Lehtiartikkelit

Näin minä näin

2019-4

Mistä olet kiinnostunut elämässä? Mikä on sinusta kivaa? Näin valokuvataiteilija Magi Viljanen aloitti valokuvauskurssin Helmissä syksyllä. Kysymyksessä oli valokuvailmaisun kurssi,…

Nuoret ja ahdistuneisuus

2019-4

Nuorten ahdistuneisuuden ja muiden mielenterveysongelmien yleisyydestä on kirjoitettu kuluneen vuoden aikana useasti mediassa. Helsingin sanomat teetti keväällä 2019 kyselytutkimuksen, jonka…

Mörköjä, peikkoja, enkeleitä

2019-4

”Mörköjä, peikkoja, melkein jo enkeleitä. Vihaa ja katkeruutta, melkein jo kuolemaa. Möröt ja peikot palaavat. Ne tulevat uniin ja pelottavat….

Kaikkia ahdistaa joskus

2019-4

Ahdistuksen tunne on tärkeä tunne ihmiselle. Se voi kertoa vaarasta ja auttaa toimimaan vaarallisessa tilanteessa.  Stressi voi aiheuttaa ahdistuksen tunnetta…

Joulukuu – pakkokuu?

2019-4

Suomalaiseen jouluun liittyy vahvasti perinteet, joita toistetaan lähes muuttumattomana jopa vuosikymmenestä toiseen. Joillekin joulun vahvat perinteet voivat aiheuttaa suorituspaineita ja…

Ahdistus on olemassa syystä

2019-4

Minulla ahdistus on voimakkaimmillaan aamuisin. Ylös nouseminen aamuisin tuntuu tukalalta, koska sängyssä on niin turvallinen lämmin hyvä olo. Minulla tämä…

Kokemuksia sähköhoidosta

2019-3

Masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista onneksi nykyisin puhutaan ja kirjoitetaan entistä avoimemmin eri medioissa. Moni on kuvannut toipumisprosessiaan, lääkitystään ja mahdollisia…