Yhdysvallat. Aikuisuus.
Yhdysvallat. Aikuisuus.
Yhdysvallat ei ole ollut pullo, jonne väärä ei olis pystynyt tunkeutuun ja ryhtymään valtakulttuuriksi. Otetaan esimerkiksi huumeet, niiden laillistaminen etenee. Isis etenee samallatavoin ja lailliseksi valtakulttuuriksi asti. Tilanne muuttuu, jos USA tuhoaa väärän ja pulloutuu. Todennäköisyys, että näin kävisi on mun tiedoilla 50 % / 50 %. Juha Korkee.
Aikuisuuden alkuun liittyy, että nälkä pakottaa pahantekoon, ja rangaistuksiaan lievittääkseen ja paetakseen, valehteluun. Melkein kaikki ensi asiana taipuu suostuu tähän. Väestömassa pakottaa melkein kaikki loput. Harva kestää. Kestäviä ruvetaan sanoon “vähän erikoisiksi”, sittemmin sortamaan. Rangaistuksiahan ei mistään ole tulossa. Luonnonoikeus aina heti tosin … . Juha Korkee.