Tästä tämä blogin kirjoittaminen alkaa.
Olen keski-ikäinen mies ja entinen himokuntoilija. Olin ennen töissä raksalla ja raskasta duunia oli. Rullaluistelin aina töihin, jos oli kelien puolesta mahdollista. Töiden jälkeen menin kotiin ja söin. Sen jälkeen luistelin 30 minuuttia salille ja treenasin puolitoista tuntia. Sitten taas rullaluistimilla kotiin ja suihkuun. Rullaluistimet eivät ole niin hyvät, että ne kestäisivät vettä, joten poljin sateella pyörällä sadeasu päällä. Ei se kylläkään ollut mitään mieltä ylentävää, naama oli ihan märkä.
Tähän kuntoilun makuun en ole tämän sairastumisen jälkeen päässyt, vaikka olenkin kovasti yrittänyt. Jotenkin väsyttää koko ajan. Olen yrittänyt ajaa pyörällä, kuntosaliakin on tullut kokeiltua.
En myöskään ole ollut erityisen innostunut kävelemisen suhteen. Kävelin yhteensä 140 km kahden viikon joululoman aikana. En juuri nauttinut siitä.
Kovia myrkkyjä nuo psyykenlääkkeet. Minulle ehdotettiin, että jos lääkkeitä ruvettaisiin karsimaan, mutta siinä on kovat riskit mennä takamus edellä puuhun.
En ole tosiaankaan hyvässä kunnossa mutta pienimuotoinen kävely pitää mielen virkeänä.
Tähän tämä blogin kirjoittaminen loppuu tältä kertaa.
Teksti: M.40