Verotus toteutettu, oikeus toteuttamatta
Verotus pitää saada menemään oikein. Jos verotus toteutetaan, tulee se tilanne, että myös oikeusturva pitää toteuttaa. Muuten asiat menee väärin, eikä mene oikein.
Suomessa verotusta on yritetty paljon toteuttaa, oikeusturvaa jo paljon vähemmän. Siksi tärkeintä ei olekaan talous-verotuksen hoiteleminen, vaan tärkeintä on oikeus-talouden rakentelu.
Poliittinen johto on kunnostautunut verotus-talouden hoitelussa ja kokee oikeus-talouden rakentelun uhkakseen ja on yrittänyt kriminalisoidakin sen. Ennenvanhaan vallitsi kuitenkin sellainen ajattelu, että vaalien alla sai kaikkia ja tätäkin asiaa rakentaa vapaasti. Siksi tätä pitää nyt ottaa esille.
Jos käy niin, että tämä kielletään, on se kieltäminen aivan uusi asia Suomessa. Kevät on tälläkin tavoin mielenkiintoinen.
Juha Korkee, ajattelija, mielenterveysaktivisti, aktivisti, terapia-asiakas, Hyvinkää