Puolustautumista

Täydennyksenä mainitsen, että sain äskettäin yhden vastalauseenkin, ja siinä esitetään, että on paha asia se, että aina hyökkään lääketiedeteollisuutta vastaan. Tässä kohden haluan puolustautua seuraavasti: Jo monta kymmentä vuotta, sekä viime vuosina nopeammin, koko valtava lääketiedeteollisuus on hajonnut laajoille aatteellisille alueille ja ääripäät jo hyvin kauas toisistaan ja täysin päinvastaisille kannoille toisiaan kohtaan. Tämä minulle mieleisempi pää lääketiedeteollisuudesta etenee pitkin harppauksin nopeasti aina vaan hellävaraisempiin menetelmiin, ja sellaisiin, joissa asiakasta ei vahingoiteta enää jopa lainkaan. Näiden lääkäreiden kirjoja tulvii markkinoille suomeksikin. Ja Suomessakin on näitä lääkäreitä, esimerkkinä mainitsen radikaalipsykologi Aku Kopakkalan perustaman Mielenpilke-klinikan lääkärin, jonka nimeä en muista. Hän käyttää homeopatian sukuisia menetelmiä, mutta sellaisia, jotka ovat vielä homeopatiaakin hellävaraisempia, sekä kuuntelemista, kuulemista ja puhetta. Klinikka on Helsingissä Meilahden kaupunginosassa.

Juha Korkee, ajattelija, mielenterveysaktivisti, aktivisti, Hyvinkää