Samaan suuntaan ja eri tavalla kuin oli odottanut
Samaan suuntaan ja eri tavalla kuin oli odottanut.
Koko ikäni oon odotellut Oikeusturvaa hyvin ymmärtäen, että ihmisillä ei ole ao kykyä. Toivoa ei o paljon ollut ja osittais erien toivotkin on suureksi osaksi sammuneet aina ennenpitkää. Vasta viime vuosikymmen on alkanut näyttään. Mitä pitemmin vaellamme keneltä tahansa Oikeusturva puuttuen, multakin puuttuen, sitä pulman määräisemmin vastaanhangoittelijat heikkenevät itse Suuren Luonnon painaessa heitä hitaasti “pläsäksi”. Ja mun, meidän, Oikeusturva toteutuukin niin näin, että meitä sortavat menettävät voimiaan. Meihin kohdistuvat ruoskaniskut vähenee, samalla. Se ei ole siis korvaavan saamista, vaan voittamista ainoastaan vihollinen heiketen. Tietysti tulee mieleen, että he on eläneetkin syyllisen otuksen elämän eli rahan paljoudesta huolimatta kurjan elämän. Ja yks asia mitä Suuri Luonto selvästi opettaa on että kuolemaa ei ole, vain ruumiin kuolema on. Aikaa ja siten kiirettä ei ole. Ajan loppumista (kesken) ei ole. Verkkainen tapahtuminen vaan on, ja se on ikuista. Juha Korkee.