Lehtiartikkelit

Yhdessä kohti tulevaisuutta

2015-1

Kaksi vuotta sitten pääsin mukaan Traumaterapiakeskuksen järjestämään Vakava traumatisoituminen ja vanhemmuus -projektiin, joka oli ryhmämuotoista ammattilaisten vetämää terapiaa dissosiaatiohäiriöisille. Tätä tarjottiin yksilöterapian tueksi. Projekti kesti vuoden ja sen aikana meistä ryhmäläisistä hitsaantui erottamaton porukka. Kun virallinen terapiavuosi päättyi, emme halunneet jättää asiaa siihen vaan perustimme uuden vertaistukiryhmän, joka sai nimekseen Didit. Onneksemme saimme Suomen Punaisen Ristin mahdollistamaan toimintamme: se tarjoaa meille tilat ja hoitaa kustannukset, joita ryhmämme toiminnasta syntyy.

Keho ja mieli

2015-1

Monet kerrat olen miettinyt terveydenhuoltojärjestelmää, joka jaottelee ihmisen kahteen osaan. Keho ja mieli hoidetaan eri paikoissa ja eri aikaan. Toisella…

Tsempatia, tyyli on vapaa

2015-1

“Kirjailijan ja psykoterapeutin ammatit kulkevat ‘limittäin ja lomittain’. Niistä onkin hyötyä toinen toisilleen”, sanoo kirjailija Anja Snellman, joka on nyt tammikuussa valmistunut psykoterapeutiksi – ja saa näin ollen käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä, kunhan saa luvan Valviralta.

Juha Hurme hurmasi helmiläiset

2015-1

Juha Hurme Taiteilijavierailu Herttoniemen Helmi-talolla 7.1. 2015   Juha Hurme (s.1959) on monen ammatin harjoittaja. Hän on näytelmäkäsikirjoittaja ja ohjaaja,…

Suremisen voima

2015-1

Olen kulkenut kivikkoista tietäni jo 28 vuotta, etsien itseäni ja minuutta. Olen tutkimusmatkallani havainnut tärkeän seikan itsensä etsimisessä ja elämän…

Murtuneet mielet

2014-4

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 WSOY, 2013.   Historiantutkija Ville Kivimäki on tehnyt tutkimuksen talvisodan ja jatkosodan…