Väljempiin oloihin. Pukittaminen.
Ahtautuminen, vai väljempiin oloihin?
Se, kun ihmisiä kyörätään keppiä ja porkkanaa käyttäen, ilmastonmuutoksella pelotellen ja uhkaillen, on yritys tehdä tilaa liberalismi-kapitalismi-nimellistalous-kasvutaloudelle. Tuo taloushan julistaa, että “ahtautukaa, niin mahdutte”. Siihen yhtyminen on yhtyjille tuhoisaa.
Väkiluvun vähentämisen tie on parempi. Ei tarvi tehdä sellaisia ratkaisuja, joita ei osaa tai pysty, vaan riittää ne ratkaisut, jotka osaa, pystyy. Tällä tiellä emme ahtaudu, vaan pääsemme väljempiin oloihin. Saa jakaa. Juha Korkee.
Pukittaminen
Monikin julkilausuma on pukitettuna aivan toisen näköinen. Kuten vuorineuvoksenkin esitys. Mikään tiede ei ole sektori sillätavoin, että jättäisi todellisuutta ulkopuolelleen. Yksityistalouksien tieteetkään ei. Jo lapsena esitin, että meidän pitäisi ruveta pukittaan esilläolevaa, esilletulevaa. En saanut kannatusta. Oon pysynyt kuitenkin käsityksessäni. Kun ajattelu vääristyy, aivojen huononvointisuus lisääntyy ja pahenee aina lopulta traagisesti asti. Kansanterveys kuuluu kansantalouden alaan. On toimittava kaikkien asioiden kirjanpidon mukaan. Vähänkin siitä tinkiminen on mielisairastautumista senverran. Juha Korkee.