Suomi vuonna nolla
Hei, oheinen kuvaus kiteyttää asiani sisällön:
”Olen kuitenkin päättänyt luopua tästä tappohommasta, koska olen päässyt lääkäriin.
Luulen myös, että täällä vankilassa saadaan ehkä parannusta asiaani ja lisäksi olen
voinut kertoa ja kirjoittaa siitä; sekin on auttanut minua ja tappohalut ovat lähteneet”.
Tuntemattoman vangin kirjoitus Sörkassa 1980-luvulla.
Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitellakaan, että turvallinen ja pohjoinen kotimaamme olisi osana näinkin dramaattisia maailmantapahtumia, kuin se nyt on. Olemme myös kohtuullisen ulkona pelistä nimeltä: ”Kilpailukykyinen vientimaa”. Lisäksi sekä valtiolta että sen kansalaisilta puuttuu keinoja kohdata mittava pakolaisongelma. Pian 100-vuotias kotimaamme on pulassa.
Suomalaisilla ei ole ollut koskaan tapana nostaa käsiä pystyyn mahdottoman edessä, eikä niin tehdä nytkään. Realiteetit on silti tunnustettava: Vielä muutama isompi kriisi lisää ja olemme toisen ”talvisodan” edessä.
Otetaanpa avuksi bisnes-strategiat: Jos yrityksen tapa toimia on vanhentunut ja se ei ole enää kilpailukykyinen, niin on turha yrittää päivittää toimintoja tai paikkailla vanhoja menetelmiä. Paljon parempi ratkaisu on vaihtaa kerralla koko yrityskulttuuri.
Olin kahdeksanvuotisen strategiakoulutukseni aikana myös lukuisilla mielenhallintakursseilla. Kolmepäiväisen rupeaman aluksi menestyviltä liikemiehiltä ja uraohjuksilta kysyttiin:
”Mitä haluat kaikkein eniten elämässäsi?” Lähes kaikki vastasivat: ”Mielenrauhaa”.
Vankila on yhteiskunnallisten ristiriitojen ja muiden ongelmien kuvastaja.
Tervetuloa Sörkkaan: Me elämme täällä aamusta iltaan monikulttuurisuuden ruutitynnyrissä. Ruokalassa (jossa olen töissä), tapaan kolme kertaa päivässä arabit, kurdit ja afrikkalaiset. Yksi mies on Israelista, toinen Kreikasta ja Lähi-idästä heitä on useita. Venäläisiä ja muita entisten neuvostotasavaltojen edustajia, sekä Baltian miehiä on lukuisia ja totta kai: paljon mustalaisia. Moni heistä on minulle hyvinkin läheinen tuttu, jopa ystävä.
Osuiko yksikään näistä henkilöistä nk. kriisimaihin? Niinpä. Eikä unohdeta myöskään meitä supisuomalaisia, joiden (osan meistä) mielestä eri uskontoihin ja rotuihin kuuluvat ovat täällä täysin väärässä paikassa. Auktoriteetteja (vartijat, päälliköt ja johtajat) vihataan Sörkassa myös laajasti.
Talomme on täynnä vihaisia, tunnekylmiä ja jo lapsena rikki menneitä ihmisiä.
Vankien elämän alussa on ollut seksuaalista hyväksikäyttöä, hyljätyksi tulemista, nälkää, perheväkivaltaa, päihteitä, heitteillejättöä, perhe- ja koulukoteja ja se on johtanut koulukiusaamiseen, mielisairauksiin, vihaan, kostonhimoon, alkoholismiin, huumeisiin, tappoihin, murhiin ja itsemurhiin.
Pahuuden torjuntaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja ennaltaehkäiseviä keinoja sekä toimia, jotka vaikuttavat pysyvästi ihmisten jokapäiväiseen käytökseen ja asenteisiin, mutta mitä?
Onko pahuus synnynnäistä?
Ovatko jo kaksivuotiaat julmia ja ilkeitä? Mitä pitäisi tehdä, että ihminen muuttuisi paremmaksi? Mitä näkyy rikollisten sielussa?
Kysytäänpä sellaisilta henkilöiltä, jotka päivittäin tapaavat ja neuvovat sekä myös auttavat kaikkein pahimpia ja julmimpia henkilöitä: Sörkan vankeja. Pyysin kommentteja Helsingin vankilan sosiaalityöntekijältä ja päihteettömän sitoumusosaston erikoisohjaajalta. Heillä on molemmilla takanaan kymmenien vuosien työkokemus Suomen ehkä tärkeimmässä (ja raskaimmassa?) ammatissa: tuomittujen rikollisten kuntouttajana.
”Ihmistä tulee kuunnella, kunnioittaa ja auttaa henkilökohtaisesti. Tuen pitää olla jokaiselle räätälöityä. Jokainen meistä on yksilö, jota pitää neuvoa ja opettaa kiipeämään vain yksi porras kerrallaan. Jo pienissä, kaksivuotiaissa lapsissa huomaa eroja heidän käytöksessään, mutta jos helyövät tai tekevät pientä kiusaa, niin he eivät silti vielä ymmärrä tekojensa todellista merkitystä”.
Tutkimus
Jyväskylän yliopiston kulttuuriantropologi Taina Kinnunen kertoo kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin – seuraavaa:
”Kosketuksen puutteen vaikutuksia on tutkittu erittäin paljon lääketieteellisesti. Sen on esitetty olevan yhteydessä stressiin, masennukseen, itsemurhiin, kehon rauhoittumis- ja puolustusjärjestelmiin, sekä niihin välittäjäainejärjestelmiin, jotka tuottavat hyvää oloa ja turvallisuutta. Tutkimusten mukaan kosketuksella ja hellyydellä on suuri merkitys myös psykiatrian puolella. Ihminen tarvitsee lapsena syliä ja kosketusta, jotta voisi aikuisena tuntea turvalliset ja psyykkiset rajansa.”
Karuun kosketuskulttuuriimme on monta syytä. Yksi selkeä syy on sodat ja sotien jälkeiset vuodet, jolloin aikaa ei riittänyt lasten sylissä pitämiselle ja hellimiselle. Lisäksi sodan käyneet miehet olivat itse pahasti traumatisoituneita. Myös maailmanlaajuinen kasvatusaalto suhtautui kielteisesti lasten hellimiseen. Suomalainen neuvolajärjestelmä levitti vielä 50- ja 60-luvuilla kosketus-kulttuuria kieltävää sanomaa, mm. arvostetun lastenlääkärin, arkkiatri Arvo Ylpön kannustamana.”
Taina Kinnunen ei itse muista juuri koskaan olleensa vanhempiensa sylissä. Hän arvelee, että juuri lapsuuden hellyysvajeen vuoksi hänen hermostonsa kehittyi puutteellisesti. Kinnusen mukaan kosketuskammoinen kulttuurimme voisi muuttua, jos alkaisimme toimia. Vaatii tosin rohkeutta olla aloitteellinen perheen tai suvun piirissä, sillä kosketus ja sen kaiken kaipuu on edelleen lähes tabu.
Suomi vs. Saksa
”Saksan työelämässä on eräs ratkaisevan tärkeä piirre, joka Suomessa on jäänyt käytännössä täysin huomiotta. Saksan lainsäädännössä on – palkkaus pois lukien, paljon sellaista työntekijän edun ensisijaisuutta, joka Suomesta puuttuu.
Tämä taas johtuu niinkin yllättävästä seikasta kuin siitä, että reaktiona natsiajan laittomuuksiin Saksan nykyisessä poliittisessa kulttuurissa ihmisarvon kunnioitus on kaiken muun yläpuolella. Perustuslaki takaa Saksassa ihmisarvon loukkaamattomuuden heti ensimmäisessä pykälässä, aivan kuten suomalainen vastineensakin. Mutta Saksassa tästä juhlapuhemaisen abstraktista ja korkealentoisesta tekstikohdasta on toistuvasti johdettu aivan konkreettisia lopputulemia juuri elinkeinoelämään. Ihmisarvoa korostavan kulttuurin myötä työelämää ympäröi puhetapa, joka saa saksalaiset työntekijät ja työnantajat tuntemaan, että he ovat samaa moraalista yhteisöä kuin vastapuoli”.
Tommi Uschanov, kolumnisti ja tietokirjailija (Helsingin Sanomat 13.9.2015)
Miksi emme pääse eroon koulukiusaamisesta? (ja rasismista)
”Moni oppii toisia ihmisiä pilkkaavan käyttäytymismallin ja ilmaisutavan jo lapsena. Koulukiusaaminen on iso teema joka vuosi, sen kitkemiseen laitetaan älytön määrä resursseja ja silti siitä ei päästä eroon. Nimittely, pilkkaaminen ja ilkeämielinen yleistäminen ovat arkipäivää, kun keskustellaan myös Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista.
Koulukiusaamisella ja rasismilla ei ole mitään eroa. Niiden toimintaperiaate ja lopputulos ovat täsmälleen samat; pilkkaaminen ja syrjiminen loukkaavat ihmistä ja vaikuttavat negatiivisesti kiusatun itsetuntoon ja minäkäsitykseen, vahingoittaen hänen tapaansa suhtautua itseensä ja muihin. Koska kiusatut oppilaat kärsivät usein aikuisiällä monenlaisista henkiseen hyvinvointiin liittyvistä ongelmista ja mielialahäiriöistä, voimme perustellusti tuomita koulukiusaamisen yhteiskunnan kokonaisetua haittaavana toimintana.
Iso ristiriitaisuus on myös siinä, että mikäli koulukiusaamisesta kuuluu kertoa aikuiselle, niin millaiset eväät aikuisilla on asiaa hoitaa, jos heistä useat itse syyllistyvät nimittelyyn, syrjintään ja yleistyksiin omassa aikuiselämässään”.
Altti Näsi, viestintäkoordinaattori, Suomen Punainen Risti
Pentti Savolainen, toiminnanjohtaja, Suomen Punainen Risti (Hämeen Sanomat 6.10.2015)
”On estettävä rosvojen jälkikasvu”
”Kun poliisit vaativat 600 uutta virkaa, tulisi sen sijaan perustaa 600 uutta virkaa päiväkoteihin.Kun vankilat valittavat tilanpuutetta, on korkea aika rakentaa niillä rahoilla nuorisotaloja. Kehitystä ei ole se, että seurataan tilanteen kehittymistä ja paikataan jatkuvasti leveneviä halkeamia”.
Monika Mattson, Pahanteon psykologia (1998) Tietosanoma Oy
”Väestöstä noin 2 prosenttia on persoonallisuudeltaan pahoja”
”Paha ihminen on (Haren mukaan) luonteeltaan:
– tunteeton
– itsekäs ja muita hyväksi käyttävä
– patologinen valehtelija
– empatiavammainen
Usein pahuuteen taipuvaisella aikuisella on ollut jo lapsena käytöshäiriöitä. Jos ihminen on sekä synnynnäisesti että kasvatuksellisesti altistettu pahuuteen, hän aikuisuudessa todennäköisesti syyllistyy fyysiseen väkivaltaan.
Pahuuteen pohjaava väkivalta on (Haren mukaan):
– tunteetonta
– suunnittelematonta
– kohteena ventovieras
– ei katumusta
Pahuudessa on eri asteita. Paha ihminen voi olla rakkauden hyväksikäyttäjä, perheenjäsenien syyllistäjä, koulukiusaaja ja työpaikan hämmentäjä. Paha voi elää toisen kustannuksella, asua hänen kodissaan, syödä hänen ruokiaan ja tyydyttää itsekkäästi seksuaaliset tarpeensa.
Antisosiaalisella aikuisella on usein ollut varhaisia käytösongelmia; valehtelu, varastelu, varhaiset seksikokemukset, koulusta pinnaaminen ja kotoa karkaaminen sekä huumeet.
Karkeasti ottaen psykopaatilla tarkoitetaan sitä, että on syntynyt pahaksi ja sosiopaatilla sitä, että on kasvatettu väärin. Sosiopsykopaatilla on sekä synnynnäiset että kasvatukselliset tekijät altistamassa ja lisäämässä todennäköisyyttä antisosiaaliseen käytökseen.
On tiedettävä, kuinka suureen pahuuteen ihminen pahimmillaan kykenee, kun hänen alitajuntansa kauhukabinettiosasto pääsee valloilleen”.
Jouni Luukkala Robert Hare psykologi psykologian tohtori, Kanada
Vankilapsykologin päiväkirja (2007) Ilman omaatuntoa (2004)
Juvenes Print Gilgames
Suomalaisia on noin kuusi miljoonaa – kaksi prosenttia siitä on 120.000. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan, koska terveen ja sairaan mielen raja on häilyvä. Jokaisella on kuitenkin sydän ja sielu.
Mitäs jos:
Lastentarhoissa, leikki- ja esikouluissa sekä peruskouluissa otetaan pakollisiksi oppiaineiksi asiat,joita osa meistä ei koskaan opi kotona: Inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja ystävällisyys. Ne eivät siis olisi vain (täysin turhia) käytöksen arviointinumeroita, vaan oppiaineita ihmiselämän perusarvoista.
Kiitollisuuden ja anteeksiannon merkitys avataan kaikille perusteellisesti jo lapsuudessa.
Kaikki kasvatusalan ammattilaiset koulutetaan virallisesti oheisten aineiden opettajiksi. Tarhoissa ja leikkikouluissa opetetaan yksi päivä viikossa pelkästään inhimillisyyttä ja halaamista. Mediassa syntyy uusia trendejä ja muoti-ilmiöitä. Välitunneilla ja työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissa, sekä somessa väitellään empatiasta. Pehmeät arvot kaupallistuvat maitotölkkien iskulauseissa.
Suomalaisten käytöstavat muuttuvat – jopa rautakaupassa asioidessaan.
Tehdään ohjattuja ryhmätöitä hellyydestä, parityöskentelyn aiheeksi annetaan toisten ihmisten huomioinnin tärkeys, kotiläksy tulee huolehtimisesta ja opinnäytteitä vaaditaan sympatiasta. Kaikki ovat mukana: ammattikoulut, korkeakoulut, yliopistot ja kansanopistot.
Häiriintyneen ihmisen pehmopuhetta?
Ei ole. Takaan, että kaikki edellä mainitut ongelmat vähenevät merkittävästi ja osa niistä poistuu jopa kokonaan (kuten polio tai isorokko). Sukupolven vaihduttua kyseiset ominaisuudet alkavat periytyä jo äidinmaidossa; luonteenpiirteinä. Vaikutukset 5-10 vuoden kuluttua: Me muutumme – aivan varmasti.
Ei, tämä ei ole myöskään vitsi tai tyhmä idea.
Olen kuolemanvakavissani. Näin pelastetaan vuosittain lukuisia ihmishenkiä ja säästetään miljardeja euroja. Tapahtuu myös tuottavuusloikka. Suomelle uusi vientituote? Ehdotukseni on siis ”win-win case”; se sopii sekä humanisteille että kapitalisteille.
Rohkenen väittää, että tiedän mistä puhun.
Veli-Matti Lehikoinen
Sörkka 17.12.2015/HELSINGIN VANKILA