Yhteiskuntakritiikki. Takapajuisuus.
Paljonko kaikessa on kyse vajavaisuudesta ja köyhyydestä ja tiedon puutteesta. Onko pahuuskin vain parhaan ymmärretyn vaihtoehdon valitsemista.
Ja kun tietoa kuitenkin on olemassa, niin onko meillä joissakin kulttuureissa tapana salata tieto itselle, niin, että se ei pääse leviämään kaikille. Olisiko tällaista ehkä juuri suomalaisessa yhteiskunnassa. Takapajuisuus johtuisi siis siitä, että kaikki on hirveän mustasukkaisia tiedosta, kätkevät sen visusti itselleen, ja estävät sen leviämisen vapaasti kaikille.
Kun ajattelee näitä terveyden, talouden, yhteiskunnan, tieteen, filosofian ja kulttuurin asioita Suomessa, niin jokin merkillinen takapajuisuus vallitsee kaikessa. Ja aivan kuin olisi yleinen ilmiö, että kansa odottaa ihmeen tapahtumista ja sillätavoin parempaan pääsemistä. Maan johtajat ovat tässä suhteessa samanlaisia ihmeen odottajia ja ihmeen odotuksen kansalle saarnaajia. Ja selittävät, että muuta apua ei ole, muuta vaihtoehtoa ei ole.
Hulluus on yhteiskuntakritiikki. Hulluus kertoo ympäristölle, että niinpaljon mätää on heidän systeemeissä. Siksi hulluja vihataan ja halveksitaan.
Vahingonteko, murha, ovat yhteiskuntakritiikki. Niiden vääristelemällä joksikin muuksi selitteleminen on haitaksi ympäristön mielenterveyskille ja sitä tietä kokonaisterveyksille.
Itsemurha on yhteiskunta kritiikki. Sen selitteleminen vääristelemällä joksikin muuksi on haitallista elossaolevien mielenterveydelle ja sitä tietä kokonaisterveydelle.
Mitkä kaikki asiat ovatkaan yhteiskuntakritiikkejä. Niitä onkin ehkä paljon. Niiden vääristelemällä joksikin muuksi selitteleminen on haitallista kansan mielenterveydelle ja sitä tietä kokonaisterveydelle.
Juha Korkee, ajattelija, Hyvinkää