Julki masentunut
Aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten sain ensimmäisen masennus diagnoosin, vaikea masennus. Diagnoosin saatuani moni läheinen oli sitä mieltä, ettei asiasta kannata puhua tai kertoa kenellekään. Ihmiset eivät kuulemma ymmärrä mistä on kyse. Viitisen vuotta sitten, kun toimin aktiivisesti kokemusasiantuntijana, osa kokemusasiantuntijoistakin oli sitä mieltä, ettei esimerkiksi työhaastattelussa kannata kertoa masennuksesta, koska silloin ei tule valituksia. Miten voimme muuttaa maailmaa ja ihmisten ajattelua jos emme tuo asioita näkyväksi.
Joku muu, joku tuttu tai joku tyyppi ei kamalasti kosketa tai laita meitä ajattelemaan. Puhuessamme masennuksesta yleisellä tasolla ilman, että kyseessä on joku aito ihminen eivät asiat muutu. Jos haluamme, että masennus on sairaus muiden joukossa tai vaihe ihmisen elämässä, pitää se tehdä näkyväksi. Miksi pelkäämme sanoa ääneen: olen masentunut tai olen selvinnyt masennuksesta? Uskon mitä enemmän meillä on näyttää esimerkkejä, että masennuksesta huolimatta ihmiset ovat ihan kuin muutkin, sitä vähemmän asiaan liittyy ennakkoluuloja.
Itse en halunnut piilotella asiaa. Miten olisin voinut elää valheen kanssa vuosia, enhän ollut oma itseni. Sen lisäksi että kärsin useamman vuoden kamalasta olosta, minun olisi pitänyt esittää jotain muuta kuin mitä tunnen. En halunnut hyväksyä sitä, elämä oli tarpeeksi haastavaa muutenkin. Alkaessani toipumaan halusin kertoa lisää asiasta, jotta ihmiset tietäisivät mistä on kyse. Löytäisin ehkä kohtalotovereita ja saisin vertaistukea. Löysinkin mahtavia tyyppejä elämääni ja sain jakaa omaa tarinaani sekä kuulla muiden kokemuksia.
En koe jääneeni mistään paitsi tai menettäneeni mitään vaikka olen kertonut masennuksesta täysin suoraan esimerkiksi työhaastattelussa, (sain muuten paikan). Läheisteni varoittelusta huolimatta, minua ei katsottu oudosti vaikka kerroin diagnoosistani sukulaisille ja ystäville. Minulta on saattanut jäädä jotain saamatta tai kokematta julkisen masennuksen takia, mutta niin etten ole asiaa itse edes tajunnut. Olen todella onnellinen, että kerroin masennuksesta alusta asti
Masennuksen aikoihin joku ehkä jätti minulta kysymättä mitä kuuluu, kun ei kestänyt rehellistä vastaustani. Pääsääntöisesti ihmiset ovat kuitenkin olleet kiinnostuneita kuulemaan asiasta. Olen kuullut monta tarinaa melko vierailtakin ihmisiltä heidän kokemuksistaan, joko omistaan tai läheistensä. Luulen tämän olleen yhtä merkityksellistä kyseiselle ihmiselle kuin minullekin.
Onneksi maailma muuttuu ja masennuksesta puhutaan nykyisin paljon. Jokainen tarina lisää jonkun ymmärrystä. Enkä tarkoita sitä että kaikkien tarvitsisi kailottaa ääneen asiaa, jos ei siihen ole valmis. Jonkun joukon se on kuitenkin tehtävä, jos maailmaa halutaan muuttaa. Sitä paitsi onhan se nyt vaan siistiä olla mukana muuttamassa maailma pienin askelin. <3
Kuva Timo Turkka Photography.
Kuva on otettu viime kesänä Lapinlahden sairaalalla. Huomasin muuten että viimeksi olen Helmin blogiin kirjoitellut kesällä 2015, ehkä nyt kirjoittelen vähän useammin. <3
Saila Turkka