiskunnassa on parantamisen varaa, kyllä. Oma käsitykseni on, ettei esimerkiksi Intiassa ole samanlaisia tukiverkkoja ja kuntoutumisen mahdollisuuksia mieleltään sairastuneille kuin täällä Suomessa. Itse olen iloinen siitä, että olen syntynyt Suomessa.

    Tim

    #10942
    Nimetön
    Vieras

    Olen joutunut työni takia liikkumaan jonkin verran aika kaukanakin ja tutustunut muutamiin paikallisiin ihmisiin. Olen todennut, että ihmisten toiveet elämänsä suhteen eivät ole kauheasti poikenneet muista. Toive on ollut saada työtä, jolla pystyy elämään, perhe ja ihmisarvo. Indonesiassa yksi nuori suri kun oli kiinalaisen ja paikallisen lapsi, eikä häntä siksi oikein hyväksytty kumpaankaan kansallisuuteen. Olimme useita vuosia kirjeenvaihdossa kunnes se hiipui. Viimeisessä kirjeessä hän kertoi menneensä naimisiin singaporelaisen miehen kanssa, joka oli hyvin toimeentuleva. Toivotti tervetulleeksi heille kylään. Hän lähetti myös valokuvan yliopistonsa maisteriseremoniastaan.
    Minäkin kuulun musiikin suurkuluttajiin, vaikka itsellä ei ole edes lauluääntä.

    #10943
    tuikku
    Osallistuja

    Olin sunnuntaina Tamperetalolla Wienin valtionoopperan balettigaalassa. Esitys oli huikea, tanssia klassikoista nykytanssiin, joka sai minusta uuden ystävän. Väliajalla sitten lasillinen kuohuviintä tilaisuutta juhlistamaan.
    Jäin yöksi Tampereelle hotelliin ja tulin eilen kotiin. Auto sammui kotimatkalla ja saimme kyydin ystävältä.
    Tänään perhe tulee kotiin lomalta ja grillailemme, saunomme ja uimme.Kesä on ihanaa aikaa vaikka sää ei nyt ole suosinutkaan.

    Mielenkiintoista keskustelua täällä. Modernin yhteiskunnan ongelmat liittyvät tällä hetkellä rahamarkkinoiden kuohuntaan ja laman vaikutuksiin. Hyvinvointiyhteiskuntaamme alettiin purkamaan 90-luvun laman aikoihin eikä rakenteita korjattu tilanteen normalisoitumisen jälkeenkään. Nyt on menossa melkoinen saneeraaminen ja monet väestöryhmät putoavat todelliseen köyhyysloukkuun.
    Kolmas sektori vahvistuu mutta eriarvoistuminen voi johtaa myös massojen liikehdintään ja väkivaltaisiin purkauksiin.
    Toivoisin kristillisten arvojen vaalimisesta yhteiskunnassa sillä ne takaavat parhaimmin yhteiskuntarauhan kuten länsimainen kulttuurihistoria on näyttänyt. Mutta nykyään niitäkin arvoja ajetaan alas.
    Länsimainen demokratia, hyvinvointivaltio ja kristilliset arvot ovat mielestäni paras paikka elää nykymaailmassa. Ainakin ihmisille taataan minimitoimeentulo. Näiden arvojen alasajo on seurauksiltaan huolestuttavaa ja surullista. Intia on viimeinen paikka jossa haluaisin asua tai edes käydä.

    #10952
    Timo Krohn
    Jäsen

    Mukava kuulla sinun kulttuuriharrastuksistasi Tuikku. Taide antaa ihmiselle lohtua ja antaa elämyksiä.
    Saat varmaan myös perheestä paljon elämänsisältöä itsellesi. Minä elän sinkkuna.

    Modernin yhteiskunnan vaikeudet eivät liity pelkästään rahamarkkinoihin. Yhteiskunnassa on aina ollut ongelmia ja tulee
    olemaan. Jostakin muistini sopukoista kaivan tiedon, jonka mukaan itsemurhat vähenivät 1990 -luvun laman aikana. Sitä on joskus selitetty sillä, että ihmisen joutuessa olemassaolon taisteluun, hän alkaa positiivisella tavalla kamppailla ja voimaantua.

    Kristilliset arvot voidaan ymmärtää monella tavalla. On totta, että yleisesti ottaen heikompiosaisista huolehtiminen kuuluu kristillisiin arvoihin. Toinen asia on se, olisiko sosiaaliturvasta hyvä tehdä jollakin tavalla vastikkeellista. Itse olen huomannut työn ja toiminnan kuntouttavan vaikutuksen omassa elämässäni.

    Timo Krohn

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 81)
  • Alueelle ‘Arkisto’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.