Julkisuudessa vaikuttamistapoja meille kuntoutujille
Olen oppinut viime vuosina ajatusten tärkeyden; niitä saa jakaa ja tuleekin jakaa eri tavoin eri yhteyksissä. Lyhyesti ajateltuna on ruohonjuuritason toimintaa, joka käsittää keskustelut yhden tai useamman kanssa. Tämä sisältää mielestäni kymmeneen ihmiseen asti esiintymisenkin, joka on epävirallista keskustelua.
Ajatuksia voi nykyään jakaa internetin välityksellä. On mm. Facebook ja Twitter, mutta myös YouTube ja ainakin blogit. Täten internetin välityksellä voi jutella kirjoittamalla tai videolla. Videolla keskustelu voidaan laittaa Youtubeen, Vimeoon tai muuhun paikkaan, joka hyödyttää täten eri yhteisöjä ja ajatus leviää. Facebook on luonteeltaan yksityisempi julkinen esitys omista mielenkiinnonkohteista joka näkyy kavereille tai jopa julkisesti kaikille halukkaille. Youtubessa taas voi tehdä kanavan jota seurataan ja täten voi saada isolle joukolle kerralla viestin perille. Tapoja on monia miettimättä sisältöäkin. Toisaalta mielestäni sisältö määrittelee sen missä on paras paikka julkaista.
Ajatuksia voi myös kertoa lehdissä, radiossa ja televisiossa. Me voimme päästä kertomaan omista mielenkiinnon kohteistamme yhdistysten lehtiin ja eri osa-alueilla elämämme voi kiinnostaa valtamediankin lehtiä. Ajatus siitä mitä haluamme jakaa tulee miettiä eri yhteyksissä tapauskohtaisesti. Minusta monen elämä on mielestäni niin mielenkiintoinen että siitä saisi monta lehtiartikkelia, tv-ohjelmaa, radio-ohjelmaa ja videota jos haluamme. Niin myös on aikojen saatossa näkynyt monta juttua mediassa, josta olen tyytyväinen. TV:ssäkin on ollut tarinoitamme ja myös minun tarinastani osa on niin TV:ssä, radiossa ja lehdissä.
Tarina jatkuu vielä. On siis TV, radio, lehdet, mutta myös esiintyminen yleisölle. Kokemusasiantuntijana voi kertoa vaikkapa sadallekin ihmiselle kerralla vaikkapa salissa oman tarinansa. Tarinankerronnan elementtejä voi käyttää ja oma tarina sisäistää hyvin. Tehtävän suoritettua ruohonjuuritason kerronta jää elämään kuulijoiden puheissa ja asenteissa.
Elokuvat, dokumentit ja koulutusvideot ovat myös hyvä tapa opettaa yleisöä. Itse olin dokumentin aiheena omalla tarinallani (äänimies), tein elokuvan ja koulutusvideon vertaistuesta nimeltä katsaus vertaistukeen, sekä katsaus vertaistukeen erikoistilanteita. Näillä tarinoilla voi saada paljon näkyvyyttä ja saa aikaan mielipiteiden vaihtoa ja näkyväksi, mikä on elettyä elämää.
Sami Juntunen