Tilanne-tarpeet, tiedostelu, ja harhassa tuhoon
|
Tilanne-tarpeet, tiedostelu, ja harhassa tuhoon.
Aina ei ole yhteiskunta-betonoinnin aika, vaikka joidenkin mielestä on. Silloin kun reaaliarvoisen rahan muodostuksesta on puute, ei ole yhteiskunta-betonoinnin aika, vaan pikakiire saada myriadein tavoin muodostuilemaan vapaan suuruisia summia reaaliarvoista rahaa. Siis yhteiskunta. Ei poltiiikka, eikä kapitalistit jotka nekin olis politiikka ihan täyttä päätä nimittäin demokratiassa. Kapitalisti voi tähän sanoa, että nuo ovat politiikan ja demokratian ongelmia, ja hän on oikeassa, mutta toisaalta vapaata kapitalismia ei ole missään, joten sekin on fantasia ja matka siihen euforiaa.
Laskento-porvarillisuus on ollut tähän mennessä ajan hammasta parhaiten kestänyt system, joskin nykyisin hyvin pilkattu system. Samanaikaisesti osa porukasta rakentelee siihen parannelmaa, koko homman ottamista totaali reaali tasa-arvona. Ja siksi planeetantilanne on vähän äkisti repeillyt eri suuntiin. Kommunistisuus on hyvin harvinaista, taas komunististen tekstien lukeminen yleistä, kirjakauppojen menekkitavaraa.
Olen kovasti odottanut äänestys-innon laantumista, mutta eipä ole tapahtunut. Itse lopetin äänestämisen 1999.
Tutulle lähetin; Ootko miettinyt viime vuosikymmenien talous…? Mä tällasta: Tän ainoa sanoma onkin, että meille muodollisen johdon toimesta syötetty on väärin laskettua: Just äsken facebook kehoitti mua julkaiseen vuoden takaisen ajatelmani. Oonkin tehnyt siitä tänään sitten jätti jakelut: Mielenkiintoinen ja valaiseva keskustelu alkamassa. Miksi Suomi menettää miljardeja… Aloitan luetteloinnin. Jatkakaa luettelointia joukolla: 1.) Ulkomaalaisomistuksen kasvu ohjaa suurenevaa summaa ulkomaille. 2.) Rahaa lähetetään ulkomaille. 3.) Suuri osa kotitalouksista karttelee kaiken mahdollisen kotimaisen kulutuksen ja suuntaa rahkeisiinsa nähden maksimisummaa ulkomaille matkailuun ja netitse ja kivijalkaitse tuotteiden ja palvelujen ulkomailta ostamiseen. Tästä jo on seurauksena, että kotimarkkinat ja oma julkinen sektori näivettyvät, samoin verotulojen järjestelemisessä on vaikeuksia. Kun ajattelee koko kansantaloutta, niin voi vaan sanoa, että kyllä viljely-, luontais-, sekä metsientuotot ovat valtava summa, kun tällä ohjauksella vielä näinkin hyvin eletään. Juha Korkee.