Johtamiskäytäntöjen merkitys hoitotyössä
Viime helmikuussa lehdistö nosti esille uutisen Kupittaan psykiatrisessa sairaalassa ilmenneistä väärinkäytöksistä. Kerrottiin potilaiden suoranaisesta pahoinpitelystä, eristämisestä ja hoidon laiminlyönnistä. Asiaa kauhisteltiin julkisuudessa ja sitä lähdettiin tutkimaan viranomaisten toimesta.
Esitutkimuksen tulos julkistettiin hiljattain ja neljää mieshoitajaa esitetään tuomittavaksi pahoinpitelyistä, vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.
Lehtijutussa todetaan, ettei sairaalan johtoa epäilty rikoksista, joten esitutkintaa heidän osaltaan ei ole aloitettu. Vastuu tapahtuneesta ei siis ollut heidän.
Mietin, eikö johtamatta jättäminen ole tuomittavaa. Kuka määrittelee hoitotavat hoitolaitoksessa? Eikö kenenkään vastuulla ole seurata sovittujen periaatteiden noudattamista?
Olen seurannut läheiseni asumista hoitokodissa. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että kaikki on hyvin, koska siellä saa ruoan, lääkkeet, perushoidon ja turvallisuusvalvonnan. Mutta miten on psyykkisen hyvinvoinnin laita? Koko elämä on hoitajien varassa. Heidän armoillaan ollaan. Hoitajia on joukossa monenlaisia, ihmisiä kun olemme. On ystävällisiä, ymmärtäviä persoonia, jotka kuuntelevat vanhusta ja saavat hänet suostuvaiseksi yhteistoimintaan. Yhteistoiminta ei näet aina ole helppoa, koska vanhukset saattavat pitää kiinni viimeisistä itsemääräämisoikeutensa rippeistä. He saattavat haluta sanoa oman sanansa esim. hoitotoimenpiteiden suorittamisjärjestykseen tai pukeutumiseen. Oman tahdon ilmaiseminen on heille osoitus ihmisenä olemisesta. On nöyryyttävää olla pelkästään hoidon kohde.
Kaikki hoitajat eivät siedä tällaista ”vastaanhangoittelua”. He haluavat pitää ohjat käsissään. He ohittavat hoidettavan toiveet tehokkuuden perusteella. On kiire, ei ruveta kuuntelemaan vastalauseita. Kun vanhus vastustaa, otteet kovenevat. Ei sentään käsin käymiseksi, mutta riuskoiksi otteiksi, määräämiseksi ja käskyttämiseksi.
Hoitolaitoksen johto ei ota kantaa. Kun eivät ole “itse nähneet”, eivät ota kuuleviin korviinsa. Periaatteet on usein kehystetty tauluksi seinälle: niissä lukee ylevästi “kunnioitus ja ihmisen arvostus”. Mutta kun tavoitteista ei tehdä konkreettisia, toimintaan sidottuja eikä valvottuja, ne raukeavat ilmaan.
Hoitotavoitteissa pitäisi määritellä, miten hoidettaviin suhtaudutaan ja miten heitä kohdellaan. Sen voivat tehdä vain esimiehet. Jos näitä tavoitteita ei ole määritelty, kuinka niiden toteutumista voitaisiinkaan seurata? Hoidon periaatteet tulisi lausua ääneen kaikilla esimiestasoilla ja niiden tulisi konkretisoitua erityisesti välittömän hoitotyön esimiehiin.
Johtamistapojen muutoksilla on saatu yrityksissä aikaan ihmeitä. Tämä pätee kaikissa yhteisöissä, mutta erityinen merkitys sillä on hoitolaitosten asukkaiden hyvinvointiin. Usein vedotaan hoitajaresurssien vähäisyyteen. Kuitenkin on todettu, että aiemmin huonosti toimivissa yksiköissä on päästy ennennäkemättömiin hoitotuloksiin nimenomaan johtamistapoja muuttamalla.
Eija Honkala
psykologi, psykoterapeutti