Mieluummin ihmisiä kuin pelkkiä lääkkeitä
Hesarissa kerrottiin hiljattain Elinasta, kolmikymppisestä naisesta, joka oli masentunut jäätyään ilman työtä. Hän kertoo lähteneensä etsimään apua. Hänelle tarjottiin ensimmäiseksi lääkkeitä, mutta keskusteluapua oli mahdollista saada vain kerran kuussa. Tämä apu ei häntä auttanut ja myöhemmässä vaiheessa hän pääsi joksikin aikaa avo-osastolle ja päiväsairaalaan. Sielläkään ei hänen kertomansa mukaan paljon tapahtunut, suurin osa ajasta oleiltiin ja odotettiin. Elina kuitenkin toipui,
Suurimmaksi tekijäksi toipumisessaan hän näki sen, että hän löysi toiset ihmiset. Hän osallistui kolmannen sektorin järjestämään nuorten toimintaan ja sai apua vertaistuesta. Tämä havainto oli hänelle ratkaisevan tärkeä: voidakseen hyvin ihminen tarvitsee toisten ihmisten läheisyyttä.
Masennus on keskuudessamme varsin yleistä. Nuorista yliopisto-opiskelijoista noin neljäsosan on todettu kärsineen opintojensa aikana mielenterveyden häiriöistä, joista yleisimpiä ovat masennus ja ahdistuneisuus.
Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck sanoo, että puolet masennusta oireilevista jää avun ulkopuolelle. Pienemmissä kunnissa ei ole tarjolla terapiapalveluja. Ja sielläkin, missä niitä on, niitä joudutaan odottamaan usean kuukauden ajan. Hänen mielestään tarvittaisiin keskusteluapua heti ongelmien alkuvaiheessa. Wahlbeck näkee myös kolmannen sektorin vertaistuen erittäin tärkeänä juuri ihmiskontaktien kannalta. Lääkkeiden hyödyistä ollaan nykyisin useampaa mieltä, mutta se mitä joka tapauksessa tarvitaan, on yhteys toisiin ihmisiin. Juuri tätä kolmannen sektorin paikat tarjoavat. Ja jos mielenterveyden häiriöihin edelleen liitetään häpeäkokemuksia, ne eivät ole esteenä vertaisyhteisöissä. Toki masennukseen kuuluu jaksamattomuus ja vaikeus lähteä liikkeelle. Vertaisyhteisöihin lähtemisessä tämä kynnys saattaa madaltua, jos uskotaan sieltä saatavan apua.
Lehtijuttua seurasi runsas keskustelu, johon osallistui myös hoitoalan ammattilaisia. Pääosin kirjoittajat olivat yhtä mieltä siitä, että pelkkä lääkehoito ei auta, eikä terapiaan ole helppo päästä. Monen mielestä toisten ihmisten tapaaminen ja mielekäs tekeminen olivat parhaita masennuksen taltuttajia. Hoitoalan asiantuntijat, mm. sosiaalityöntekijä Pia Pulkkinen esittivät suuren ihmettelynsä siitä, miksi terveydenhuollossamme ei hyödynnetä nopean aloituksen keskusteluja eikä käynnistetä esim. Kelan tukemaa lyhytterapiaa masennusoireiden alkaessa. Tämän saman ihmettelyn jakaa myös allekirjoittanut. Keskusteluiden aloittaminen varhaisessa vaiheessa olisi ainut järkevä toimenpide niin yksilön itsensä kuin koko terveydenhoitojärjestelmän kannalta.
Hyvä helmiläinen! Mikä on sinun oma kokemuksesi ihmisten merkityksestä toipumisesi edistymisessä?
Me HELMI ry:ssä saamme olla ylpeitä siitä, että edustamme paikkaa, jossa on tarjolla ihmisten seuraa, ja jonne jokainen on tervetullut mahdollisista vaikeuksistaan huolimatta. Meitä tarvitaan!
Eija Honkala