Vähemmistöissä enemmän TV:stä irroittautuvia/neita

Vähemmistöissä enemmän TV:stä irroittautuvia/neita

En osaa sanoa miten tämä menee kaikissa vähemmistöissä. Voi olla, että esim mieshomot eivät ole tällainen vähemmistö, tai sitten hekin ovat. Sensijaan mielenterveysväessä, luonnonsuojelijoissa, pienyrittäjissä, pienviljelijöissä, on aivan runsaslukuista se, että televisio on jäänyt nurkkaan ilman käyttöä, tai lopulta se on kannettu jätteisiin ja tehty arvokkaampaa tilaa huoneeseen. Monella on käynyt niin, että televisio on hajonnut ja uuden ostaminen viivästynyt aluksi rahapulan takia, mutta sittemmin on alkanut ilmaantumaan laiskuutta juuri tuon rahan hankintaan, ja lopulta ihminen on huvittuneena todennut, että elämä on parempaa muissa harrastuksissa, joihin tuo rahakin kivammilla seurauksilla menee. Tämä joukko kasvaa, sillä nuorisossa leviää raittius, mukaanlukien tupakoimattomuus, ja he juuri muuta väestöä enemmän ovat vähemmistöläisiä. Lopulta on kyseessä vuosien virrassa vyöryvä kulttuurimurros, hidas ja suuri, ja sellainen, jota kukaan ei johda. Iso villi luonnon tapahtuma. Juha Korkee.