Vakavaa varoitusta
Vakavaa varoitusta
Viime aikoina on yhä useampi taho ja ajattelija opettanut näkyvästi ja kuuluvasti yleisölle, että vapaa-ajan lisääntymisen myötä aikaa voidaan käyttää aiempaa enemmän virheen vähentämiseen ajattelusta. Paremmin ajattelemiseen.
Haluan kysyä, mihin ihmiset käyttävät lisääntyneen vapaa-ajan. Käyttävätkö he todellakin sitä ajattelun virheiden vähentämiseen. Paremmin ajattelemiseen. Vai käyttävätkö täysin päinvastoin, olueen, televisioon, jne, jne.
Sitä ajattelun parentelijaahan pidetään monilla eri tavoilla, kultturin tasolla, hulluna, tai esi-hulluna. Kun ihmistä sanotaan Havukka-Ahon ajattelijaksi, tarkoitetaan, että tällä realiteettitestaus pettää laajasti eikä hän huomaa sitä yhtään.
Saman-aikaisesti, kun vapaa-aika on lisääntynyt, on jotkut alkaneet julistaan, että kaikki on politiikkaa. Ei ole esim taloutta ilman politiikkaa. Jne. Minä taas ymmärrän, että politiikkaa on talouden tuhoutumista, köyhtymistä, siten, että politiikka = yhdet virheet + toiset virheet + kolmannet virheet, jne, jne… Hukkaputki kasvava ja voimistuva talouden kannalta.
Koska politiikka on tahallaan väärin laskemista, se tärvelee myös ajattelua, on epä-terveellistä. Kaikilla ei ole sellaisia aivoja, joilla tultaisiin hulluiksi. He tulevat ruumiillisesti sairaiksi, tai itsemurhaisiksi, tai päihde-huume-ongelmaisiksi, rikollisiksi, terroristeiksi. Muista noista voi parantua ja kääntyä menestykseen helpolla, mutta huumeista se on vaikeaa ja usein tuloksetonta, koska jokainen huume-erä aiheuttaa aivovaurion, vähintään lievän, ja sen korjaantuminen on paljolti utopiaa. Ei tietenkään täysin mahdotonta ole. Ihmiset kuitenkin tavallisesti vastustaa psykoanalyysia, tai arkitotuutta, vähintään vähäsen, jolloin huume-aivovaurion korjaantuminen jää jo utopiaksi. Jos aikoo onnistua, silloin pelleilyyn ei ole yhtään varaa.
En väitä politiikkaa ainoaksi epä-terveelliseksi asiaksi. Päinvastoin, haluan tuoda esiin, että monilla ihmsillä on iili kerätä itseensä oikein suuri joukko epä-terveellisiä asioita. Poltiikkaa, uskontoa, väärää taloutta, ja niin edelleen.
Linkola rules. Väestöromahdukset nopeutuvat. Ihmismassan epäterveellisesti eläjien summainen numeroarvo pienenee. He vähenevät, pois(päin). Tämä ei ole yllyttämistä kansanryhmää tai muutakaan ryhmää vastaan, vaan vakava varoitus. Kiinalaiset sanoo psykoanalyyttisesti viisaasti: Niinkauan, kun on teetä, on toivoa. Minä suomennan: Niinkauan, kuin elää, tai nykyään lyhyen matkaa kuoleman puoleltakin, voi tehdä sen ratkaisevan käänteen parempaan, myöhemmin vahvistellen ja rikastellen uutta elämää. Juha Korkee.