Robotti ja brändi

Muistan kun ostin ensimmäisen matkapuhelimeni kaksikymmentä vuotta sitten. Laite oli iso ja kömpelö, puhelut ja tekstiviestit kalliita. Internetiä pääsin ihmettelemään ensi kertaa yläasteella ja sähköpostiosoitteen hankin teini-iässä, molemmat olivat todella hitaita nykyiseen verrattuna. Silloin se oli uutta, ihmeellistä ja näppärää. Tänä päivänä minulla on työkaverina ohjelmistorobotti, teen töitä etänä nettiyhteyksien kautta ja istumme kokouksissa Skype-yhteyksien välityksellä kuka missäkin. Maailma on muuttunut, mutta olemme tottuneet siihen melko hyvin. Muutoksen vauhdin ja massiivisuuden huomaa, kun oma lapsi kysyy, millainen kännykkä tai tietokone sinulla oli lapsena. No ei ollut.

Minulla on varsin virkeä ja nokkela 90-vuotias mummo, jonka kanssa silloin tällöin keskustelemme teknologiasta ja muutoksista. Hänen mittapuullaan maailman muutos on tietysti ollut jotain todella hurjaa. Keskustelua on hauskaa käydä, kuinka ne robotit tekevät töitä, lähes kukaan enää lähetä postikortteja tai kehitä valokuvia. Nämä keskustelut ovat monella tapaa antoisia, kuinka ennen tehtiin, millaista työskentely, viestintä, matkustaminen ja sosiaalinen elämä oli. Peltotyöt omassa pihapiirissä suvun kesken tai kirjeiden säännöllinen lähettäminen ovat nostalgisia muistoja. Kuitenkin tiedämme, ettei paluuta entiseen ole. Mennä puksutamme eteenpäin yhä kiihtyvämpää tahtia niin teknologian kuin sosiaalisen elämän kanssa. Kaikkiin vuosikymmenien muutoksiin ihminen on kuitenkin sopeutunut.

Meillä on jonkin verran pelkoja, että robotit tulevat ja vievät meidän työmme. Mielestäni tämä on toistaiseksi turha pelko. Työelämä ja tehtävät muuttuvat kuten on tapahtunut jo vuosikymmeniä. Työpaikallani taloushallinnossa robotti vie niitä vähän tylsiä, rutiininomaisia työtä ja ihmisen rooli painottuu enemmän asiantuntijatehtäviin. Itse tulen joka kerta iloiseksi, kun robotti lähettää sähköpostia hoidetusta tehtävästä, kuin kuka tahansa kollega. Mikään ei tapahdu hetkessä ja itsestään. Robotit vaativat koulutusta ja ohjaamista, ne eivät osaa tehdä mitään ilman ihmistä, ihmisen täytyy niitä opettaa.

Kehitys tuo mielestäni paljon hyvää ja sitten sitä ei niin hyvää. Kaikki vaatii meiltä ennen kaikkea sopeutumista. Nykyajan lapset kasvavat ihan toisenlaiseen maailmaan. Meidän perheessä on kaksi varhaisteiniä, eikä heistä ole ollenkaan kummallista käyttää erilaisia kännykkäsovelluksia, ilmoittautua laitteelle tai maksaa ostoksia itsepalvelukassaan. Asiakaspalvelussa yhä useammin ihmisen korvaa kone ja tämä on minusta huono puoli. Ihmisten kohtaamiset vähenevät. Voimme asioida pankissa ja vakuutusyhtiössä poistumatta kotoa tai käydä kirjastossa ja ruokaostoksilla kohtaamatta ihmistä. Näppärää, nopeaa ja vaivatonta, jos kaikki toimii, mutta osa jää varmasti kaipaamaan ihmisen kohtaamista.

Osaako ihminen enää pysähtyä kiivaassa nopeatempoisessa maailmassa. Älylaitteet ovat saaneet aikaan tunteen, että meidän pitää olla koko ajan saavutettavissa. Sosiaalinen media on luonut uuden paikan, jossa voimme olla epävarmoja itsestämme. Emme enää seuraa naapureita tai mieti mitä naapurit meistä tuumaa, olemme huolissamme, millaisen kuvan annamme itsestämme somessa. Sinällään tässäkään ei ole mitään uutta, välineet ja yleisö on vaan kasvanut. Iso osa nuorista ja aikuisista luo itsestään jollain tapaa brändiä, tämä on aika uutta meille. Teininä mietin mitä minusta ajatellaan koulussa tai kylillä, nyt nuoren vastassa on koko maailma. Meidän täytyy löytää oikea tapa suhtautua maailmaan ja ennen kaikkea itseemme.

Ihanaa kevättä!

 

Saila Turkka

Kuva: Timo Turkka