Tutustua jyrkkään Islamiin

Tutustua jyrkkään Islamiin.
 
Eräs kaveri kirjoitteli tänä aamuna, innostuneena poliittisen tiedustelun syntyvaiheista tämän päivän Suomessa: “Sinäkin olet jo pariin kolmeen kertaan kertonut ja ilmaissut ihailevssi Isiksen terveys oppia ja todennäköisesti päässyt useammankin tiedustelu organisaation listoille tarkkailtavaksi koska tekniikka tunnistaa tietyistä sanoista että tuota täytyy seurata tarkemmin ja nyt olet siis potentiaalinen vaaratekijä tai ainakin seurattava.”
 
Se on hänen mielikuvituksensa tuotetta. Olen toimitellut asiaa aivan eri tavoilla. Islam painaa tänne meille asti, eikä ole kääntymässä takaisin pois täältäpäin maailmaa. Rakentelu, joka pohjautuu islamilaisten perääntymiseen, ei ole ihan terveitten aivojen ajattelua.
 
Islam pitää länsimaisia ihmisiä tyhminä, täysin vakuuttavin perustein, ja suomalaisia näistä ehkä kaikkein tyhmimpinä. Eilen viimeksi oli meillä YLE radiossa terrori-iskun käsittelyn loppuna, että tällaista ei tule enää koskaan. Voin kuvitella miten tyhminä meitä pidetään. Uutiset uutisilta tyhmempinä, näyttöön pohjautuen.
 
Islamiin on siis perehdyttävä. Koska osa ihmisistä on kai uskovaisia peruuttamattomasti, siltikin vaikka tietävät, että planeetalla on satoja uskontoja ja tuhansia jumalia. Siihenkään heidän uskonsa ei sorru.Se on siis hyvin kestävää, voi sanoa. Islam on johtava uskonto ja väkivaltainen laajoilta osin, mutta ei kaikilta osin. Väkivallasta tulee syyllisyyttä, mikä heikentää terveyden kaikkia sektoreita, kokonaisterveyttä, heikko- ja huonokuntoistuttaa syyllisiä. Kaikki muukin ajattelu, ravinto, liikunta, meditaatio, rentoutus, jooga, ovat kutkin aina jotakin sekä terveysopin, että sen noudattamisen merkeissä urkenevan kovakuntoisuuden merkeissä. Se Isisin haara, jolla on niitä pieniä köyhiä luostareita ajattelutyöhön erikoistuneine munkkeineen, on kovakuntoisuuteen pyrkivää Isisiä, Islamia. He ovat kaikesta päätellen länsimaita edellä sekä yleisessä terveysopissa, että psykoanalyysissa, näin olen katsellut jo 10 vuotta. Tiedot heidän luostareidensa elämästä sain kauan sitten joko Helsingin Sanomista tai YLEn asiantunija-radio-ohjelmasta. Silloin aloin seurailemaan kaikkia heitä koskevia Uutisia tässä mielessä. Ja näinhän se on nykyisen käsitykseni mukaan.
 
Viisainta on siis tutustua nyt jyrkkään Islamiin tarkoituksena oppia tuo terveysopin ja psykoanalyysin etumatka, ainakin. Suorastaan tarvitsemme sen. Ja se on juuri sellaista, ettei se hyväksy mitään epäterveellistä, ei siten huumeitakaan, eikä syyllisyyden ottamista eli pahantekoa. Samalla voi sanoa, että näin ajattelemalla kuka tahansa pääsee tuloksiin terveysopissa ja psykoanalyysissa. Mitään uskonnollista tavoitteistoa mulla ei ole. Olenhan syntynyt ateistina ja uskonnottomana, ja pysynytkin, ja pysyn.
 
Ostin jo halvan pahvikantisen Koraanin, ja lainasin; toim. Joonas Maristo, Andrei Sergejeff; Aikamme monta Islamia. Ensimmäisenä asiantunijana kirjassa on Jaakko Hämeen-Anttila. Juha Korkee.