Eroon uusavuttomuudesta!

Esillä 8 viestiä, 31 - 38 (kaikkiaan 38)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #5620

    Tämän, osittain vapaamuotoisen tekstin, ykköskohdassa esitellyt, toinen tai molemmat herrat olisi tosi mielenkiintoista saada luennoimaan Helmille vaikkapa Lapinlahden sairaalan auditorioon.

    1.) Olin maaliskuussa psykologiseura Tulevaisuuden ystävät ry:n illanvietossa kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä. Enemmistö psykologeja, joitakuita lääkäreitä, minä keskusteluhoidon linjan sosiaalityöntekijä.

    Illan pää-esiintyjä oli sekä evoluutiopsykologian, että evoluutiobiologian dosentti Turun yliopistosta, juuri se huippukuuluisa tyyppi, nimeä en muista. Ja hänelle kysymysten esittäjänä oli evoluutiobiologian huippumies Juha Valste, joka on ansioitunut muun ohessa popularisoimalla tieteen alaansa. Hän on kirjoittanut kirjoja ihmisen evoluutiosta maapallohistorian ajalta.

    Illan mieleenpainuvin anti: Metsästäjä-keräilijä ihmisten ajankäytöstä 10 % oli työaikaa ja 90 % vapaa-aikaa. Kun he sitten kehittivät maatalouden ja karjankasvatuksen, stressi ja sairasteleminen astelivat suurin ja painavin askelin heidän elämäänsä. Myöhemmin kaupungistuminen pahensi tilannetta. Ja lopulta suurkaupungistuminen on pahentanut tilannetta lisää paljon.

    2.) Faktoja tähän suuntaan pitemmältä ajalta.

    Moniarvoisuuskeskustelu länsimaisissa yhteiskunnissa alkoi 30-40 vuotta sitten ja moniarvoisuus syvenee vain enää. Intelligenssiryhmittymät ovat toisistaan poispäin suuntautuneita. Kansakoulun Luonnonhistoria-oppiaine opetti, että eliökunnan sukupuu on aina haaronut, ja sen haarominen ei ole mihinkään äkisti päättynyt. Haarominen koskee meitäkin. Eri intelligenssiryhmittymistä tulee eri maapalloihmislajien varhaismuotoja ja ajan myötä lajeja. Tänne tulee esimerkiksi lääkkeiden syöjä-ihminen, sähköshokki-ihminen, muiden hoitojen käyttäjä-ihminen, jne, vertaisuus-ihminenkin. Monia maapalloihmislajeja. Kävin Tampereen työläiskorttelien Nekalan Kansakoulua 1960-luvulla neljä luokkaa.

    3.) Korpifilosofiani ja filosofiani kukoistuksen salaisuus: Jatkuvasti irroittaudun aina kaikesta vähänkin väärästä. Jos tekisin sovinnon vähänkin väärän kanssa, ajatteluni nopeasti lakkaisi kukoistamasta. Uusimman tutkimuksen mukaan se aiheuttaisi myös sairastelemista ja kuolemista.

    #11871

    Mä olen miettinyt kaikkia näitä työn halvalla ja ilmaiseksi tekemis-asioita hullun näkökulmasta näin viime aikoina: 1999 hullujen ahkeruusrahat leikattiin 50 %:tilla samanaikaisesti, kun terveitten tulotasoa korotettiin. 2016 hulluilta otettiin kokonaan pois 1999 jäljellejäänyt ahkeruusrahojen tynkä, samalla kun terveillä yhtiöiden voitot hakkasivat vuosi vuodelta uusia ennätyksiä. Tietenkin tämä ei tapahdu niin, että yhteiskunta ei muuttuisi. Armeijassa opetettiin, että aina, kun jotain työtä tehdään, yhteiskunnassa järjestys täsmentyy ja se on melkein aina järjestyksen muuttumista tai järjestyksen muuttumista paljonkin. Mikään partikkelien siirtely ei jää seurauksetta, vaan jokainen partikkelien siirtely järjestelee yhteiskunnan ja koko todellisuuden. Siinä menee Euroopat ja planeetta, ja ikiääretö tähtitarhojen todellisuus, kaikki samalla, eikä se rajoitu siihen herrojen itkuun, että ”Suomi ei mahda mitään näille asioille”. Uudet todet, kuten teot ja niiden seuraukset, ovat joustamattomia. Virhe, seuraukset, kostautuminen. Luonnonoikeus. Luonnonvoimat ovat riittävät, ja kaikkialle ulottuvat. Aina heti. Vaikka emme heti ymmärtäisi. Myös ekokatastrofi-väestökatastrofi-luonnonsuojelu asiat täsmälleen näin. Voimme lukea suoraan luontoa eli se on sama kuin koko todellisuus. Mitään väittelyä, kiistelyä, tai eri mieltä olemista ei tarvita.

    Tämä sai facebookissa tykkäämisiä: Milloin alkaa lääkäriksi aikovien soveltuvuus selvitykset. Esimerkiksi oman alkoholiongelman hoitaminen ei olisi riittävä peruste hyvän muistin omaavalle lääkäriopintoihin. Psykopaatit pitäisi hakijoiden joukosta myös ohjata hoitoon. Samoin empatiakyvyttömät johonkin muualle. Tuloksena olisi lääketieteen jättiläismullistus. Saa jakaa.

    #5635
    tuikku
    Osallistuja

    Hei rakas Sattua. Jos luet ja näet tämän: tule takaisin. Sinua täällä kaivataan. Ja anteeksi kaikki ❤️

    #5652

    Eräs korkea-arvoinen henkilö, jonka nimeä ja vakanssia en muista enää, esitteli katederilta maaliskuussa, että vallalle tulleesta ranagistuksettomuuden kulttuurista on ja tulee tuhoisat seuraukset. Tämä tapahtui Ulkominsteriön Kansalaisyhteiskuntaseminaarissa Säätytalolla. Minä olen esittänyt tätä asiaa jo pitkään. Maan asiat menee yhä pahemmin pieleen, kun asioita hoidetaan ”kauniita puhumalla”. Vaadin selviin rikos-asioihin, kuten tapahtuneeseen väkivaltaan, rikostutkinnan, syyttämisen, tuomitsemisen ja rankaisemisen, sekä vahingonkorvausten, kulujen ja korkojen maksattamisen, ”kauniiden puhumisen” sijaan.

    #5686

    Jotkut ihmiset menee väärissä käsityksissä vanhuuteen ja hautaan asti. Heidän persoonallisuutensa sisäinen järjestys on väärä. Luonnossa, haudassa, nämä sitten korjaantuu. Väärä järjestys korjantuu. Eikä sitten ole enää heidän vääriä käsityksiä.

    Väärissä käsityksissä pysyminen elämän aikana vaatii lisäksi niistä kiinnipitämis ponnistelua. Jos vain lopettaisi tuon ponnistelun elävänä ollessa, väärät käsitykset itsestään hiljakseen korjaantuis oikeiksi kosmisen ympäristön töniessä ne oikeiksi eli ikiääretö todellisuuden hieroessa sen ihmisen kuntoon. Sairaus paranee jos lakkaa pitämästä siitä kiinni.

    #5690
    rumpali
    Jäsen

    Tämä kai on Helmin keskustelufoorumi. Minäkin olen kiinnostunut superfoodeista ja luontaisravinnosta. Tällä hetkellä ruokavalioni lakto-vege-ovo + kalaa vähän. Vegestä tuli 2 ylimääräistä kiloa (pähkinöissä ja siemenissä paljon rasvaa). Jatketaan. yst. terv. Sirkku Nyyssönen P.S. Voi olla, että viestini on väärässä paikassas. Tsemppiä ja voimia sattua-henkilölle.
    P.S.2 Itsekin olen ollut ns. uusavuton. Olen vieläkin jonkin verran. Ystävät neuvovat minua tarvittaessas. ATK:ssa uusavuton.

    #5691
    rumpali
    Jäsen

    J. Korkee: Väärissä käsityksissä pysyminen siis uusavuttomuutta.

    #5692
    veijo
    Osallistuja

    Minä ostan aika paljon valmista ruokaa. Minulla on vähäiset voimavarat mielenterveydenhäiriön vuoksi. Olen päättänyt, etten vähäisiä voimavarojani käytä ruoanlaittoon. En siinä mielessä ole uusavuton, etten osaamattomuuttani osta valmista ruokaa. Tein perheelleni 18 vuotta ruokaa. Pyrin syömään ruokaa, joka on sellaista, ettei painoni nouse. Kävin viikolla kasvisravintolassa (Soi soi) Kalliossa. Söin siellä ’Seitan kebab’-annoksen. Oli hyvänmakuinen. Käsittääkseni siinä ruoassa on myös riittävästi proteiineja. Kalliiksihan tuo ulkonasyöminen tulee.

    Käsitän uusavuttomuuden sellaiseksi, ettei seuraava sukupolvi osaa sellaisia käytännön hyödyllisiä asioita, mitä edellinen sukupolvi osasi. Äitini teki paljon asioita keittiössä itse, joita en ole koskaan opetellut (marjojen mehustus, kalojen perkaaminen jne). Tarkemmin ajatellen siinä mielessä olen uusavuton.

    Isäni vei aina autonsa korjaukseen ja huoltoon. Häneltä en oppinut autonkorjaustaitoja. Minulla on perittyä avuttomuutta autonkorjaustaitojen suhteen. Kavereilta opin lapsuudessa polkupyörän korjaustaitoja. Paljon lapsuuden ympäristö vaikuttaa, mitä taitoja kukin osaa valmiiksi, ennen kuin muuttaa pois kotoa.

    Hyvä, että ihminen voi aina opetella uusia taitoja itse. Alkaa vaan opettelemaan ja tekemään. Voi kysyä toisilta neuvoa. Voi etsiä ohjeita oppaista.

    Veijo E.

Esillä 8 viestiä, 31 - 38 (kaikkiaan 38)
  • Alueelle ‘Arkisto’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.