Kun pomo katsoo aamuisin peilistä
Ei ole hauskaa olla tekemättä mitään, kun ei ole mitään tehtävää. Silloin ajan tuhlaaminen on enemmänkin työtä ja mitä rasittavinta sellaista. – Jerome K. Jerome
Kymmenisen vuotta sitten läpäisin psykiatrisen sairaalan palikkatestin erinomaisin tuloksin. Se oli siinä vaiheessa laihanpuoleinen lohtu, sillä vaikeaoireinen sairastuminen ja vakava mielenterveysdiagnoosi olivat suistaneet myös ammatillisen itseluottamukseni raiteiltaan. Pohjattoman mustalta tuntuvasta kuilusta vähitellen ylös kavuttuani osasin kuitenkin iloita siitä, että kognitiiviset kykyni olivat yhä vaativan tietotyön edellyttämällä tasolla. Nautin edelleen suuresti työhön liittyvistä älyllisistä ja ongelmanratkaisukykyä vaativista haasteista. Tuntuu tietysti hyvältä, että osaamiseni on työmarkkinoilla edelleen käypää tavaraa, ja siitä ollaan valmiit maksamaan asiallinen rahallinen korvaus. Kukaan ei koskaan väläytellyt minulle työkyvyttömyyseläkkeen mahdollisuutta, mutta jos sellaisen olisin saanut, pyrkisin varmaan pitämään mieleni vireänä esimerkiksi opiskelemalla uusia kieliä, historiaa, teologiaa ja filosofiaa.
En ole enää vuosiin ollut perinteinen palkansaaja, vaan omalla toiminimellä ammattiani harjoittava yrittäjä. Tämä järjestely mahdollistaa terveen itsekkyyden, sillä voin ottaa vastaan työtoimeksiantoja jaksamiseni ja kiinnostukseni mukaan tarvitsematta pyrkiä mihinkään stahanovilaiseen työnsankaruuteen. Lomailen riittävästi, enkä ole hyvinvoinnistani huolehtiessani mikään kitupiikki. Voin suositella pienyrittäjyyttä kaikille niille, jotka kaipaavat elämäänsä itsemääräämisvaltaa ja myös heille, joiden on syystä tai toisesta vaikea solahtaa työelämän valmiisiin muotteihin. Jos, parahin lukijani, yrittäjäksi ryhdyt, muista kuitenkin, että hyvän esimiehen tulee olla aina reilu ja usein myös armollinen itseään kohtaan. Management by perkele harvoin toimii kotioloissakaan.
Yrittäjyyteen liittyvällä byrokratialla pelotellaan syyttä suotta, ja sosiaalinen media sekä ajanvietelehdet vilisevät muutenkin myyttejä, kliseitä ja stereotypioita, joiden varaan ei voi mitään valistuneempia työelämänäkemyksiä perustaa. Olen työni puolesta paljon tekemisissä keski- ja eteläeurooppalaisten kanssa ja huomannut näissä yhteyksissä, että vaikkapa käsitys meidän suomalaisten ankaran protestanttisesta työmoraalista on aika kaukana todellisuudesta. Olemme usein hyvässä mielessä laiskansitkeitä, emmekä sen ahkerampia kuin muutkaan. Työnteon eetoksessamme on tapahtunut paljon muutoksia hyväänkin suuntaan ja osaamme jo irrottautua arkisista kuvioistamme muutenkin kuin perinteisen perjantaipullon voimin.
Omalla kohdallani en ole kokenut mielenterveys- ja kuntoutuspalveluja aidosti hyödyllisiksi työhön paluun kannalta. Keski-iässä sairastumisessa oli vain se hyvä puoli, että vakiintuneet työrutiinit ja vuosien aikana hankittu vankka ammatillinen osaaminen helpottivat siirtymistä takaisin sorvin ääreen. Tukipalvelut laahaavat meidän yhteiskunnassamme muun työelämäkehityksen perässä, ja entistä yksilöllisemmille työvoimapalveluille olisi suuri tarve. Näitä toivon erityisesti mielenterveysongelmista kärsiville nuorille, joilla elämä monine valintoineen on vielä edessä.
Marita Koskinen