Kokemusasiantuntija-puheeni Asunnottomien Yössä 17.10.2015 Tuusula
la 17,10,2015 Asunnottomien Yö
Tuusula, Riihikallio,
mty Tuumi ry:n hallituksen edustajana
Näkökulmia kansantalouteen ja asunnottomuusmuistoja
Maan johto ei halua käyttää kansantalouden näkökulmaa, koska suuri osa heidän hankkeistaan osoittautuisi siinä turhuudeksi, samalla kun tärkeitä asioita jätetään hoitamatta. Minä haluan käyttää kansantalouden näkökulmaa. Haluan paljastaa turhuuden turhuudeksi ja rakentaa tärkeitä ja tarpeellisia asioita.
Tässä juhlassamme kansanedustaja Antti Kaikkonen kesk esitteli rekka-autojen konttien käyttämisen asunnottomien konttikodeiksi. Juuri tästä haluamastani kansantalouden näkökulmasta kontti-Guggenheimi vaikuttaisi oikein hyvältä. (Yleisö antoi tässä kohdassa ylimääräiset suosion-osoitukset).
Elämän kovuus koskee jokaista, mutta se korvataan ainoastaan raharikkaille.
Olin nuoruudessani asunnottomana viisi jaksoa mielisairauden takia. Kerron niistä kaksi mieleenpainuvinta jaksoa tapahtumineen:
Olin asunut puoli vuotta asunnon menetyksen takia matkustajakodissa, mukanani suuri kassillinen omaisuutta, lähinnä vaatteita. Psyykkinen kuntoni heikkeni kuukausi kuukaudelta ja lopulta jouduin sieltä värikkäiden vaiheiden jälkeen vahvassa vainoharhaisuudessa ja psykoosissa Kellokoskelle, asunnottomana. Se suuri kassi sisältöineen tuli mukana ambulanssissa. En lainkaan ymmärtänyt, että nyt olin asunnottomana Kellokoskella.
Meni useita viikkoja, kunnes huomioni kiinnittyi siihen, että minua ei muiden potilaiden tapaan lainkaan kuntoutettu kotiuttamista silmälläpitäen. Sitten eräänä päivänä käsitin, että olen asunnoton, ja minua ei siksi kuntouteta kotiutettavaksi. Seuraava oivallus tuli kuin salama taivaalta: Olin ikuisella pestillä Kellokoskella. Järkytyin. Pelko, epätoivo ja kauhu täyttivät mielen. Syvä huoli alkoi uurtamaan mieltäni.
Olin edelleen huonossa kunnossa ja niinpä en puhunut kenellekään näistä kauhista, ja käytin päiväni yksinäiseen pohtimiseen, että onko täältä koskaan mitään mahdollisuutta päästä pois. Huomasin muun muassa, että kun ihminen joutuu vankilaan, hän saa tiedon vapaaksi pääsemisestä, mitä vielä sitten myöhemmin monesti siirretään aikaisemmaksi armahduksen merkeissä. Mutta toiset mielisairaalaan joutuneet ovatkin siellä ikuisella pestillä.
Taas useita viikkoja myöhemmin uskalsin kertoilla hoitajalle, että myös minä haluaisin päästä kuntoutettavaksi kotiuttamista varten. Hän sanoi, että eihän sinulla ole asuntoa. Minä sanoin, että voisinko mitenkään saada asuntoa, mulle riittäisi tavallinen halpa yksiö. Hän sanoi, että laitetaan asiaa vireille.
Sitten lähipäivinä minut ohjattiin sosiaalityöntekijälle ja lähetimme asuntohakemuksen kuntaan. Se ei kuitenkaan vetänyt, asuntotoimisto ennakoi, että asunnon saanti ei ole piakkoin mahdollista.
Lopulta sekä hoitajat, että lääkäri tuskastuivat tilanteeseen ja lääkäri sanoi minulle, että asunnottomuus ei ole sairaalassa pitämisen peruste, ja taivasalle ei kotiuteta. Hän lupasi soittaa asuntotoimistoon oikein vihaisena ja määrätä, että asunto pitää löytyä heti. Hän lähetti minut ulos vastaanottohuoneestaan ja kutsui hetken päästä takaisin, ja sanoi soittaneensa asuntotimistoon ja määränneensä kovin sanoin, että asunto pitää järjestyä.
Parin päivän päästä asuntotoimistosta soitettiin, että tavallinen yksiö löytyi. Viesti tuotiin minulle, ja tieto, että saisin mennä asuntoa katsomaan, hyväksynkö sen. Hyväksyin sen heti katsomatta ja soitimme asuntotoimistoon, että vuokrasopimuksen saa heti tehdä, hyväksyn asunnon katsomatta.
Sitten sainkin arkipäiväloman hakeakseni avaimet asuntotoimistosta, ja antaakseni tarvittavan allekirjoituksen.
Aikalailla samanlaiset vaiheet elettiin kahden peräkkäisen asunnottomuuden yhteydessä. Ne ovat olleet viimeiset asunnottomuuteni. Sain sitten edunvalvojan, ja niinpä ei häätöjäkään ole enää sitten tullut. Nyt olen asunut nykyisessä asunnossani 21 vuotta, enkä halua muuttaa pois. Putkistoremontti on ilmoitettu jo ja minä olen ilmoittanut, että haluan remontin jälkeen takaisin tähän samaan asuntoon.
Juha Korkee, Hyvinkää