Raporttia Luonnonfilosofian Seuralta

3.5.2016

 

Raporttia Luonnonfilosofian Seuralta:

Ymmärrykseni vajavaisuus saattaa aiheuttaa tähän raporttiin monia virheitä. Vetoan vajavaisuuteeni.

Kävi niinkuin aina hyvillä luennoilla käy, että samalla, kun seurasi luentoa, ajatukset alkoivat polkuilla omia polkujaan ja rakentelin taas monenlaista.

Luennoitsija Simo Knuuttila, emeritus professori, oli toiminut professorina teologian etiikassa ja uskonnon filosofiassa, mutta oli mitä ilmeisemmin ateisti ja uskonnoton, koska koko illan puhui sillä tavoin. Aiheena oli “Potentiaalisuus Aristoteelisessa luonnonfilosofiassa”. Luento syventyi Aristoteleen fysiikkaan.

Ensin pohdittiin olemisen ensimmäistä hetkeä. Sitten päättymisen jälkeistä ensimmäistä hetkeä. Liike on näiden välissä.

Aristoteles kehitti teorian kappaleiden kontinumiteetista, siitä, että ne ovat jaettavissa pienempiin osiin äärettömästi.

Juha Korkeen käsitys. Jakaantuminen on yleensäkin harha ja erehdystä.

Aristoteleen aikalaiset jo kysyivät, että miten liikkeen alku ja loppu ilmaistaan täsmällisesti kontinumiteetissa, ja tarkoittivat tällä, että se on mahdotonta, kontinumiteetti on väärässä.

Juha Korkee: Jakaantumisopissa “väliseinien” luo syntyy aina paljon ihmisen erehtyilemistä. Mitä enemmän todellisuuskuvaa jakaannutetaan osiin, sitä valtavammat massat virhettä, erehdystä, on tuloksena. Tämä on juuri Aristoteelisen nykytieteen ongelma. Kun meillä on pitkä liuta tieteitä ja uusia syntyy vilkkaaseen tahtiin, virhe lisääntyy, ja ihminen köyhtyy.

Aristoteleelle oli syntynyt esimerkiksi seuraavat virheet. Hän piti mahdollisina asioina 1.) epäytymistä 2.) maailmanloppua 3.) päättymistä. Mikään näistä ei ole oikeasti mahdollinen. Kun jokin on saanut olemisen, se siinä on saanut myös tulevaisuusikuisuuden.

Aristoteles piti äärettömyyttä asiallisesti ei-olevana, mahdottomuutena. Koska jotain sellaista kuitenkin hänenkin ymmärryksen mukaan olisi olemassa, hän kehitteli maailmankaikkeusmallin, joka on kuin sellainen säiliö, jossa on säiliön sisäpinta, mutta ei ole säiliön ulkopintaa. Ja uskoi siihen, vaikka se on mahdoton.

Menneisyysikuisuutta hän piti pohdinnan suuntana siten, että eteni aina jonkinlaisen esi-kosmisen aineen teoriaan asti. Minä olen sinnepäin teorisoinut 2-ulotteista ja 1-ulotteista ainetta. 2-ulotteinen olisi teoriaa, ja 1-ulotteinen filosofiaa.

Sitten ne omat rakennelmat 1-3:

1.) Reaaliarvojen muodostuksen tulee olla reilusti suurempi, kuin reaaliarvojen kulutuksen. Kyseessä ovat kaikki reaaliarvot, kuten fysikaaliset, psykologiset, sosiologiset, taiteelliset, kulttuurilliset, tiedolliset, osaamiselliset, ymmärryksen, älymäärän, jne, jne, jne.

2.) Muistajien harhojen aiheuttama luuhistuminen on isoa näytelmää, isoa juttua, parhaillaan.

3.) Minkä tahansa harhojen aiheuttama luuhistuminen on suurta juttua sellaisena aikana.

Ennen Aristotelesta todellisuuskuvan annettiin olla yksi, ykseys, jakamaton ykseys. Oli vain yksi ikiääretö todellisuus, vain yksi filosofia, ja vain yksi tiede. Se, että tätä kaunista, ja eheää ykseyttä lähdettiin jakamaan osiin, kuten eri tieteisiin, oli suuri erehdys, jonka vitsaukset kohtaamme väkevällä tavalla nykyelämässä. Eheyden jakaminen osiin tekee eheän särkemistä, ja osien “väliseinien” kohdille syntyy aina nopeasti paljon ihmis-erehdystä, virhettä. Mitä jakaantuneempi tilanne, sitä massiivisemmin virhettä, ja sellaisen virhemäärän tuhoisaa seurausta. — Tämä on nyt ymmärretty aivan viime aikoina. Eheytymien takaksin jakamattomaksi ykseydeksi on alkamassa.

Juha Korkee