Sosiaalinen media, lisääkö se itsetuntoa tai itsekehua?
Sosiaalisessa mediassa on helppo jakaa kuvaa ja tarinaa omasta itsestään. Itse käytän päivittäin sosiaalista mediaa, jaan kuvia ja ajatuksia sekä seuraan muiden julkaisuja. Jaan kuvia minusta sekä itse ottamiani kuvia, mukana on aina myös joku ajatus. Tarinaa siitä mitä olen tehnyt tai millaisia ajatuksia minulla on juuri siinä hetkessä. Rakastan kuvia, niiden katselua ja niiden tekemistä. Valokuvausta olen harrastanut 20 vuotta eri muodoissaan, enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Valokuvat ovat minulle keino itseilmaisuun. Toisten valokuvien ja ajatusten tutkiminen on myös äärimmäisen mielenkiintoista. Olen kiinnostunut ihmisten tarinoista, vaikka ymmärränkin somen kertovan vain pienen osan tarinoista, sen mitä kukin haluaa jakaa.
Somea selatessa syntyy toisinaan ajatus, mihin tarkoitukseen jaamme kuviamme, mihin sillä oikein pyrimme. Harvoin teemme, saatikka jaamme elämästämme asioita, joilla ei ole mitään merkitystä. Jakamisen merkitystä emme välttämättä edes ajattele, mutta joku tarve sille on. Onko kaiken takana tarve ja halu tuoda itsensä näkyväksi, kehua itseään. Kaikkea tätä minä teen, kaikkea tätä minulla on, kaikessa tässä olen hyvä, ehkä olen jopa muita parempi ja upeampi? Voisiko tuossa olla jotain perää? Haluammeko kehua itseämme muille, mutta yritämme olla ovelia, emmekä tee sitä suoraan.
Somessa kerromme mieluusti toinen toisillemme, kuinka paljon saamme motivaatiota, inspiraatiota ja voimaa toisemme kuvista ja sanoista. Mikä on lopulta se asia, mikä saa meidät liikkeelle? Onko se aidosti se, että haluamme kokeilla samoja asioita kuin se toinen vai iskeekö meihin kateus tehdä vielä jotain siistinpää? Vai saammeko aitoa motivaatiota ja inspiraatiota toistemme julkaisuista? Uskon, ettei joku uusi elämäntapa tai harrastus kanna kovin pitkälle, jos ainut motivaattori on jakaa yhtä upea kuva somessa kuin joku toinen.
Kuinka hiuksen hieno onkaan se raja, kun positiivisessa mielessä pönkitämme itsetuntoamme kehumalla itseämme, siihen kun negatiivisesti kerskuen kehumme itseämme? Haluammekin oikeastaan kertoa, kuinka paljon parempia olemmekaan kuin muut. Onko tämmöinen vaara olemassa, vaikka kuinka tarkoittaisimmekin vain hyvää? Väitän, että aika moni ikäiseni on elänyt aikaa, jolloin itsensä kehuminen ei ole ollut kovin suotavaa. Parempi olla vaatimaton. Heti lähtee mopo keulimaan, jos vähän itseään kehuu. Silti meistä ihan jokainen haluaa kuulla onnistuneensa ja olevansa hyvä jossain. Enkä tarkoita, että pitäisi olla suurin ja mahtavin. Voisi sanoa saman kiitoksen ja kehun itselleen hyvin hoidetusta hommasta, kuin sanoisi puolisolle, työkaverilleen tai läheiselleen.
Oman itsetuntoni kehityksellä koen olleen vaikutusta omaan somekäyttäytymiseen ja jakamaani sisältöön. Uskallan olla enemmän ja rohkeammin. En pelkää tulla lytätyksi. Koen paljon vanhemmin ja varmemmin sen, että jaan sitä mitä haluan, mikä on minulle merkityksellistä. Haluan tuoda näkyväksi minulle tärkeitä asioita, laidassa laitaan elämässä. En jaksa keskittyä vain yhteen elämän osa-alueeseen. Mikä mahtavaa, olen löytänyt somesta paljon samanhenkisiä ihmisiä, keitä en olisi luultavasti tavannut koskaan ilman somea. Onko kaikilla näillä ihmisillä ja julkaisuillani ollut vaikutusta itsetuntoni kehitykseen? Ovatko ne haastaneet ja vahvistaneet sitä? Ihminenhän tarvitsee itselleen peilejä toisista ihmisistä, joiden kautta peilata itseään. Nähdäkseen omat ja muiden reaktiot. Ainakin omat ja muiden julkaisut ovat laittaneet ajattelemaan paljon.
Mielestäni sosiaalinen media on älyttömän mielenkiintoinen. Kuinka käyttäydymme siellä ja miten se vaikuttaa meihin. Miten pohdimme sen vaikutuksia meihin. Pysähdymmekö oikeasti miettimään, miksi joku julkaisu ärsyttää tai ihastuttaa meitä?
Saila Turkka
Tähän loppuun vielä hurmaava kuva itsestäni! Mahtavaa alkanutta vuotta kaikille somessa ja somen ulkopuolella.
Kuva Timo Turkka